Rockin jumalia: PJ Harvey

Mikään ei ole herkullisempaa, kuin odottaa omien lempiartistiensa kovaa vauhtia valmisteilla olevia tekemisiä. PJ Harvey on brittiläinen muusikko, jonka esittelyä tämän blogin lukijat tuskin jäävät kaipaamaan. Kyseessä on yksi niistä rockin jumalista, joiden musiikki, tekeminen ja asenne inspiroivat aina yhtä paljon vuodesta toiseen. Mahtavista mahtavin artisti, jonka kappaleet ja tarinat ovat tehneet minuun syvän vaikutuksen hyvin monella tasolla ja kulkeneet mukana menossa jo vuoden päivät.

phj.png

(Kuva: Maria Mochnacz)

Suomeenkin kesällä saapuva Polly Jean Harvey on julkaissut eilen ensimmäisen kappaleen tulevalta albumiltaan The Hope Six Demolition Project. Biisi on nimetty The Wheeliksi, ja tältä se kuulostaa:

https://open.spotify.com/track/6EVTgXDsDsa3rqUQiA6XQE

Soundillisesti biisi tuntuu olevan aika lähellä edeltävää julkaisua (Let England Shake). Ennakoin, että tästä ei tule uuden albumin paras biisi, mutta annetaan tästä kuitenkin iso peukku – vaikken vielä hypi riemusta, niin tämä lupaa hyvää. Kun artisti on vieläpä inspiraatiomatkustellut tulevan levyn tiimoilta Kosovoon, Afganistaniin ja Washington D. C.:hen, on odotettavissa varmaankin taas jonkinlainen Harveylle tyypillinen mainio musiikillinen statement.

 

levy.png

 

Albumia odotellessa täytyy ehtiä vielä päättämään millä tämän vuoden festareista PJ:n voisi tsekata. Valitettavasti Helsingin Sideways on kohdallani ehkä pois laskuista, mutta mitäpä tuosta, Barcelonan Primavera näyttää tällä hetkellä erittäin vahvalta ehdokkaalta. 

PJ Harvey – tämäkin vuosi on sinun. En vielä tiedä missä kohtaamme, mutta edelliskerrasta on kulunut pian jo viisi vuotta, joten alkaisi olla taas aika tavata. Ja jos vielä joskus saisin kokeilla jonkun keikan jälkeen tuota autoharpiasi, niin sekin olisi aika kivaa.

autoharp.png

(Kuva: All Over Press)

www.pjharvey.net

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *