Kuuntelimme eilen koulussa YLEn radio-ohjelmaa (http://areena.yle.fi/1-3624466), jossa aiheena oli koskettaminen. Ohjelmassa keskusteltiin esimerkiksi siitä, miten kulttuurierot vaikuttavat ja miten itse kokee esimerkiksi tuntemattomien ihmisten koskettamisen. Miksi joku halailee mielellään, kun toinen taas kavahtaa julkisia hellyydenosoituksia? Miksi joku ahdistuu jo kättelystä, kun toinen kapsahtaa kaulaan tuosta vaan? Aihe on niin mielenkiintoinen, että jatkoimme tyttöjen kanssa keskustelua aiheesta eilisissä ysäripippaloissakin. Keskustelimme siitä, millaisesta koskettamisesta itse pidämme ja mikä alkaa ahdistaa. 

Tajusin, etten oikeastaan itse ole koskaan ajatellut asiaa syvemmin. Kun ajattelen asiaa pintapuolisesti, pidän itseäni.. noh.. koskettelijana. Halaan perheenjäseniä ja sukulaisia aina, kun näen heidät pitkästä aikaa, ystäviä samoin. Otan rohkeasti serkkutyttöä syliin ja silitän poskea. Halailen myös pian varhaisteini-ikäistä pikkuveljeäni aina kun häntä nään ja usein pussailen päälaellekin. Yksi lempihetkistäni päivässä on se, kun väsyneenä kellahdan sänkyyn ja ennen nukahtamista kikatan hetken miehen kanssa nenät vastakkain, kädet toisiemme ympärillä. Lusikka-asennossa nukkuminen jäi parisuhteen alkuhuumaan, mutta en silti voi nukahtaa ilman minkäänlaista ihokontaktia. Eli vaikka omaa tilaa haluankin, usein nukahdamme kuitenkin pyllyt vastakkain tai siten, että käsivarret koskettavat toisiaan. Minä olen myös se muikke, joka koskettelee tyttökavereitaan. Saatan esimerkiksi hyvän ystävän kanssa keskustellessa taputtaa kädelle, ottaa olkapäästä kiinni ja sipaista hänen hiuksiaan. Viihteellä ollessa pussaan useinkin tyttökaveriani huulille, eikä siinä ole mitään seksuaalista. Se ei mene yli rajojen, koska se on vain yksi lukuisista tavoistamme kertoa toisillemme, kuinka paljon toisistamme tykkäämme. 

On hetkiä, jolloin en halua että minua kosketetaan. Tai niin ainakin aluksi luulen. Esimerkiksi ärsyyntyneenä minua ei todellakaan huvita halailla lempeästi, saati sitten kun olen purskahtamaisillani itkuun. Silloin kiellän miestäni tulemasta lähelleni ja saatan vetäytyä yksinäni sohvan nurkkaan. Usein mies kuitenkin hivuttautuu lähemmäs ja ottaa kainaloon vaikka vähän vastustelisinkin. Kun sitten antaudun kosketukselle, usein tunne vyöryy yli, ja purskahdan itkuun. Silloin aina tajuan että ehkä tarvitsinkin tämän halauksen, tämän lohduttavan kosketuksen. Jos minua ei surun hetkellä kukaan koskisi, voi olla, että pitäisin tuskan itselläni. Halaus surun hetkellä päästää tunteen ulos, vaikka kuinka yrittäisi sitä peitellä. Ja surun ulos päästäminenhän on aina parempi kuin tunteen sisimpään hautaaminen. Koska olen parisuhteessa ja muutenkin olen aikamoinen koskettelija, en yleensä ole päivääkään ilman ihmiskontaktia. Joskus mies kuitenkin lähtee työreissulle ja olen yksinäni kotona pari yötä tapaamatta kavereitakaan. Usein jo tämä kaksi päivää riittää ja miehen tullessa kotiin haluan haleja ja läheisyyttä. Eikä kyse ole pelkästään seksistä ja seksuaalisuudesta. Vaan ennen kaikkea toisen ihmisen kosketuksesta, jota joka ikinen ihminen tarvitsee. En voi olla miettimättä oikeasti yksinäisiä ja syrjäytyneitä ihmisiä, jotka saattavat olla vailla kosketusta useita vuosia. Kosketuksen puutehan lisää tutkitusti masennusta ja ahdistusta. Eikä ihme. Mun mielestä kosketuksi tuleminen on jokaisen ihmisen perusoikeus.

Mitä taas tulee julkisiin hellyydenosoituksiin, olen sitä mieltä etteivät kiihkeät hellyydenosoitukset ja koskettelut kuulu julkisille paikoille. Satunnaiset pusut ja kädestä pitämiset ovat ok, mutta nuoleskelevat ihmiset keskellä kirkasta päivää aiheuttavat lähinnä kiusaantuneen olon. Myös seksuaalissävytteiset kosketukset tuntemattomilta miehiltä saavat aikaan hämmentyneen ja epämukavan fiiliksen. Muistan esimerkiksi alkukeväästä, kun erään opinnäytetyöleffan kuvauksissa vanhempi mieshenkilö halusi jostain syystä halailla minua koko ajan. Ukko jopa seurasi perässäni alakertaan, kun etsin vessaan. Halaukset olivat epämukavia ja kun tyyppi yritti liu’uttaa käpäläänsä alaselkään, kavahdin pois ja päätin etten enää hämmennyksissäni mene tuon miehen lankaan. Hassua, kuinka lukkoon tuollaisissa tilanteissa voi mennä. Vaikka olenkin luonteeltani suorasanainen, en saanut noissa tilanteissa suustani yhtäkään fiksua lausetta. Niin kuin vaikka että ”mua nyt oikeasti tosi paljon ahdistaa halailla täällä kellarikerroksessa sinua, tuntematonta miestä”. Samanlaisia epämiellyttäviä hetkiä ovat myös kosketukset kassalla, kun töissä asiakas ikään kuin pitää hetken kädestäni kiinni, kun ojennan kuitin tai vaihtorahat. Yhdenlainen kosketus on kuitenkin ylitse muiden: Kun tuntematon mies läpsäisee tai puristaa perseestä. Siinä tilanteessa en jää sanattomaksi koskaan, vaan adrenaliini syöksyy suoniin ja uhkailen katkaisevani paskiaisen käden, jos sama toistuu. Onkin hyvä tiedostaa kosketuksen suhteen omat rajansa. Vaikka me täällä Suomessa ollaan kosketuksen suhteen aika ujoja ja halipulasta kärsiminen on kansantauti, ei kenelläkään ole oikeutta koskettaa toista seksuaalisesti ilman lupaa. Hipaisut ja ystävälliset taputukset ja silitykset ovat asia erikseen. Eivät kaikki toki niistäkään pidä. Siksi kannattaakin tarkkailla ihmisen reaktiota ja arvioida tilannetta. Millainen kosketus tässä tilanteessa on sopivaa?

Meillä on aina kotona halailtu. Ei nyt mitenkään ylitsevuotavan paljon, mutta sillee normaalisti. Hyvänyönhalit kuuluivat iltarutiineihin siinä missä hampaiden pesutkin. Nuorempana äidin tullessa antamaan hyvänyönhalia, minä jopa pyysin häntä ”lösähtämään”. Eli siis halaamaan minua koko painollaan, kun siinä sängyssä makasin. Oli myös ihan normijuttu, että vielä neljätoistavuotiaana hipsin äidin viereen nukkumaan. Luulen, että kaikki tämä on tehnyt minusta koskettelevan ihmisen. En ahdistu, vaikka tuntematonkin ihminen keskustelun aikana hipaisisikin käsivarttani tai tarttuisi olkapäästäni. Voin myös huoletta halailla tuntemattomia, jos tilanne sitä vaatii. Toki olen tuntenut kiusaantuneisuutta joutuessani tilanteeseen, jossa olen kokenut velvollisuudekseni lohduttaa puolituntematonta ihmistä. Tilanne ei kuitenkaan välttämättä vaadi suurieleistä halausta, vaan joskus pienikin kosketus riittää. Myös kädestä kiinni pitäminen on lohduttavaa ja käsi olkapäällä voi olla kosketusta kaipaavalle ihmiselle suuri ele. 

Millainen koskettelija sä olet? 

​Kia