Menovinkki: Meidän Festivaali

”Meidän Festivaali tänä vuonna on musiikin ja taiteen kautta tapahtuva jonkunasteinen feministinen kannanotto. Myöskin kannanotto siihen miten historiankirjoitus – tää nyt on klisee sanoa näin, mutta se on klisee siksi, että se on totta – se on miesten kirjoittamaa historiaa miehistä. Siksi meillä on intohimo tuoda Ainon osuutta suomalaisessa ja kansainvälisessä säveltaiteessa suomalaisen musiikin voittokulun alkumetreillä esiin.”

Näin puhui – ei Zarathustra – vaan viulisti, kulttuurivaikuttaja ja Meidän Festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto tämän vuoden festivaalin linjasta.

ourfest.png

Kuva: Maarit Kytöharju

Meidän Festivaali on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista tempauksista tunnettu festivaali. Heinäkuun lopulla Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä koettava tapahtuma perustettiin vuonna 1997. Tälle jo nimensäkin puolesta jokaisen tervetulleeksi toivottavalle festivaalille ei ole tänä vuonna ainoastaan buukattu naisia esiintymään, vaan vuoden 2015 festivaali on omistettu Aino Sibeliukselle.

”Meidän Festivaali 2015 omistetaan Aino Sibeliukselle (1871-1969), joka oli lahjakas ja vahva nainen. Aino ansaitsee rauhallisen, veikeän, monipuolisen ja ajatuksia herättävän kunnianosoituksen, ja sellaiseen pyrimme. On kirjallisuutta, keskustelua, nykytaidetta sekä intohimoiselle puutarhurille vähän ilmastonmuutostakin. Ja toki paljon monipuolista musiikkia runsain silmäniskuin sankarittarellemme.”

ainolle.png

Festivaalin taiteilijavieraina ovat mm. muusikot Nicolas Altstaedt, Anna-Mari Kähärä, Lauluyhtye Rajaton, Juha Uusitalo, Emma Salokoski, Hauschka, jonglööri Jay Gilligan, lausuntataiteilija Mirjami Heikkinen, kirjailijat SuviSirkku Talas, Linda Liukas, Anna-Leena Härkönen sekä kuvataiteilijat Pauliina Turakka Purhonen, Corinna Helenelund ja Heidi Lampenius. Säveltäjävieraaksi saapuu Bryce Dessner, jonka säveltämää kamarimusiikkia kuullaan laajasti koko festivaaliviikon ajan. Koko ohjelma kannattaa tsekata  festivaalin kotisivuilta. Jos olet varovaisen kiinnostunut taidemusiikista, mutta luulet, että se puree – mene tänne. Saatat huomata, että se tosiaankin puree, mutta tämä purema ei satu.

Eikä tässä vielä kaikki – et saa kaupan päälle Ostos-TV:stä tuttua kätevää kantokassia – mutta Meidän Festivaali on osana musiikkitieteellistä (toim. huom. hyvin mielenkiintoista!) tapaustutkimusta ”Suomalainen nykymusiikki 2000-luvulla: taidemusiikin kulttuurinen ja yhteiskunnallinen merkitys postmodernissa maailmassa” (SUMU, 2014–2016). Viiden tutkijan voimin toimivan hankkeen rahoittaja on Koneen Säätiö, ja sitä johtaa dosentti Susanna Välimäki. Hanke pyrkii tuottamaan uutta tietoa musiikin ja yhteiskunnan suhteista, erityisesti siitä, miten musiikki voi toimia yhteiskunnallisten ja kulttuuristen arvokysymysten, kuten sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristökysymysten, yhteisöllisenä käsittelijänä.

Ja jälkihuomautuksena: Jos vierailet maisemissa ja Aino-teema kiinnostaa, kurkkaa myös Järvenpään taidemuseossa pyörivä mielenkiintoinen Aino Sibelius -näyttely, jonne festivaalin lipulla pääsee ilmaiseksi. Näyttelyn yhteydessä kuullaan myös ilmainen konsertti, jossa Kamus-kvartetti soittaa Sibeliuksen Voces Intimaen maanantaina 27.7.2015 klo 12.00.

Ja kun nyt tälle kulttuuriambassadoorilinjalle lähdettiin, niin ostapa samalla itsellesi myös maanmainio Museokortti. Iloista ja taiteentäyteistä kuun taitetta!

img_0536.jpg

Meidän Festivaali Tuusulanjärvellä 26.7.-1.8.2015. Tsekkaa ohjelma, hanki liput ja anna taiteen
ravistella.

www.ourfestival.fi

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *