Ruissi, ota minut kyytiin

Ei saakeli mikä viikko. Siis ihan käsittämätön. 

 

Piti ottaa ihan rauhassa alkuviikko, käydä vähän kampaajalla ja tehdä hankinnat Ruisrockiin. Piti kirjoittaa vaikka mistä, tehdä kaikkea hyödyllistä.

 

Yhtäkkiä onkin keskiviikko, sitten torstai ja huomenna jo perjantai. Mulla on lauantaille ja sunnuntaille liput Ruisrockiin, huomisen illan olen vielä töissä. Ja aika on loppunut ihan tyystin kesken. En ole saanut aikaiseksi mitään oikeasti hyödyllistä. Olen kääntänyt vaatekaappini ylösalaisin, heitellyt sängylle kukkakuvioista, mustaa, neonpinkkiä ja hapsuista paitaa, vihannut kaikkia ja laittanut ne takaisin. Olen saanut päähäni palovammoja kampaajan penkissä, olen viettänyt koko yön päivystyksessä itkua tuhertaen. Olen purkanut lavoja, skannannut tuotetta tuotteen perään, stressaantunut elämäni kulusta, pyöräillyt Halisten sillalla ja juossut helvetti ympäri Turkua pää kolmantena jalkana. Treffannut iskää Börsissä, juonut pari Happy Joea, kuunnellut Macklemorea volat kaakossa ja iltavuoron jälkeen laittanut Netflixistä Frendit pyörimään täysin lamaantuneena, kykenemättä liikuttamaan varvastakaan. Silti aika on juossut niin nopeasti, etten ole pysynyt perässä edes Niken juoksulenkkareilla. Havahduin esimerkiksi vasta tänään siihen, että on heinäkuu. Siis heinäkuu. Enkä mä ehtinyt päästä mukaan edes kesäkuuhun. Nyt kun mietin, ei ole mikään ihme että vuorovastaava sanoi vuoroni lopussa, että Kia sä tarviit unta, mee kotiin nukkumaan. Mutta tässä mä näpyttelen, maksan laskuja ja syön kinkkumunakasta ehtimättä maistaa onko siinä tarpeeksi mausteita vai ei. 

 

Huomenna kun iltavuoro on ohi, menen nukkumaan. Painan pääni tähtikuvioiselle tyynyliinalle ja päästän irti koko hullunmyllystä ja tuudittaudun ajatukseen, että kohta elän kahden päivän ajan täysin tietämättömänä tästä stressintäyteisestä maailmasta. Kävelen hiekkatietä pitkin Ruissalossa kylmä siideri kädessä, virnuilen mielipuolisena ja kuulen lähestyvän jytinän. Olen yhtä kaikkien humalaisten ja hyväntuulisten ihmisten kanssa, enkä tiedä mistään mitään. Ainoa asia mistä aion olla kärryillä, on ehkä pieni tieto alitajunnassa seuraavasta esiintyvästä artistista. 

 

Viime vuonna koko Ruisrockin kohokohta oli ehdottomasti Ellie Goulding. Tänä vuonna mua kiinnostaa eniten Major Lazer, The Chainsmokers, Paperi T, Macklemore ja Ryan Lewis, sekä Years & Years. Enää huominen iltavuoro!

 

ellie.jpg

 

XOXO KIA

Hyvinvointi Hyvä olo Musiikki