Seuraavat askeleet
Aloittaessani blogin kirjoittamista mietin, että kuinka kauan minulla riittää kerrottavaa, sillä aiheena lapsen sairastuminen ja siitä toipumisen kuvailu on aika rajallinen. Postausten määrä on laskenut kuukausittain ja se kertoo vain sen, että Dinon ja meidän elämä normalisoituu jatkuvasti. Arjessamme sairaus ei enää näy kuin kortisonikorvaushoitona ja koko ajan harvenevina fysioterapeuttikäynteinä sekä seurantoina niin neuvolassa kuin TAYSin Lasten neurologisella poliklinikalla.
Olenkin sen vuoksi viime viikkoina pohtinut blogin tulevaisuutta. Jatkanko samalla linjalla ja kirjoitan kuulumisia, kun jotain aiheeseen liittyvää tapahtuu vai lopetanko kokonaan. Toisaalta en haluaisi lopettaa kesken kaiken, sillä Dinon toipuminen on edelleen käynnissä mutta onko siinäkään mitään mieltä, jos kirjoituksia ilmestyy vain kerran pari kuussa tai harvemmin? Vai pitäisikö aihepiiriä laajentaa? Jos, niin mihin suuntaan?
En ole osannut vielä päättää mitä teen ja mihin ratkaisuun päädyn.
Mitä mieltä sinä olet?
Ihana blogi, kiitokset! Meillä sama oireyhtymä diagnosoitiin 4 viikkoa sitten. Harmittavan vähän netistä löytyy tästä tietoa. Jatka vaan blogin pitämistä!
Kiitos kommentistasi! Valtavasti tsemppiä, voimia ja jaksamista hoitoihin. Toivon teille kaikkea hyvää ja nopeaa paranemista!
Itsekin etsin aikoinaan tietoa vaikka kuinka sitä juurikaan löytämättä. Kai syynä on tämän sairauden harvinaisuus. Mutta hyvä, kun löysit tänne, aloitin blogin juuri siksi, jos tästä olisi jotain hyötyä samaan tilanteeseen joutuvalle.
Jos kävisin oman lapseni kanssa samoja vaiheita läpi, olisi varmasti huojentavaa löytää tämä blogi nykytilanteineen, ja huomata, että kirjoitat normaalista lapsiperhe-elämästä. Konkretisoituisi se, että asioilla voi olla onnellinen loppu.
Mutta toisaalta, hukkuisiko sairautta koskevat postaukset muiden kirjoitusten taakse blogiarkistoon…