And I need to save you, but who’s going to save me?
Ei olisi uskonut, mutta isi oli oikeassa. Asiat tuntuu erilaisille kun ne kokee itse.
Teenkö väärin jos jätän jonkun sen omaksi parhaaksi? Ei se tunnu siltä. Tuntuu vaan itsekkäältä antaa toisen yrittää, vaikka tietää ettei se ikinä tuu onnistumaan. Se ei koskaan voi tehä miusta onnellista. Se ei voi välittää miusta niin paljon että unohtaisin sen miten vähän itse välitän.
It feels like I’m not even a person,
I’m just your problem Miten toisen voi saada uudet vaatteet ei auta ymmärtämään, ettei se johdu hänestä, juominen ei auta vaan omasta vihast itseäni kohtaan? Ja mikä parasta, miksi edes rakastaa sellaista, jota ei rakasta edes henkilö itse?
Joka nauttii siitä että kohdellaan kuin paskaa, koska kokee saaneensa ansionsa mukaan. Kuka? Kaikki haluaa uskoa olevansa sankareita, mutta tosipaikassa kukaan ei jaksa pelastaa itkevää itsetuhoista myttyä, jos kuvittelee saaneensa tasapainoisen kumppanin 