Pari sanaa somesta ja itsekeskeisyydestä
Viime yönä nukuin huonosti miehen vieressä ilmapatjalla. Ilmapatja nitisi ja natisi, huuhkaja huhuili raollaan olevasta ikkunasta ja viereisessä huoneessa pikkuveli potki unissaan seinää. Nukuin pienissä pätkissä ja aina kun heräsin, mieleen tulvi ajatuksia. Nimittäin ajatuksia itsekeskeisyydestä.
Ajatus heräsi jo illan puolella, kun otin vielä yhden lasin skumppaa ja pystytin koti-officen terassille. Lisäsin Canonista päivän kuvasaldon läppäriin, selasin kuvia ja käsittelin onnistuneimmat Picasalla. Ja mä olen kuulkaas siinä hommassa ihan uskomattoman hidas. Kokeilen erilaisia muokkauksia, tiirailen kuvia eri kulmista ja pohdin millainen kuvakokonaisuus näyttäisi hyvältä myös teille – sinne ruudun toiselle puolelle. Bloggaaminen kun on mulle todella ominainen tapa ilmaista itseäni. Se yhdistää asioita joista pidän. Joka tapauksessa illan aikana perheen ja sukulaisten kesken bloggaamiseni nousi esiin – eikä välttämättä mitenkään kovin positiivisessa valossa. Minulta kysyttiin miksi tykkään kertoa itsestäni, ottaa ja otattaa pönötyskuvia ja niin sanotusti lavastaa tilanteita, jotta saisin talletettua kameraani kauniita kuvia. Ja ennen kaikkea yksi teema tuntui nousevan merkittävästi esille: Miksi haluan niin sanotusti brändätä itseäni ja kirjoittaa julkisesti elämästäni? Nämä kysymykset eivät ole minulle vaikeita. Olen törmännyt niihin ennenkin kirjoittaessani vanhaa blogia.
YLPPÄRIMEKKO LENKKAREITTEN JA CHOKERIN KANSSA TOIMI! KOLTTU ZARA / JAKKU H&M / CHOKER GLITTER
Visuaalinen kauneus tuottaa minulle mielihyvää ja pidän siitä, että pönötyskuvissa tilanne on kontrollissani. Kun kuvaan, Canonilla tai iPhonella, saan sommitella kuvan aivan niin kuin itse haluan. Kun näin amatöörikuvaajana saan kerrankin kameran valotukset ja tarkennukset kohdilleen, on onnistumisen tunne huikea. Niinpä kun törmään ajatukseen jonka mukaan bloggaaminen on itsensä tarpeetonta korostamista, vastaan siihen kysymyksellä. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, miksi hitossa en tekisi sitä josta niin paljon pidän? Sen takia hain myös opiskelemaan kirjoittamisen, kuvaamisen ja ennen kaikkea luomisen perässä.
Sometuskin on nykyään on all about yourself. Onko päivittäin oman elämän snäppääminen, instaan filtteröityjen selfieitten postaaminen ja omien mielipiteitten twiittaaminen itsekeskeistä? Noh, onhan se vähän. Tämän lisäksi saatan joskus pitää myös Periscope-lähetyksiä ja mainostaa Facebookissa omaa blogiani. Mutta mitäs siitä sitten. Itse ainakin tykkään seurata myös muitten elämää sosiaalisen median kautta. Se on nykyajan viestimistä ja kuulumisten päivittelyä. Mutta myönnetään, että ennen jokaista someen postaamista punnitsen hetken muitten mielipiteitä ja pienen pieni peikko nimeltään häpeä kolkuttaa takaraivossa. Onko tää nyt hirveää itsensä korostamista? Vaikutanko itsekeskeiseltä? Kysymykset kuitenkin hälvenevät, ja sitten painan huoletta julkaisu-nappia. Vanha kunnon mä teen mitä haluan -asenne peittoaa jostain opitun häpeän joka muistuttaa, että itsensä liika korostaminen on väärin.
Toki osaan olla myös ihan helvetin itsekeskeinen. Paisuttelen ongelmia päässäni ja joskus tuntuu, että koko maailmankaikkeus on onnistumisiani vastaan. Tällöin kaadan suhteellisen mitättömiä ongelmiani läheisteni niskaan, joilla oikeasti on muutakin murehdittavaa kun minun paukkuva deadlineni. Tiedän, ettei se ole oikein. Ylianalysoin, panikoin ja murehdin kaikenlaista, ja usein se vieressä seisova läheinen toimii oivana ongelmaroskiksena tai pahimmassa tapauksessa jopa näppäränä nyrkkeilysäkkinä. Osaan myös helposti pitää kymmenen minuutin monologin omasta pienestä elämästäni tai vaikka siitä, kuinka paljon tykkään juuri ostamastani huulipunasta. Minulle ei myöskään ole ongelma sanoa koko luokan kuullen, että antaisin itselleni täydet pisteet tekemästäni haastattelusta jos oikeasti olen sitä mieltä, että onnistuin siinä. Ja jos joku kehuu uutta paitaani, osaan kiittää vilpittömästi ilman että nolostun ja alan selittelemään kuinka paita on oikeasti ihan pirun ruma ja vanha rätti. Se ei ole itsekeskeisyyttä. Bloggaaminenkaan ei ole itsekeskeisyyttä. Se on harrastus siinä missä piirtäminen, virkkaaminen tai kitaralla musisointi.
Minulla on se etuoikeus, että voin perustella aktiivista somettamista ja bloggaamista, ”itsensä tarpeetonta korostamista”, media-alan opinnoillani. Mites sitten jos opiskelet jotain ihan muuta, etkä tiedä miten perustella aktiivisuuttasi ja haluasi olla näkyvillä sosiaalisessa mediassa? Miten ois vaikka tämä: Koska mulla on hyvä naamapäivä. Koska tykkään ottaa selfieitä. Koska mulla on mielipiteitä ja haluan tuoda ne twitterissä julki. Koska mun elämä on oikeestaan ihan hauskaa.
Eli naiset, ja etenkin tänään te ihanat äidit, somettakaa niin maan perkeleesti jos siltä tuntuu. Se ei ole itsekeskeistä, se on nykyajan laiffia ja sä saat oikeesti ottaa päivässä vaikka kymmenen selfietä. Kyllä sieltä Instagramista se unfollaa-nappi löytyy, jos joku on sitä mieltä että postailet ihan liikaa. Peace!
XOXO KIA