Voiko ylipainoinen olla sporttinen?

Koska blogini on liikunta-aiheinen, aloitan sen maratonilla. Omalla tarinallani.

Jokunen viikko sitten puskin reilusti yli satakiloista kroppaani tasatyönnöillä eteenpäin keskellä kauneinta suomalaista maisemaa. Auringonlasku väritti taivasta ja parin asteen pakkanen puri nopeasti poskille kauniin punan (siis siltä varalta, ettei itseni lykkiminen olisi sitä jo tehnyt). Siinä hetkessä sen tajusin. Minä voin olla sporttinen. Minulla on oikeus nauttia liikunnasta siinä missä kaikkien muidenkin ja kokea ihan ne samat euforian tunteet ja tuskanhiet. Minun ei tarvitse jättää liikkumatta siksi, että minun kuuluisi hävetä olomuotoani. Siksi, että joku ehkä ajattelisi minut nähtyään, että mitähän tuo yrittää ja kokisi tarpeelliseksi tulla antamaan laihdutus- tai liikuntaneuvoja minun niitä kysymättä. Siinä hetkessä sain poimia kuukausien työn tuloksen: kilot eivät määritä ihmisen sporttisuusprosenttia.

Tunnen joka kerta iloa, kun pukeudun urheiluvaatteisiin, liikun tai olen liikuntakeskuksissa. Kun vastaan tulee energisiä, hymyileviä punaposkia. Kun tunnen kuuluvani heidän joukkoonsa, olevani samalla viivalla.

Vaan siinä se ongelma piileekin. Miten voi kokea olevansa samalla viivalla, jos tuntee itsestään, omasta kunnostaan ja ylipainostaan jatkuvaa huonommuutta? Minulla on takanani ajanjakso, jolloin ainakin viiden vuoden ajan syyllistin itseäni ylipainosta ja liian vähäisestä liikkumisesta. Ihan kuin jokainen vastaantulija olisi huutanut, että ”sinä sairastut!”, ”sinä kuolet!”, ”sinä tuhlaat yhteiskunnan varat!”. Sanani eivät riitä kuvaamaan sitä syyllisyyttä, jota olen asiasta tuntenut. Olen ollut myös kiukkuinen siitä, että minut ylipainoni vuoksi leimataan tässä yhteiskunnassa sairaiden ja kuolevien joukkoon, vaikka en ole sairas, enkä toivottavasti ihan pian kuolemassakaan.

Ensin jaksoin taistella vastaan. Uskoin aidosti, että minulla on oikeus olla minä. Pääkoppaani pääsi kuitenkin hiipimään salakavalasti syyllisyys. Mitä se sai aikaan? Laihdutettuja kiloja? Paljon energisiä liikuntatuokiota? Ei, se sai aikaan aihion paniikkihäiriölle. Aloin saamaan paniikkikohtauksia ensin öisin. Heräsin kohtaukseen, jossa koin voimakasta hätää ja luulin kuolevani ylipainoni vuoksi sydänkohtaukseen, veritulppaan, aivoverenmuotoon… milloin mihinkin.

Vähitellen liikunnasta hävisi kaikki riemu. Oli laji tai syketaso mikä tahansa, minun liikuntahetkeäni värittivät paniikkikohtaukset. Jätin ryhmäliikunnan ja palasin kuntosalilta sekä lenkkipoluilta kerta toisensa jälkeen kotiin kyynelsilmin. Ahdistavinta oli yrittää hoippua kotiin pienten metsäpolkujen varrelta sykkeet korkealla ja lihakset maitohapoilla, kun mielessä pyöri uhkaava tilanne: jos nyt pyörryn tähän, kukaan ei pysty näin isoa ihmistä täältä pelastamaan. Eikä edes halua.

Mutta tuolla hiihtolenkillä tunsin olevani syyllistäviltä ajatuksilta vapaa. Olen nauttinut viime kuukausina liikkumisesta tosi paljon ja ennen kaikkea pystynyt tekemään sitä ilman paniikkikohtauksia. Siellä mäntymetsän keskellä minä oman elämäni kristapärmäkoski pistin suksea toisen eteen, nauroin ja hiihdin, itkin ja hiihdin. Olin vapaa. Ja tosi onnellinen.

Minun matkani on vasta alussa ja tässä blogissa pääsette seuraamaan, saanko liikunnasta vakituisen puolison vai jääkö tämä yhden yön jutuksi. Joka tapauksessa olen valovuosien päässä siitä elokuisesta hetkestä, kun ensikertaa tapasin naisen, joka on ammatiltaan personal trainer ja psykologi. Hän ei iskenytkään käteeni ruoka- ja liikuntaohjelmia ja nöyryyttänyt vaa’alla, vaan sanoi, että nyt tehdään asiat toisin. Olen rakentanut itseäni ja käsitystäni terveydestä pala palalta uudelleen. Oppinut sen, että ylipainon riskejä ei ole syytä vähätellä, mutta itseään syyllistämällä asiat eivät ratkea. Luopumalla vaa’asta, sykemittarista ja syyllisyydestä, olen saanut taas maistaa liikunnan tuomia positiivisia puolia. Jaksavaa, energistä oloa ja ennen kaikkea sitä tunnetta, kun onnellisena vedän trikoot uudestaan jalkaan. Tulee lenkistä yhden tai kymmenen kilometrin mittainen, kaikki on minulle itselleni.

Tervetuloa mukaan seuraamaan viikon sporttihetkiäni sekä keskustelemaan kaikesta liikuntaan liittyvästä!