Lupasin edellisessä postauksessa, että tämä viikko tuo tullessaan jotain jännittävää ja toivon, että vanha suola alkaa janottaa. Nooh, saattaa olla, että jano tuli.

Puhun kuntosaliharjoittelusta.

Meillä on yhteinen menneisyys. Kävin salilla neljä vuotta sitten vuoden ajan säännöllisesti. Tykkäsin tosi paljon, mutta taisin hinkata vähän liikaa samankaltaista ohjelmaa ja kyllästyin. Käynnit harvenivat ja kun paniikkikohtauksia alkoi tulla aina liikkuessa (sykkeen noustessa), meni loppukin maku. Mutta jonkinlainen rakkaus lajiin ehti syntyä. Niinpä sanoin personal trainerille loppuvuonna, kun mietimme tavoitteitani, että haluaisin palata salille ”ehkä joskus keväällä”.

Pt-Susanna ottaa sanomiseni valitettavan tosissaan, heh, ja niin me sovimme treffit kuntosalille. Ajankohta oli nyt paras mahdollinen, sillä hiihtokauden loputtua tuntui kuin olisin tippunut tyhjän päälle. Halusin jonkin lajin koiralenkkien rinnalle. Salille siis!

Vaan eipä se ihan helposti käynyt. Odotin innolla, mutta kyllä minua myös jännitti ihan kamalasti. En ole koskaan jaksanut käyttää aikaani sen murehtimiseen, miltä muiden silmissä näytän, mutta maalasin mieheni ja yhden ystäväni iloksi seinälle (ja heidän puhelimiinsa) kaikki mahdolliset pirut. Mitä jos olen niin huonossa kunnossa, että jonkin liikkeen tekeminen ei onnistu? Mitä jos salilla on samaan aikaan paljon tuttuja, jotka huomaavat, että olen siellä pt:n kanssa ja sen jälkeen he seuraavat silmä kovana, että noh, laihtuuko se (vaikka minun päätavoitteeni ovat ihan muita). Mitä jos saan paniikkikohtauksen kesken treenin?

Mieheni kommentti oli aika osuva: Mitäs jos kaikki meneekin hyvin?

Ja juuri niinhän siinä kävi. KAIKKI MENI TODELLA HYVIN. Siitä huolimatta, että kävimme aluksi läpi paniikkihäiriötäni, salille pamahti samaan aikaan luokallinen koululaisia ja lopputreenistä energiani alkoi olla tosi vähissä, sillä olin jännityksen vuoksi liikkeellä vain yhden kananmunan voimin.

Mutta mikä tärkeintä, mulla oli hyvä, luottavainen ja innostunut fiilis koko ajan. Teimme kahden tunnin treenin, sillä kävimme läpi kaksi ohjelmaa, jotka pt oli mulle laatinut. Tiesin saman tien, että rakastun täysin ohjelma numero 1:een, aerobiseen yhdistelmäharjoitukseen. Lämmittelyn jälkeen kohtasin silmästä silmään pahimman viholliseni, askelkyykyt. No, enhän minä niissä hyvä ole, mutta hyvällä teknisellä ohjauksella sain ideasta kiinni. Kyykky + pystysoutu vaatii teknistä treeniä ja lankutukseen, vanhaan kaveriini, tuli suorastaan himo. Ihanaa tuossa ohjelmassa on myös keskellä oleva aerobinen osuus, sillä se tarkoittaa kunnon kyytejä crossarilla. Jos kuntosalilta pitäisi valita yksi lempilaite, olisi se minulla crosstraineri. Ah.

Ai, tulinko kipeäksi? No silleen ihan pikkuisen, että wc-pöntöllekin laskeuduin seuraavana päivänä hallitusti metrin korkeudesta tömähtäen. Juuri tätä olin kaivannut!

…niin paljon, että otin uusinnan yhden huilipäivän jälkeen. Sain vielä mukaani äitini ja toisen siskoni, mikä oli minulle tosi merkityksellinen asia. Meillä oli huippukivaa, ja jälkihiet kävin hakemassa karvatreinereiden kanssa aurinkoisesta kevätsäästä.

Jo huikean kahden (saa nauraa) treenikerran avulla oivalsin taas muutaman asian.

• Yhdellä kananmunalla ei treenata kahta tuntia. Hekoheh.
• Kuntosalilla me kaikki olemme yhdenvertaisia. Teemme erilaisia liikkeitä ja näytämme erilaisilta, mutta treenaamme ihan samoja lihaksia. Isolla osalla meistä on myös ihan sama päämäärä: hyvä & terve olo ja kroppa sekä iloinen & jaksavainen mieli.
• Treenaaminen, jos mikä, on yksi parhaista keinoista opetella rakastamaan omaa kehoaan. Kun on aikansa ehkä piilotellut varsinkin tiettyjä osia vartalostaan, treenatessa voi harjoitella rakastavampaa suhtautumista. Mitä jos et näkisikään kuntosalin peilistä inhottavia röllyköitä, vaan kropan eri kohtia, joita rakastat niin paljon, että juuri silläkin hetkellä haluat niille hyvää? Parisuhteessa olevia neuvotaan, että rakasta puolisoasi eniten silloin kun hän sitä vähiten ansaitsee. Vähän sitä mukaillen: rakasta kehossasi eniten sitä kohtaa, jolle olet ollut kaikista inhottavin. Tein vartalonkiertoa peilin edessä, enkä voinut olla näkemättä komeita jenkkakahvojani. Kun pt käski pitää keskivartalon tiukkana ja keskittyä kylkiin, ei jenkkakahvoja voinut ainakaan olla ajattelematta. Mutta siitä se ajatus lähti. En minä niitä kauniina pidä, mutta eivät ne sentään tylyjä sanoja ansaitse, vaan kunnon treenin kolmesti viikossa!

Haaveiletko sinä jostakin lajista, jota et ole jostain syystä ehtinyt/pystynyt/rohkaistunut koskaan tai pitkään aikaan harrastamaan? Mistä?

Ainakin kuntosaliharjoittelusta haaveilevia kannustan teettämään ohjelman ja ottamaan ohjaajan mukaan vähintään ensimmäiselle tunnille. Treenaaminen on niin paljon helpompaa ja motivoivampaa, kun ei tarvitse miettiä laitteiden käyttämistä, sopivia painoja tai muuten säätää. Koin tosi kannustavana myös sen, että pt arvioi minun heikkouksiani ja vahvuuksiani. Se on tosi tärkeää tietoa matkalla hyvään kehotuntemukseen.

Lisäksi koin vielä hyvänä sen, että sain kaksi ohjelmaa, joita voin fiiliksen mukaan vaihdella.

Tästä se lähtee, paluu kuntosalille!

VIIKON 14 SPORTTAILUT
(Työmatkoja, yksi pieni vatsataudin poikanen ja tosiaan, paluu salille)

Maanantai
–

Tiistai
Iltalenkki koirien kanssa

Keskiviikko
–

Torstai
Aamulenkki koirien kanssa
Kuntosali

Perjantai
–

Lauantai
Kuntosali
Lenkki koirien kanssa

Sunnuntai
Lenkki koirien kanssa