Miksi hakeuduin Tavoitevalmentaja-koulutukseen?

On itseasiassa todella helppoa personal trainerina antaa asiakkaalle oikein hyvä treeniohjelma ja pilkun tarkka ruokavalio. ”Kun noudatat näitä, saat tuloksia”, sanoisin. Mutta missä vika, jos tuloksia ei tulekaan? Itse valmennan Oulun Beauty Centerillä tavallisia naisia, en kilpaurheilijoita. Tässä piileekin yksi asia, mikä on hyvä tiedostaa: Kilpaurheilija on sitoutunut harjoitteluun ja ruokavalioon. Hän järjestää elämänsä niin, että pääsee tekemään treenit, huvitti tai ei. Tavallisella ihmisellä on tavallisen ihmisen haasteet. On lasten päiväkodista hakua ja harrastuksiin vientiä, on ruuanlaittoa, siivousta, puolison menoja, kylään tulevia ystäviä, illanviettoja, pitempiä työpäiviä… Lisäksi mukaan soppaan lisätään mieliala: joskus vaan tekee mieli herkkuja, aina ei vain huvita treenaamaan, nukkuman meno venähtää ja niin edelleen. Näinpä alunperin suunniteltu treeni jääkin tekemättä, lounas unohtuu ja oikea ruoka vaihtuu suklaaseen.

On hyvä huomata nyt, että tiedosta ei ole kyse, vaan käyttäytymisen muuttamisesta. Upeinkaan saliohjelma ei tuo tuloksia, jos paperille printattu ohjelma lojuu pöydällä. Tulokset eivät itsestään hyppää paperilta lihakseen. On opittava muuttamaan vanhoja totuttuja toimintamalleja. Tavat, joilla nyt toimitaan päivittäin, aikaansaavat nykyistä tulosta. Jos nykyiseen tilaansa haluaa muutosta (olipa se sitten painonpudotus, kunnnon parantaminen, lihasmassan kehitys tai mikä vain), tarvitaan tarpeeksi muutosta toimintamalleihin ja vasta sitten tulee muutosta nykytilaan.

Tavoitevalmentaja-koulutuksesta lisätyökaluja valmennukseen

Valmennuksessa on tavallista juuttua juuri tähän kohtaan. Asiakas ja valmentaja ovat saattaneet käydä hyviä keskusteluja arvomaailmasta lähtien. Jutelleet siitä, mitä hän saa elämäänsä lisää, jos saavuttaa tavoitteensa. Miten tärkeitä ne asiat ovat, ja mitä niiden saavuttaminen vaatii. Aina asiakkaat ovat innoissaan. He sanovat, että tämähän käy järkeen, näin se juuri menee. Loogista! Mind blowing! Seuraavalla viikolla käy kuitenkin ilmi, että koko viikko on siitä huolimatta mennyt täysin vanhojen tapojen mukaan. Uudet ideat eivät istu käytäntöön. Tämä voi olla asiakkaalle turhauttavaa ja valmentajallekin kuormittavaa.

Ihminen toimii ikään kuin autopilotilla. Tehdään samoja asioita koska on totuttu. Ostoskärryyn eksyvät aina ne samat einekset, vaikka juuri aamulla oli ajatus ostaa tänään laadukkaita ruoka-aineita ja valmistaa illallinen itse. Tällaiset autopilottitoimet saattavat tapahtua ihan huomaamatta, tai sitten ihminen kyllä tiedostaa ne, mutta ei kykenekään toimimaan eri tavalla. Sohvalla maatessa sitä voi kyllä käydä mielessä että treenaamaan piti lähteä. Mutta jotenkin sitä vain  ei saa itseään liikkeelle. Käyttäytymisen muuttaminen onkin tässä jutun juju. Voiko käyttäytymistä jumpata samalla tavalla kuin lihasta?

Tietoisuustaidot apuna impulssien hallinnassa

Autopilotin poiskytkentä ei ole ollenkaan helppoa. Se vaatii harjoittelua ja toistoja. Eivät lihaksetkaan vahvistu siitä että saliohjelma on printattuna pöydälle. Myöskään mielen taidot eivät kehity eikä käyttäytyminen muutu vaikka tietoisuustaidoista olisi lukenut tai jutellut siitä valmentajan kanssa. Tietoisuustaitoja harjoittelemalla keskittyminen parantuu ja tulemme tietoisemmaksi omista tuntemuksistamme. Kun hermot meinaavat mennä ja suusta päästä sammakko tai kun suklaa on lentämässä ostoskoriin hetken mielijohteesta, on mahdollista pysähtyä havaitsemaan tilanne. Kun tilanne on havaittu, on mahdollista jopa valita tapa jolla reagoi. Näin ikään viive ärsykkeen ja reagoinnin välillä pitenee ja ehdimme suunnitella, miten reagoida sen sijaan että toimisimme impulsiivisesti kuten ennenkin.

Tämä oli yksi asia jonka nappasin ensimmäiseltä Tavoitevalmentaja-lähijaksolta omaan työhöni. Otan näitä harjoitteita mukaan valmennuksiini, mutta alan myös itse tekemään harjoitteita. Meditaatiota olen jonkin verran tehnyt, mutta tietoisuusharjoitteet olen onnistuneesti skippaillut. Nyt ymmärrän, miten hyödyn niistä itse ja miten voin auttaa asiakkaitani jumikohdasta eteen päin.

Odotan innolla seuraavaa lähijaksoa ja laittelen siitä taas postausta.

Jos kiinnostuit aiheesta, niin Espoossa starttaa seuraava Tavoitevalmentajakoultus 19.-20.10.2019 ja Oulussa 15.-16.2.2020. Lisää tietoa löydät Tavoitegurujen nettisivuilta.

Terveisin Hanna

Teksti on tehty kaupallisessa yhteistyössä Tavoitegurujen kanssa

Hyvinvointi Mieli Opiskelu