Pieni tarina sinnikkyydestä
Mulla olis pieni tarina sinnikkyydestä. Osa tietääkin, että olen ollut liikunta-alalla jo kohta 16 vuotta. Harva kuitenkaan tietää, miten pienillä askelilla usein pitää aloittaa päästäkseen tavoitteeseensa.
Minun tarinani
Opiskelin vuosituhannen alussa graafiseksi suunnittelijaksi ja tiesin, ettei ala ole minua varten, vaan halusin opiskelemaan fysioterapiaa. No, alan vaihto ei onnistunutkaan ihan heti, sillä en päässyt edes OAMK:n pääsykokeisiin. Tuon vuoden, minkä voisi ajatella tuhlaantuneen, käytinkin sitten työskennellessäni fysioterapia- ja kuntokeskuksessa työmarkkinatuen turvin. Olisin saanut saman rahan vain kotona makoilemalla, mutta halusin saada työkokemusta alalta. Arvokasta oppia tuli kartutettua, mitä tuskin olisin saanut kotoa käsin. Työskentelin kuntosalin respassa, tein saliopastuksia ja ryhmäliikunnan ohjauksia. Lisäksi opiskelin jo etukäteen kaikki luut ja lihakset latinaksi, mikä sitten myöhemmin helpotti opiskelujani. Päätin tehdä taktisen valinnan: hain seuraavana vuotena Kemiin ja pääsinkin kokeisiin, joista sain täydet pisteet. Fysioterapia-opiskelupaikka irtosi. Asuin tuolloin Raahessa silloisen mieheni kanssa, eikä päätös Kemiin muuttamisesta ollut helppo. Päätin kuitenkin muuttaa.
Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen sain kesätöitä Oulusta ryhmäliikuntaohjaajana. Itseasiassa sain Beauty Centeriltä tunnit maanantaille, keskiviikolle ja perjantaille. Muuten hyvä, mutta asuin tuolloin Raahessa, työmatkaa 75km. Olin iloinen mahdollisuudesta päästä ohjaamaan hienolle salille. Ja koska kesän asuin tietysti kotonani Raahessa, oli minun kuljettava maanantaisin bussilla Ouluun, jossa vedin kaksi kiertoharjoittelutuntia ja ajoin bussilla takaisin Raaheen! Palkka taisi mennä bussilippuihin. Keskiviikkoisin ajoin autolla Ouluun, pidin jumpan, menin vanhempieni luokse jossa olin perjantaihin saakka, pidin perjantain tunnin jonka jälkeen ajoin kotiini Raaheen.
Voisi ajatella että melkoinen vaivannäkö parin jumppatunnin takia! En silti koskaan valittanut että voi voi, minä sentään tulin Raahesta asti tänne. Suurin osa salin henkilökunnasta ei edes tainnut tietää etten asu samassa kaupungissa. Myönnän kyllä että maanantaisin bussilla tulo kiertoharjoittelun takia kysyi motivaatiota. Kiertoharjoittelun ohjaaminen ei sinänsä ole edes mitään erityisen kiinnostavaa. Siinä seisoin paikallani ja huusin ”vaihto” asiakkaiden tehdessä laitteilla. Silti tsemppasin heitä niin hyvin kuin pystyin ja valikoin soitettavat biisitkin oikein huolella. Ohjasin kaikki tuntini niin hyvin kuin osasin, koska työ oli jotain sellaista, mistä asiakkaat tietysti maksoivat ja ajattelin että tästä kokemuksesta voi olla hyötyä myöhemmin.
”Vähäpätöiset hommat”
Halusin Kemistä Ouluun opiskelemaan. Hain siirtoa, ja pyysin Beauty Centerin omistajaa kirjoittamaan saatekirjeen koululleni, että minulla olisi syksyllä Oulussa töitä. Sanoin, ettei minua tarvitse edes palkata syksyksi, mutta jos sen kirjeen saan? Ja omistaja kirjoitti. Lopulta kävin niin, että useampi luokaltani haki Ouluun siirtoa ja minä olin ainoa, joka sen sai. Kiitos työpaikan, joka saatekirjeessä mainittiin! Näinpä muutin Ouluun ja jatkoin myös tuntien ohjaamista Beauty Centerillä. Asuimme mieheni kanssa kaksi vuotta eri kaupungeissa, ennen kuin hänkin muutti Ouluun.
Valmistuin fysioterapeutiksi ja edelleen olen samalla salilla töissä. Nyt kokopäiväisenä valmentajana ja valmennuspäällikkönä. Mutta tähän pisteeseen on pitänyt nähdä vaivaa. Se, että kuljin Raahesta Ouluun yhden jumpan pidon takia, se, että opiskelen omalla ajallani kehittääkseni itseäni ja pystyväni työhön paremmin, on varmasti osasyy, että työt jatkuivat ja pääsin etenemään. Oli myös aika, jolloin ohjasin ryhmäliikuntaa 10 eri salilla, yhteensä 15-20 tuntia viikossa. Ohjauskokemusta karttui rutkasti, mutta siitä opin myös sen miten ylikunto hankitaan! En voi suositella sitä kenellekään.
Olen nähnyt paljon vaivaa, että saan tehdä itselleni mieluista työtä liikunnan sekä ihmisten parissa ja olla kiinnostavassa ja sopivasti haastavassa asemassa. Ja olenkin super-kiitollinen, että saan tehdä tällaista työtä!
Haluan kertoa tämän siksi, koska usein vain katsotaan ihmistä tai hänen asemaansa, tietämättä minkälaista taustatyötä se on vaatinut. Sinnikkyys ja määrätietoisuus ovat ominaisuuksia, jotka on jokaisessa ihmisessä. Meissä kaikissa on jo valmiiksi kaikki ne ominaisuudet, jotka tarvitsemme mennäksemme eteepäin. Ne pitää vain ottaa käyttöön. Ei siinä ole kyse tuurista, pärstäkertoimesta tai synnynnäisestä lahjakkuudesta. Eikä ole niin vähäpätöistä alaa, etteikö siinä kannata pyrkiä kehittymään. Minun kohdallani kyse on ”vain” liikunta-alasta. Mutta se on minun kiinnostukseni kohde. Sun kiinnostuksen kohteet voi olla taloudessa, lääketieteessä, taiteessa…
Pointtini on se, että ei ole niin vähäpätöistä työtehtävää, että sitä ei kannattaisi tehdä kunnolla. Koska miten suoriudut vaativimmista tehtävistä, jos teet pienetkin jutut huolimattomasti? Miten helpolla odotat asioiden tapahtuvan? Minkä verran olet valmis laittamaan itse hieman ekstra-efforttia? Milloin viimeksi olet haaveillut olevasi työssä, opinnoissa tai vaikkapa harrastuksessasi parempi? Minkä verran olet viimeisen puolen vuoden aikana asiaan panostanut?
Terkuin, Hanna