Siirappiperjantai: Pari sanaa parisuhteesta
”Sä oot aina ollut tollainen seurusteleva ihminen”. Kalskahtaa vähän ikävältä. Mutta jos tähänastista elämääni miettii, voi tulla siihen tulokseen, että päiväkoti-ikäisestä lähtien mulla on ollut poikaystävä. Jo ykkösluokalla mulla oli poikaystävä, tai ehkä kaksikin. Ala-asteella kun poikaystävän kanssa meni poikki, vietin koko illan omaan tyynyyn itkien ja huudatin Avril Lavignen nyyhkybiisiä mankasta. Äiti ihmetteli jo silloin, että miten voi 11v tytöllä olla noin suuret sydänsurut. Hän varoitteli että voi kuule tyttö, entäs sitten kun teini-ikä iskee ja edessä on vielä suuremmat sydänsurut. No ei ne kivut muuttuneet tai kasvaneet juurikaan. Mutta opin, että semmoista se on. Kun sydämensä avaa, voi sattua. Mutta otan mielummin sen riskin, kun kyhjötän itsekseni ja pelkään sydämeni särkymistä.
Vähän hävettää sanoa ääneen, että on ollut aina seurustelevaa sorttia. Jotenkin tuntuu, että ihmiset ajattelee sen johtuvan siitä, että olisin jollain tapaa tarvitseva ihminen. Tyttömäinen tyttö, joka tarvitsee miestä elääkseen. Nainen, joka ei pärjää yksin. Tottahan se ei missään nimessä ole. Olen vain sattunut löytämään elämääni ihmisiä, joiden kanssa olen halunnut jakaa elämääni. Aikoinaan ihastuin helposti ja asenteeni oli kaikkien ihmisten suhteen ehkä liiankin optimistinen. Uskoin, että ihmisestä löytyy aina avoin, ihana ja inhimillinen puoli. Noh, väärässähän mä tietenkin olin. En voi muuttaa ketään, enkä saa kosketettua ihmisessä puolta, jota hänessä ei ole. Vaikka särjin sydämeni monesti ja syytin itseäni liiasta heittäytymisestä parisuhteeseen, en koskaan luovuttanut. Ymmärrän, ettei avoimuudessani ole mitään pahaa. Se on oikeastaan aika hieno juttu, että sitä osaa antaa itsestään paljon ja jakamaan elämänsä toisen kanssa ilman sitoutumiskammoa. En oikeastaan edes tiedä, mitä on sitoutumiskammo. Onneksi. Muuten olisin jäänyt paitsi tärkeistä kokemuksista, myös ihmisistä, jotka kuitenkin jokainen tavallaan opettivat minulle suhteista jotain uutta ja erityistä.
Mikä parisuhteessa on sitten niin loistavaa? Noh, parisuhteessa paras asia on se, että saa olla rehellisesti ihan täysin oma itsensä. Eli mun tapauksessa nainen isolla ännällä. Älkää käsittäkö väärin sillä olen todella avoin, enkä pidä siitä, että ihminen määritellään pelkästään sukupuolensa perusteella. Siksi onkin vähän hassua, että parisuhteessa haluan oikeasti olla se nainen niin paljon kuin vain nainen voi olla. Haluan olla se joka saa vähän kiukutella, olla vähän prinsessa ja hoitaa pääasiassa kodin sisustamisen, tuoksukynttilöitten oston ja muun pinnallisen hömpötyksen. Ja mitä tytöttelyyn tulee, on se mielestäni loukkaavaa muitten kuin poikaystäväni suusta. Mieheni vieressä tunnen itseni mielelläni pieneksi ja siroksi tytöksi, vaikken sitä niin kovin paljon oikeasti olisikaan. Arvostan sitä, että mies avaa ovia, kantaa painavat kauppakassit ja hoitaa kodin pieniä hommia. En sano, että miehen pitäisi olla vain mies ja naisen pitäisi olla vain nainen, sillä kaikissa meissä on molempia puolia. Mutta parisuhteessa sitä kuuluu tiimiin ja tiimissä on aina rooli, oli se sitten mikä tahansa.
Parisuhteen kohokohta on tottakai ensimmäiset puoli vuotta, jolloin kaikki on uutta, jännittävää ja niin kovin ihanaa. Vatsassa on perhosia, läheisyydestä ei saa tarpeekseen ja elämä on kummaa vaaleanpunaista sumua. Puhelin piippaa uusia viestejä minuutin välein ja sitä yrittää tuoda itsestään esiin vain ne parhaimmat puolet, jotta toinen varmasti pysyisi siinä lähellä. Usein alkuhattaravaiheen jälkeen olen kyllästynyt ja päästänyt homman menemään. Max kaksi vuotta, sitten se huuma loppuu. Toisesta ihmisestä tulee arkinen kumppani, jonka kanssa ei enää pelkästään kuherrella sohvalla, vaan pelataan pleikkaa ja syödään sipee. On siis ollut mullekin opettelua aikamoisena draamaqueeninä päästää irti siitä alkuhuumasta ja salamoinnista ja keskittyä siihen mikä on tärkeintä: huuman alta kuoriutuvaan rakkauteen ja niihin pieniin arkisiin juttuihin. Sellaiseen rakkauteen, joka vaatii työtä. Koska eihän se rakkaus itsestään kuki. Se vaati treffi-iltoja, pitkiä keskusteluja, yhdessä nauramista maailman tyhmimmille asioille ja huolien jakamista. Ennen tapanani oli ehkä kuvitella, että parisuhteeseen voi vain heittäytyä kellumaan ja se kantaa kyllä jos on kantaakseen. Olin kuitenkin väärässä. Kyllä se vaatii kellumisen lisäksi perhosuintia, vastavirtaan uimista ja sukelteluakin.
WeHeartIt
Koska mietitääs nyt hetki. Se joka väittää että parisuhde on pelkkää lusikassa nukkumista, romanttisia illallisia ja pitkiä suudelmia, on väärässä – obviously. Parisuhteessa herätään keskellä yötä siihen, kun se sika on taas vienyt kaiken peiton. Parisuhteessa motkotetaan siitä, kun kaapin ovet on jääneet taas auki. Parisuhteessa kiistellään erilaisista näkökulmista, annetaan pikaiset pusut ennen töihin lähtöä ja perutaan illallistreffit, että voitais mielummin pelata pleikkaa ja olla rumia yhdessä. Mutta näitten arkisten asioitten välissä muistetaan jättää toiselle ”tein sulle ruokaa” -viestejä jääkaappiin ja illalla kun ensimmäinen yhteinen hetki päivän aikana on nukkumaan mennessä, annetaan pikaisen pusun sijaan vähän pidempi suudelma. Välillä jätetään se ah niin ihana sohva rauhaan, ja lähdetään treffeille keskustaan tai sitten vaan yhteiselle kävelylle. Muistetaan keittää kahvia ekstramäärä sille toisellekin ja päivän jälkeen syödään yhdessä iltapalaa ilman puhelimia ja kysellään, että miten työpäivä meni. Ja muistetaan myös riidellä. Puhdistetaan välillä ilmaa, mökötetään ja istutaan kädet puuskassa toisella puolella sohvaa. Sitten jompi kumpi alkaa nauraa ja vihataan sitä, ettei toiselle osaa olla vihainen sitten ollenkaan.
Joka tapauksessa se on nyt virallisesti tapahtunut. Minä, parisuhteilija ja jännityksen etsijä, olen löytänyt parisuhteen, joka ei kriittisen kahden vuodenkaan jälkeen näytä kuihtuvan mihinkään. En ole kyllästynyt, en onneton, enkä draamanhakuinen. Joko olen kasvanut, tai sitten olen vain löytänyt vierelleni sellaisen miehen, joka tietää miten händlätä tällaista yliherkkää höpöttäjää.
XOXO KIA
ps. Täten virallisesti vakinaistan uuden postaussarjan, eli perjantaisin kirjoitan ällöjä ja siirappisia juttuja.
Seuraa somessa:FB: https://www.facebook.com/sparksflykia/Instagram: kiaasophieSnapchat: kiaasophie