Lapsen kehitystä ei kannata verrata muihin, koska jokainen kehittyy omaan tahtiinsa. Näin usein sanotaan. Itse olen lakannut vertailemasta Dinoa muihin jo ajat sitten. Alkuun kehityksen viive huolestutti, mutta noin vuoden ikäisenä tapahtunut kehitysspurtti rauhoitti mieltäni ja lopetin asiasta murehtimisen, sillä näin päivittäin, että kehitystä tapahtuu.

Puolitoistavuotiaana Dino kävelee pääasiassa polvikävelyä ja kun tarvitsee päästä nopeasti eteenpäin, hän konttaa. Konttaaminen karkuun kikattaen on hauskinta silloin, kun pitäisi vaihtaa vaippa tai pukea päälle. Dino nauraa hysteerisesti etenkin, jos hauskuutan häntä konttaamalla hänen perässään. Hän myös nousee seisomaan ilman tukea vähän väliä ja muutaman viikon ajan Dino on rohkaistunut ottamaan jo muutamia varovaisia askeleita, mutta tuttuun tapaan hän etenee varovasti uuden taitonsa kanssa. Ensin pitää varmistella, että osaa ja sitten vasta voi kävellä kunnolla. 

Puhetta tulee jatkuvasti, Dino on oikea papupata ja kovaääninen sellainen. Selkeitä sanoja on ”äiti” ja muutamaan otteeseen on tullut topakasti myös ”ei” ja parisen kertaa olen ollut kuulevinani myös ”joo”. Useille esineille Dinolla on omat sanat, yleisin on kuitenkin on ”tä” tai ”täh?”, jolla Dino osoittaa kaikkea kissasta omiin leluihin kertoessaan ymmärtävänsä ja tietävänsä mistä on kyse tai kysyessään, että mikä tuo on. 

Parhaat lelut on nyt ja ovat olleet jo pitkään pallot ja kirjat. Kirjoja voisi lukea vaikka kuinka kauan. Parhaita on kuvakirjat, joita katsellessa ”täh?” kysymys tulee kymmeniä kertoja. Hauskinta on, kun Dino löytää kirjasta sen kuvan, jonka pyydän etsimään. Silloin ”tä” kajahtaa kovaan ääneen siitä ilosta, että oikea kuva löytyi. Omat kuvakirjat on kahlattu satoja kertaa läpi ja nyt onkin siirrytty aina välillä mainoslehtien ihmeelliseen maailmaan, jotka toimivat mitä parhaimpina kuvakirjoina. Mainoksista on opeteltu puolitoistavuotiaalle tärkeitä sanoja kuten peräkärry, harava, akkuporakone ja rullamitta 🙂