Enhä mä mitään osaa. Vai osaanko?

Miljoona syytä miksi ei pitäis alkaa kirjottamaan blogia. Mistä muka kirjottaisin, kukapa sitä lukisi, ei ole aikaa jne. Kaikki jotain tekosyitä sille, että ei vaan uskalla. Uskalla ja uskalla, mitä pelottavaa on blogin kirjoittamisessa? Kai se on jostain aloitettava, pohjalta on hyvä ponnistaa, niinhän se oli? 

Miljoona syytä olla kirjoittamatta, mutta yksi syy kirjoittaa – palava polte sanoa jotain. Polte jakaa pientä päätä vaivaavia asioita – vaikka niitä ei sitten kukaan edes lukisi. 

Sitten jotai minusta. Hoidetaan tää nyt alta pois vaikka parilla tiukalla työhaastattelukyssärillä. Kolme positiivista asiaa minussa? Innokkuus, omaperäisyys, perfektionismi. Kolme negatiivista asiaa minussa? Laiskuus, epävarmuus, perfektionismi. Tavoitteet elämässä? I really don’t know. Kova olen ainakin unelmoimaan. Ihmisenä olen suoriutuja, joka yleensä pyrkii pysymään niissä asioissa, jotka luulee osaavansa. Uskallan harvoin venyttää rajoja. Haluaisin kovasti repäistä, tehdä jotain mistä olen aina unelmoinut. Mainittakoon nyt vaikka yleisölle laulaminen. 

The problem is se, että aina kun alan kirjoittamaan jotain netissä, se kaatuu epäaitouteen. Alan esittämään jotain mitä en ole, ja juttu kusee. Tällä kertaa yritän olla kehittelemättä mitään roolia ja kirjoittaa omana itsenäni. Sarkastisena, aina niin tyytymättömänä itsenäni. Ja ehkä tämä on minulle tapa kasvattaa itseluottamusta ja höllentää täydellisyyden tavoittelua. On rankkaa yrittää aina olla parempi, kirjoittaa tekstit sata kertaa uudestaan, ja lopulta painaa ”tallenna luonnoksiin” ja unohtaa koko juttu. Tällä kertaa yritän lähteä siltä pohjalta, että ihan sama vaikka nolaisinkin itseni. Ihan sama jos ketään ei kiinnosta. Voinpa ainakin sanoa yrittäneeni!

Olen tällä hetkellä lukiossa. Koulu on rankkaa, mutta pärjään hyvin – olen aina pärjännyt. Vanhemmat ovat aina kannustaneet minua pyrkimään korkealle, kouluttautumaan hyvin, hyväpalkkaiseen ammattiin. ”Kun sinulla on sitä päätä, käytä sitä!” Mutta mitä jos oma unelmani onkin tehdä musiikkia? Onko oikein seurata unelmaa, joka ei välttämättä todellakaan ole taloudellisesti kannattava, jos on edellytykset päästä kunnolla leipään kiinni. Vai pitäisikö nyt ensimmäiseksi opiskella lääkäriksi, ja miettiä sitten, että kannattaako unelmia tavoitella? Lukio lähenee loppuaan, pian on päätösten aika. Mikä minua monesti mietityttää on se, että voiko ihmisellä olla unelmia, jotka ovat mahdottomia. Voiko ihmisellä olla palava polte laulaa, jos hän ei oikeasti osaa laulaa, luulee vain osaavansa? 

Uskon tavallaan kohtaloon, ja luulen, että asiat menevät omalla painollaan niin kuin ne on tarkoitettu. Ehkä nämäkin kysymykset selviää, kun vain kuuntelee sydäntää? What a clishé.