Yrttistäelämää, ajatuksia uudesta minä projektista
Hieman yli kuukausi takaperin näin erästä kaveriani, joka jossain välissä iltaa kaivoi pöydälle dosetin, nappasi kokoelman pillereitä ja kulautti ne alas ison vesilasin kera. Uteliaisuudestani kysyin että mitä ihmettä nuo nyt ovat. Vastaukseksi sain kuulla aika mielenkiintoisen tarinan, jonka suurin kohokohta oli kuitenkin vyötäröltä lähteneet 13senttimetriä!
Olin aika vaikuttunut, mutta en ajatellut asiaa sen pidemmälle, ennen kuin törmäsin i love me-messuilla Herbalife:n ständiin. Vähän hämmentyneenä siinä katselin, kunnes minua pyydettiin ständille kuulemaan jutusta lisää. Kiinnostuin sitten hommasta, ja jätin yhteystietoni ständillä seisseelle herralle. Pohdin asiaa pitkään ja hartaasti, mutta kun saatiin tilannekatsaus-puhelu käytyä olin päättänyt että tämä voisi olla mun juttuni.
Ensimmäinen ryhmätapaaminen, alkupaino, kehonkoostumusten mittaus, pirtelöjauheen ja ravintolisäpuristeiden jakaminen, oli nyt maanantaina. Olen ihan fiiliksissä koko hommasta ja ensimmäiset pari päivää on mennyt hienosti, pirtelöt olen juonut, jopa aamuisin, puristeeni ottanut ja veden juontiin olen myös panostanut vähän normaalia enemmän.
Seuraavasta 15 viikosta pyrin kirjoittamaan ainakin kerran viikkoon, ehkä jopa useammin. Syömisiä, liikkumisia ja juomisia. Vähän saattaa väliin tulla hömppääkin.
Nyt nukkumaan, koska lepokin on tärkeää.