Parasta tässä tiistaissa

Kaksi aamiaista, ennen ja jälkeen treenin:

2013-12-03_07.31.19-2.jpg

Tuorepuuroa, joka maistui joululta ja rusinapullalta samanaikaisesti, höystettynä granaattiomenan siemenillä.

2013-12-03_18.26.22.png

Kaksi paistettua munaa ja jauhelihapapuhöystöä eiliseltä.

Melkein kokonainen tiukka käsilläseisontapunnerrus aamun treeneissä. Eli ei kipaten alaasennosta ylös vaan suoralla vartalolla työntö ylös.

hspu2.jpg

Tässä pari timmiä mimmiä näyttää miten homma hoidetaan. Itse en ole vielä uskaltanut siirtyä tuohon urheilurintsikat toppina crossfit-muotiin.

Ja lisäksi tietysti se että jaksoin herätä ja mennä pimeyden keskellä aamutreeneihin, eka kerta koko syksynä!

Jaksoin kaiken lisäksi pitkästä aikaa perehtyä graduuni kunnolla ja naputtelin sitä hyvän aikaa vielä yliopistolla kirjaston sulkeuduttuakin jo kuudelta. Eli ei ihan toivoton tiistai! 

Jos vielä jaksaisin tiskata ja siistiä tätä kotikoloa, niin olisin yli-ihminen. 

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli

Joulukuu on joogakuu

annawinter_019.jpg

Viime aikoina urheilurintamalla on ollut vähän turhankin rauhallista, enemmän lorvailua kuin sporttailua. Hyötyliikuntakin on ollut minimissään kirjaston penkin kuluttamisen ja gradun naputtelun ollessa päivän treenejä tärkeämmät jutut, valitettavasti. 

annawinter_011-2.jpg

Joulukuun ajattelin omistaa joogailulle ja rauhalliselle ristiintreenaamiselle crossfitin hengessä.

annawinter_011-1.jpg

Olen tuntenut oloni viime aikoina vähän turhan stressaantuneeksi, joten en aio yrittää toteuttaa lähiaikoina mitään urheilullisia tavoitteitani, joista voisin ottaa pienintäkään ylimääräistä stressiä tai suorituspainetta.

Keskitän kaiken energiani opinnäytteeni valmistumiseen ja sen jälkeen voin ottaa taas jonkun kivan pienen urheilullisen tavoitteen työn alle, kuten 100 kiloa maasta nostettuna tai 10 toes to baria putkeen tehtynä. 

annawinter_011-3.jpg

Joulukuun aion urheilla ainoastaan se mielessäni, kuinka paljon energiaa ja hyvää oloa siitä saan ja jättää suunnitelmallisemmat tavoitteet aikaan kun en ole muuten niin kuormittunut. 

annawinter_003_1-2.jpg

Kuvat lainattu Brian Wolfeyn blogista.

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli