Jo riittää taukoilu
Viikon blogitauko on tehnyt hyvää. Haluaisin sanoa, että olen ottanut itselleni aikaa ja miettinyt blogini punaista lankaa, mutta oikeasti olen vain säntäillyt sinne tänne. Myös kotona. Sen lisäksi olen harrastanut ei-niin-sujuvaa multitaskingia. Eli liian usein näpyttelin alustavaa haastattelusuunnitelmaa, kirjoitin postausta tänne, tiskasin pari lautasta ja mättäsin pinaattilettuja ääntä kohti. Kaikkea siis samaan aikaan.
No eihän siitä mitään tullut. Lopputulos oli jotakuinkin tällainen: Haastattelusuunnitelma päin persettä, postaus läpätiläätä, lautaset silti likaisia ja puolukkahilloa ympäri naamaa. Mutta nyt viikon aikana olen ihan näppärästi oppinut rauhoittamaan kotini, kun sinne astun. Valaistuminen tapahtui viikko sitten, kun mies tarrasi iltamyöhään käsistäni kiinni ja sanoi, että calm down, woman! Iltaisin nimittäin sängyssä maatessa minulla oli tapana luetella tekemättömiä asioita, asioita jotka olen tehnyt päin aasinpyllyä, asioita joita ei olisi tarvinnut tehdä mutta tein, ja sellaisia asioita joita ei todellakaan ollut aika stressata.
Stressasin myös paljon tätä blogia. Sitä, kuinka se kuuluisa punainen lanka oli mennyt matkan varrella vähän solmuun useammastakin kohdasta. Uusissa kuumimmissa blogeissa keikkui, ja keikkuu edelleen, mammablogeja ja minä olen jäänyt jotenkin jalkoihin sekavine ajatuksineni. Siksi olenkin hetken miettinyt blogiportraalin vaihtoa. Mistä saisi takaisin blogiin sen fressin fiiliksen, mikä oli messissä vielä keväällä ja alkukesästä? Mistä parhaiten tavoittaisin samassa elämäntilanteessa olevia tyyppejä? Vaikka blogin yllä leijuu muutamia luovia kysymysmerkkejä, yksi juttu on tauosta huolimatta varmaa: Parhaimmillaan tykkään bloggaamisesta kuin hullu puurosta. Luvassa on takuuvarmasti vauhdikkaita käänteitä, muutoksia, kunnianhimoa ja pari yhteistyöpostaustakin jutuista joita itse kannatan. Viikko sitten tiistaina kääräisin tästä blogista myös projektipisteeni kasaan. Loin potfolion, kirjoitin raporttia, analysoin ja laskin tunteja. Sen myötä harteilta putosi myös tietynlainen pakko. Tästä eteenpäin kaikki bloggaamiseni onkin puhdasta halua pisteitten tavoittelun sijaan. Jännä nähdä miten se vaikuttaa tuleviin tekseihin, positiivisesti vai negatiivisesti.
Viikonloppuna olisi pitänyt olla töissä (tiedän, taas yksi ”olisi pitänyt”), mutta olin sairaana. Ekaa kertaa koko osa-aikaisen työsuhteeni aikana soitinkin töihin ja sanoin etten voi tulla. Ja se jos mikä on saavutus. Saikuttaminen on ollut mulle aina vähän liian iso kynnys, mikä toisaalta on jotenkin ihan perisuomalaista. Että ei niin ku millään luovuteta ja hommia painetaan vaikka olisi mimmoset kivut. Tyhmää, koska silloin nyt ei ainakaan tervehdy millään. Ja vapaa viikonloppu pitkästä aikaa ilman sen ihmeellisempää teki muutenkin hyvää. Sysäsin ”mun pitäisi” -ajatukset sivuun ja nautin syysauringosta ja perheestä. Ehkä siksi tämä maanantaikin meni niin kivuttomasti.
Lokakuu on ihana kuu ja syksy on tällä hetkellä parhaimmillaan, eli let’s mennään ja otetaan siitä kaikki irti!
– Kia
Ps. Onko postaustoiveita? Risuja? Ruusuja? Avauduttavaa? Anything? KERRO!
