Jäätelöä ja hunajaa
Vanhalle vuodelle on jätetty hyvästit ja uusi vuosi toivotettu täälläkin tervetulleeksi. Viime vuosi toi mukanaan kokemuksia ja tapahtumia, joita ilmankin oltaisiin hyvin voitu elää. Loppuvuonna suunta oli kuitenkin pitkän aikaa eteenpäin ja kohti parempaa, joten loppujen lopuksi vanhan vuoden arvosana kallistuu positiivisen puolelle. En kuitenkaan jää kaipaamaan viime vuotta ja sen tuomia koettelemuksia ja toivonkin, että uusi vuosi sujuu paremmissa merkeissä.
Uuteen vuoteen kuitenkin startattiin Dinon sairastaessa. Nyt kyseessä oli kuitenkin perinteisemmät taudit: kuumetta, nuhaa ja yskää. Kortisonihoidon ollessa edelleen käynnissä, Dino sai kuumepäivinä kortisonia normaalia suuremman annoksen ns. stressiannoksen. Stressitilan, tässä tapauksessa infektion, ollessa päällä lisämunuaisen kuoren kortisonin tuotanto lisääntyy. Dinon kohdalla ei tällä hetkellä tiedetä mikä oman tuotannon tila on, joten lisäkortisoni on myös annettava lääkkeenä.
Dinon seuraava kortisonitason kontrolli on reilun viikon kuluttua. Edellisestä on jo ehtinyt vierähtää kolme kuukautta ja silloin Dinon kortisoniarvo oli romahtanut. Arvo oli vain seitsemän, kun tavoiteluku on sata tai yli. Tuolloin romahduksen epäiltiin johtuneen ennen kontrollia sairastetusta korvatulehduksesta. Nyt toivonkin, että Dinon kortisonituotanto kestää tämän hetkisen sairastelun ja kontrolliarvo olisi yli sadan. Jos näin käy, pääsemme vihdoinkin vähitellen ajamaan alas kortisonilääkitys ja sitä kautta ottamaan yksi askel kohti normaalimpaa ja lääkkeettömämpää elämää.
Lääkkeettömyydestä puheen ollen, kävimme Dinon kanssa eilen lääkärissä flunssa vuoksi, sillä yskä haittasi jo pahasti nukkumista ja ääni oli aivan käheä. Oli iloinen yllätys, kun erilaisten lääkkeiden ja antibioottien sijaan lääkäri kehotti tarjoamaan Dinolle jäätelöä. Se helpottaisi kurkkukipua ja kylmä turruttaisi tulehtuneita äänihuulia. Tätä ennen olin jo antanut Dinolle yskää helpottamaan Käypä hoito -suosituksen mukaan hunajaa. Kummankaan toimivuutta yskään en osaa arvioida tällä kokemuksella mutta ainakin nämä ”lääkkeet” maistuivat Dinolle erinomaisesti.
Toivottavasti siellä voidaan jo paremmin. Kaikkea hyvää ja parasta teille tähän vuoteen.
Kiitos! Täällä ollaan jo terveenä.
Ihanaa ja onnellista vuotta myös sinulle.
Hei! Luin mielenkiinnolla blogisi läpi. Hienoa että hoito on tehonnut, toivottavasti kortisoniarvot palautuvat pian normaaleiksi.
Itselläni on myös infantiilispasmidiagnoosin viime marraskuussa saanut lapsi. On varsin mielenkiintoista havaita, miten hoitokäytännöt vaihtelevat eri sairaaloissa. Ja olen kade siitä, että sait kortisonin mansikanmakuisena, itse annoin juuri lapselleni ensimmäisen annoksen mentolinmakuista liuosta 🙁 Täytyy nyt miettiä, miten tuon jatkossa saisi parhaiten annettua, maitoon sitä ei ainakaan voi sekoittaa, takuuvarmasti pilaa maidonkin maun. Ruiskun kun vie lähellekään suuta, niin huulet nipistetään tiukasti kiinni.
Hei!
Toivottavasti teilläkin on hoito tehonnut ja kohtaukset on saatu loppumaan! Ääh, mentolinmakuinen kortisoni lapselle kuulostaa juuri siltä, että huulet nipistyvät yhteen 🙁 Pyydä sinnikkäästi seuraava satsi kortisonia jossain muussa maussa. Meilläkin oli välillä kortisonijauhetta, joka ei maistunut yhtään. Itsekin pyysin ja toistin pyyntöä kunnes saimme oraaliliuoksen takaisin, sillä onhan se nyt lapsen terveyden ja parantumisen kannalta äärimmäisen tärkeää, että lääke menee suuhun.
Valtavasti voimia sinulle ja lapsellesi, ja toivon sydämestäni, että hoito ja toipuminen etenee parhain mahdollisin tavoin <3