Sparks by K

23.8.2016 kiasophie

Made in Bangladesh

Jotta ymmärtäisit mitä hittoa oikein tässä postauksessa höpisen, suosittelen lukemaan ensin nämä:

http://www.lily.fi/blogit/sparks-fly/riepujen-valtakunta

http://www.lily.fi/blogit/sparks-fly/rievuton-kesa-miten-menee

Katsoin juuri Netflixistä vuonna 2015 ilmestyneen dokumentin The True Cost, joka käsittelee epäeettistä vaateteollisuutta. Sitä katsoessani mietin rievuton kesä -projektiani, tekemiäni päätöksiä ja sortumisiani. Kun dokumentti näytti Rana Plazan vaatetehtaan romahtamisen jälkeisen kurjuuden, häpeissäni kipitin uuden farkkutakkini luo. Ostin sen ihastuksissani palkkapäivänäni, kun ensin olin kokeillut sitä ja saanut siitä kivoja ranskalainen maalari -viboja. My god ne vibat, jotka sain, kun katsoin takkiini ommeltuja lippulappusia. Made in Bangladesh, tottakai.

Rana Plazan vaatetehtaan romahduksesta on nyt kulunut yli kolme vuotta, mutta työntekijöiden olot eivät ole parantuneet mainitsemisen arvoisesti. Edelleen työntekijät kohtaavat työssään henkistä ja fyysistä väkivaltaa, he joutuvat tekemään pakkoylitöitä, eivätkä he aina saa palkkaansa ajallaan tai täysimittaisena. Lukuisten vaatetehtaissa tapahtuneiden onnettomuuksien jälkeen Bangladeshin vaatetehtaisiin on laadittu sopimuksia esimerkiksi palo- ja rakennusturvallisuuden parantamiseksi, mutta olot tehtaissa ovat edelleen hirveät. 80 tuntiset työviikot ovat tehtaissa tavallisia ja työntekijän palkka on noin 0,5-5 % halpisvaatteen hinnasta. Aika pysäyttävää, eikö? Entäs sitten se, että kun lahjoitat halpisriepujasi kehitysmaihin, et välttämättä teekään pelkästään hyvää. Esimerkiksi Haitilla suorastaan hukutaan länsimaisten ihmisten vaatelahjoituksiin, ja lahjoitusvaatteiden yletön määrä on halvaannuttanut täysin maan oman vaateteollisuuden. Dokumentti keskittyy myös laajalti puuvillan aiheuttamiin ongelmiin. Sen viljely on nimittäin tuhonnut monen ihmisen elämän, eikä viljelemisessä käytetty maa ole enää käyttökelpoinen mihinkään muuhun, joka on omiaan kehittämään lukuisia ympäristöongelmia.

Kun kirjoitan tästä aiheesta, tunnen oloni äärimmäisen tekopyhäksi. Vaatekaappini pursuaa vaatteita ja itse asettamastani vaatehaasteesta huolimatta olen ostanut juurikin niitä kuteita, jotka on parsittu kasaan kehitysmaissa. On suorastaan kaksinaismoralistista, että rakastan vaatteita ja seuraan muotia, mutta paheksun massateollisuutta ja kulutushysteriaa. Nyt kun kesä alkaa olla lopuillaan, haluankin tehdä rehellisen yhteenvedon rievuton kesä -haasteestani. Palataanpas ajassa taaksepäin, kesäkuun alkuun ja itse itselleni laatimiin sääntöihin.

1. EN OSTA ENÄÄ HALPOJA RIEPUJA, JOTKA JÄÄVÄT KAAPIN POHJALLE JA VENÄHTÄVÄT ENSIMMÄISEN PESUN JÄLKEEN

En ole ostanut laisinkaan yhden käyttökerran rättejä hetken mielijohteesta. Ostamani vaatteet ovat olleet harkittuja, mutta eivät välttämättä eettisesti tuotettuja.

2. KÄYN LÄPI KOLME JÄTESÄKILLISTÄNI VAATTEITA JA LAHJOITAN NE VAATEKERÄYKSEEN

Täytyy myöntää, että tämä lupaus oli jäänyt vanhan blogitekstin uumeniin. Toisaalta dokumentti pisti ajattelemaan Haitin tilannetta, eikä lahjoittaminen siihen suuntaan tunnu enää kovin houkuttelevalta. Jotain rievuille on kuitenkin tehtävä ja elokuuta onkin jäljellä kriittiset kahdeksan päivää, joina toivottavasti keksin ratkaisun vaatefarssilleni.

3. RAASKIN LUOPUA MUISTOKOLTUISTA JA KENGISTÄ, JOITA EN ENÄÄ KÄYTÄ

Fb-kirppiksen kautta olen päässyt eroon muutamista kengistä ja paidoista, mutta jatkuvan sähläämisen takia mulle todellakin alkaa riittää Fb-kirppistely. Seuraava steppi on ihan perinteinen kirppis, jonne kärrään turhakevaatteeni. Sieltä ne toivottavasti löytävät parempiin, rakastaviin koteihin.

4. SÄÄSTÄN RAHANI AJATTOMIIN, HYVÄLAATUISIIN VAATTEISIIN, JOTKA EIVÄT MENE HETI POIS MUODISTA

Säästäminen opiskelijana on oikeasti aika hullun hommaa. Tässä vaiheessa elämää säästäisin muutenkin mielelläni ehkä tulevaan omaan asuntoon ja muihin isompiin juttuihin. Haluni ostaa eettisesti tuotettuja, puhtaita vaatteita on suuri, mutta kierre on valmis kun rahat eivät siihen riitä. Toisaalta kesän aikana ostamani vaatteet ovat olleet ajattomia ja harkittuja, joten voin sanoa onnistuneeni tavoitteessani ainakin puoliksi.

5. OSTAN KESÄN AJAN VAATTEITA AINOASTAAN KÄYTETTYINÄ (JOS NIITÄ TODELLA TARVITSEN)

Tää meni sillee niin kuin nätisti ilmaistuna keksinmuruiksi. Olen kesän aikana ostanut mielummin pidemmän käyttöiän omaavia, uusia vaatteita. Olen ostanut myös vaatteen, jossa lukee Made in Bangladesh.

Täytyy sanoa, että sitoutuminen ostamaan ainoastaan varmasti eettisesti tuotettuja vaatteita olisi varmasti isompi päätös kuin mitä kuvittelenkaan. Se vaatisi ehkä nykyisestä tyylistä jonkin verran luopumista ja välttämätöntä rahanmenoa. Se olisi muutos joka muuttaisi loppuelämän, enkä ole varma pystyisinkö siihen vielä sitoutumaan. Valveutuminen massavaateteollisuuden haitoista ja turhien liehakkeiden ostamisen välttäminen on kuitenkin jo askel parempaan suuntaan. Tiedän missä mennään ja yhä useammin vaatekaupassa muistan tutkia tuotemerkintöjä, sekä oikeasti harkita tarvitsenko kolttua.

Tiedätkö sinä, missä päälläsi olevat vaatteet on tehty?

Kia

Ps. Linkkivinkki asiasta kiinnostuneille:

http://www.puhtaatvaatteet.fi/

Avainsanat: dokumentit, eettisyys, muoti, rievuton kesä

Muoti Uutiset ja yhteiskunta Vastuullisuus Trendit

22.8.2016 kiasophie

Kiehtova unimaailma

Niin sitä vaan lapsina kiukuteltiin, kun äiti ei, en halua mennä päikkäreille! Ja nyt mun pehmoinen jenkkisänkyni on all I need. Työntäyteinen kesä on jälleen pistänyt miettimään nukkumisen tärkeyttä. Eilen tein päätöksen olla pistämättä herätyskelloa pirisemään, ja kyllä tämä väsynyt univelanottaja nukkui sinne puoli yhteentoista. Pidempäänkin olisi uni maistunut, mutta kahvinhimo otti voiton.

Kesävuorotyöläisenä sitä on taas tottunut napsimaan unosia joka välissä. Silti vähän riittämättömältä tuntuu ja kieltämättä odotan koulun alkua. Vaikka työt jatkuvat kymppituntisena, kalenteri näyttää silti vähän inhimillisemmältä kuin koko kesänä. Koulua, vähän töitä, lauantaina lyhyt aamuvuoro ja sitten ohjelmassa UNTA. Ihanan rehellisiä päiväunta. Punertavat painaumat poskessa, ripsarit varisseena silmien alle ja pörröinen tukka. Sitten pitkiä yöunia ja harvinainen yhteinen aamu miehen kanssa, joka aina nousee ensimmäisenä ylös ja pistää kahvit tulille.

Mitä uniin tulee, olen aina ollut niistä hirveän kiinnostunut. Olen lähes aina muistanut yön aikana näkemäni unet aamullakin ja useat lapsuudessa toistuneet unet ovat jääneet yksityiskohtia myöten mieleeni. Myöhemmin olen oppinut palaamaan takaisin samaan uneen, vaikka olisin yön aikana herännyt. Silloin tällöin näen myös selkounia, joissa tunnistan olevani unessa. Joskus yritin harjoitella sitä, että pystyisin unessa toimimaan tietoisesti. Se ei ole vielä toistaiseksi onnistunut, vaikka unessa tiedostankin ettei se ole totta. En tiedä onko se yhteyksissä lapsuuden kokemuksiini, kun kuumeessa minulla oli tapana saada rajujakin hallusinaatioita, kuumehoureita. Kovassa kuumeessa näin siis täysin omiani ja muistan edelleen mitä olen näinä hetkinä ajatellut. Pahin tapahtui, kun noin 12-vuotiaana kovissa kuumehoureissa avasin ulko-oven ja juoksin paljain varpain ulos pakkaseen, mäkeä alas. Muistan vain kuinka ajattelin, että pitää juosta pakoon. Vasta kun isän käsi tarttui ranteeseen, tajusin että kuume teki aivoilleni taas tepposet. Voitte varmaan arvata, kuinka hyvin vanhempani sen jälkeen nukkuivat kun minä sairastin.

Teini-iän pelottavin unikokemukseni on kokemani unihalvaus (tästä kannattaa lukea lisää esimerkiksi Wikipediasta). Siinä olin ikään kuin hereillä, mutta en kyennyt liikkumaan. Huoneessa vilisivät eriväriset vilkkuvat pallot ja seinistä valui punaista maalia, joka vyöryi lähemmäs. En kuitenkaan kyennyt liikuttamaan kroppaani, vaikka olisin halunnut paeta. Kun punaisena virtaava maali oli jo painamassa rintakehääni, sain takaisin kykyni liikkua ja pongahdin hengästyneenä ylös tajuamaan, että kaikki oli vain järkyttävän todentuntuista unta. Myöhemmin otin asiasta selvää ja sain selville mistä oli kyse. Onneksi tämä kokemus jäi ainoaksi. Normipainajaiset eivät olleet mitään verrattuna niin aidolta tuntuvaan kokemukseen.

Intensiivisimmät uneni välittyvät toki aika myös miehelle asti, kun unissani puhun, potkin ja meluan. Viime viikolla esimerkiksi out of nowhere läpsäytin miestäni alaselkään, vaikka hän yritti vain hellästi siirtää minua nukkumaan omalle puolelleni. Vanhassa asunnossani minulla oli myös ilmeisesti tapana laittaa telkkari yöllä päälle. Varsinkin painajaisia nähdessäni heittelehdin aika rajusti puolelta toiselle ja huudahtelen ääneen jotain käsittämätöntä älämölöä. Onneksi kuitenkin useimmiten nukun ihan rauhassa näistä satunnaisista riehumisista huolimatta. Ja mainitaan nyt vielä sekin, että olen kuuhullu. Uskon siis, että täysikuu vaikuttaa siihen miten nukun. Usein täysikuun aikoihin uneni ovat kaikista absurdeimpia ja yö muistuttaa suorastaan liskojen yötä.

Unethan tunnetusti paljastavat miten ihminen voi. Usein myös hurahdan googlettamaan unien symbolisia merkityksiä.

Mun mielestä on hauskaa keskustella ihmisten unista ja siitä, millaisia nukkujia he ovat. Oisko teillä jaettavaksi esimerkiksi jotain hauskaa unissakävelytarinaa?

xoxo Kia

Psst, seuraatko blogia jo Facebookin välityksellä?

https://www.facebook.com/sparksflykia/

Avainsanat: unet

Suhteet Oma elämä Hyvä olo