Mies lähti Latviaan, minä jäin Suomeen. Yhteisen kuukauden jälkeen tuntuu taas oudolta totutella elämään yksin. Toisaalta ehdin jo kaivatakin omaa aikaa, omaa tilaa, omia juttuja, ja sitä, ettei tarvitse tehdä kompromisseja siitä, mitä tekee ja koska.

Viimeistä yhteistä viikonloppua vietimme Turussa. Perjantai oli synkkä ja sateinen, suunnitelmana oli suunnata Turku Modern –festivaaleille Gong-klubille. Ilokseni seuraamme liittyi pitkään ulkomailla oleillut ystävättäreni, johon tutustuin jo 15 vuotta sitten. Monen päivän pohdinnoista huolimatta en ole toistaiseksi keksinyt hänelle oikealta tuntuvaa peitenimeä blogiini! Joka tapauksessa, on ollut ihanaa saada viettää vähän aikaa ja kesää kyseisen ystävättären kanssa. Olemme ehkä olleet enemmän samalla aaltopituudella kuin koskaan 15 vuotta kestäneen tuttavuutemme aikana. Ihmiset muuttuvat ja kasvavat, ja tässä ajassa ja paikassa yhteinen sävelemme on soinut harmoniassa. Olemme puhuneet ihmissuhteista, tasapainosta oman ja yhteisen identiteetin tasapainosta parisuhteessa, odotuksista, mitä elämältä odottaa ja mikä on mielekästä ja merkityksellistä, feminismistä, itsensä löytämisestä ja paljosta muusta. Pian hän liihottaa taas maailmalle, ja minä jään kaipaamaan seuraavaa tapaamistamme!

Turku Modern itsessään ei ollut ehkä kuitenkaan sykähdyttävin kokemus. Alun perin eniten kiinnosti lontoolainen dj Pangea, jota olin aikaisemminkin ollut kuuntelemassa ADE:ssa Amsterdamin legendaarisella Trouw-klubilla. Paikan päällä se ei lopulta ollut kovinkaan mukaansatempaava keikka, vaan juutuimme kellarikerrokseen kuuntelemaan teknoa. Helsingin Juho Kusti ja Antti Salonen tarjosivat totuttuun tapaan laadukasta menoa, ja mitä voin sanoa? Tanssin ja nautin.

Lauantaina suuntasimme uuden ystävättäreni Hippiäisen satutaloon Turun kauniiseen puutalokaupunginosaan. Juttelimme Ozorasta, Unkarissa järjestävästä festivaalista, jonne olemme Hippiäisen kanssa suuntaamassa parin viikon päästä. Suureksi osaa aikaa uppouduin Hippiäisen lainaamaan kirjaan (jonka nimen ja kirjoittajan jo unohdin), joka puhui siitä, miksi yksiavioisuus ei ole ihmiselle luontaista, ja kuinka monet evoluutiopsykologian väittämät ”miehet ovat sellaisia ja naiset tälläisiä”, ovat virheellisiä tulkintoja. ”Confirmation bias” on saanut ihmiset tulkitsemaan tiettyjä lisääntymiskäyttäytymisen tapoja ”luonnollisiksi”, vaikka kysy on vain kulttuurista, jossa nyt elämme, ja ehkä asiat ovat todellisuudessa toisin. Mielenkiintoinen opus, joka minun täytyy hankkia käsiini tarkempaa lukemista varten.

Viikonlopun innoittamana uskaltauduin tarttumaan myös jo pari vuotta kaapissa pölyttymässä olleeseen järjestelmäkameraani. Tämän blogipostauksen kuvat ovat ensimmäiset hapuilevat harjoitelmani kyseisellä kapistuksella!