Voi p****.

En ees viiti kattoa noita ekassa osassa olleita naamakuvia. Koska ei hyvä. Eka viikko meni superhyvin. Ihmeaineet autto ja naama oli iloinen ja jotenkin leppyneen olonen. Mutta sitten tapahtui kaksi asiaa. Koira ja karkit.

Elias-koira on viettänyt Helsinki-viikkoa ja päättänyt olla oikeen mamin pikku enkeli. Urpoilla minkä kerkiää ja keksinyt että klo 03.27 on joka yö hyvä aika vähän ruveta pissattamaan. Se mainitsemani yheksän tuntia yössä on varmaan se mistä oon nähny unta sen hikiset kuus tuntia minkä oon nukkunut.

Mikä tässä eniten harmittaa, on tuo karkkijuttu. Mikään muu ei siis ruokavaliossani ole viime viikosta muuttunut kun sunnuntaina ostettu irtokarkkipussi ja pikkuisen suklaata sillon tällön. Ja siis ihan oikeesti pikkusen, ehkä alle 100 grammaa. Mutta ilmeisesti enemmän kun tarpeeksi saamaan koko kropan ihan sekasin. Oikeesti, voi hemmetti. Tiedän että karkit ja sokeri on ihan turhaa moskaa, mutta ku ne on niin hyviä. Ei kuitenkaan niin hyviä ettäkö kestäisin tätä saakelin kutinaa ja kokonaisvaltaista naama-ahdistusta. Hei hei karkit.
(*edit: Ai niin ja ne Ikean lihapullat. Ja pehmis. Ei ihan gluteenitonta ja hyväksi nekään.)

Kyllä se tästä joka tapauksessa. Eteenpäin sanoi mummo lumessa. Mitä kohta jo saattaa sadellakin.

Näihin valivalituksiin, näihin tunnelmiin. Tiedänpähän taas miltä tuntuu kun on maha ja nassu kipeenä. Mutta nyt sämpylöitä. Ja sitä unta!