Tyttörakkautta Latviassa
Oli varmaan huono idea aloittaa tämä blogi Miehen kanssa vietettävän kuukauden alussa, sillä kirjoittamiseen ei tunnu riittävän aikaa ja elämä kumuloituu!
Mutta siis muutamia sanoja vierailustani Latviaan. Aikaisemmat vierailuni sinne ovat olleet haastavia. Jotenkin aina on vaivannut pelko, että Miehellä on siellä elämä, jossa minulle ei ole paikkaa. Tällä kertaa kuitenkin oli toisin. Kaiken kaikkiaan vietimme aikaa rentoutuen, kävellen auringonlaskussa kylpeviä Riikan katuja, istuskellen kaupungin rennoimmissa kuppiloissa ja kahviloissa.
Rentoja kuppiloita ja kahviloita ei kuitenkaan Riikassa ole turhan monia, joten pian vääjäämätön tapahtui jo toisena iltana, perjantaina: törmäsimme yhteen Miehen muista säädöistä. Kutsutaan häntä nimellä Pellava. Kyseessä oli viimeaikainen, aktiivinen säätö, ja olin mahdollisesti vähän pahoittanut mieleni siitä, että Mies oli yöpynyt hänen luonaan kahtena peräkkäisenä yönä edellisenä viikonloppuna. Tapaaminen minun ja tämän Länsi-Eurooppalaisen vaatesuunnittelijaneidon välille oli kyllä jo etukäteen sovittu, mutta ei tälle illalle. Se, että tilanne tuli yllätyksenä, tuntui vähän ahdistavalta: olin väsynyt, en nättinä kuten olisin toivonut ja muutenkin epävalmistautunut tilanteeseen. Luulen, että Pellavasta tuntui samalta. Mikään täydellinen katastrofi tilanne ei kuitenkaan ollut, ja siitä kompuroitiin eteenpäin suhteellisen kuivin jaloin, mikä voitanee näissä olosuhteissa laskea onnistumiseksi!
Valkeneva lauantai toi mukanaan ristiriitoja. Olimme Miehen kanssa jo pitkään halunneet saada keskinäisiin leikkeihimme mukaan toisen tytön, ja Mies halusi tänä iltana tavata Pellavan niissä merkeissä. Minä taas en halunnut antaa Pellavalle mahdollisuutta, useistakin syistä. Ensinnäkin minusta tuntui, että Miehen ja Pellavan välille oli jo muodostunut oma, keskinäinen seksuaalinen dynamiikkansa, johon minulle ei olisi tilaa. Ja muutenkin oma keskinäinen suhteensa, eikä mikään meidän kolmen välillä tapahtuva tulisi perustumaan minun ja Pellavan väliseen keskinäiseen viehätykseen. Ehkä hieman tulenkatkuisten neuvottelujen päätteeksi päätimme sopia illalle tapaamisen erään toisen tytön, Auringon, kanssa. Olin nähnyt Auringon vain kuvissa, mutta se mitä olin nähnyt, viehätti minua suuresti. Mies oli tavannut Auringon jo pariin kertaan, mutta mitään sen suurempaa heidän välillään ei ollut tapahtunut. Emme lähteneet iltaan kovinkaan suurin odotuksin.
Heti kun tapasimme Auringon, oli selvää, että hänen ja minun välillä oli vahva keskinäinen kemia, niin fyysisesti kuin henkisesti. Aurinko oli pitkä, tummahiuksinen, itsevarma, hiljaisen voimakas persoona, taiteilijasielu ja elokuvatieteilijä. Joten kun musiikki suljetussa vesipuistossa järjestetyissä juhlissa otti suunnan huonompaan, suuntasimme kotiin Aurinko mukanamme. Siellä juttelimme lisää, tanssimme ja lopulta vähän pussailtiin ja muuta pientä kivaa. Aamulla Aurinko suuntasi kohti kotia, ja minä ja Mies hihkuimme loppupäivän innostuksesta. Ja niin varmaan Aurinkokin, sillä paria päivää myöhemmin hän tuli uudestaan luoksemme, ja jatkoimme siitä mihin edellisen kerran jäimme. Ja se oli ihanaa. Toivon, että se yö olisi voinut jatkua ikuisuuden, mutta vääjäämättä aamun sarastus hiipi ikkunoista sisään. Viimeinen aamu Riikassa, ja aivan liian pian. Olisipa Auringon kanssa ollut enemmän aikaa! Mutta nyt oli aika suunnata Latvian maaseudulle, syrjäisille hiljaisille hiekkarannoille viettämään Juhannusta. Ja Aurinko, luulen, että tapaamme hänet vielä.
