Tarina terveydestä

Stronger woman: Susanna

Tämä ei ole tarina sairastamisesta. Tämä on tarina tervehtymisestä. Oman vahvuuden löytämisestä.

Susanna, 20,  kertoo, millaista on kasvaa vahvaksi sen jälkeen kun keho ja mieli ovat ensin olleet kaikkein heikoimmillaan. Hän sairastui anoreksiaan yhdeksännellä luokalla ollessaan. Sairaus veti pohjalle useammaksi vuodeksi, ja vei mukanaan niin fyysisen kuin psyykkisen terveyden. Lukioon mennessä, uuteen ympäristöön totutellessa lisääntyi epävarmuus ja ahdistus siitä, löytääkö uusia kavereita, ja hyväksytäänkö hänet. Silloin anoreksia otti Susannasta yliotteen.
 
Anoreksia on siitä erityinen tila, että sairastunut kokee tarvitsevansa sairautta. Se on osa hänen identiteettiään. Toisaalta haluaisi olla terve ja onnellinen, toisaalta tarvitsee sairautta, jotain mitä kontrolloida. Sairastunut kuvittelee kontrolloivansa syömisiään, että hän on vahva, kun voi päättää mitä syö, tai syökö ollenkaan. Vaikka itse asiassa se on juuri toisin päin: anoreksia kontrolloi sairastunutta. Pitää otteessaan. Pakottaa mittaamaan ja punnitsemaan. Siitä poikkeaminen tuottaa ahdistusta. Ahdistus helpottuu kontrolloimalla lisää, liikkumalla, vähentämällä syömisiä. Se ikään kuin palkitsee siitä, että tekee sairautta edistäviä tekoja. Sairastunut luulee hallitsevansa tilanteen. Usein hän jopa suuttuu jos ulkopuoliset puuttuvat tilanteeseen. Hänellä on tämä hallussa, hän tietää mitä tekee, hän ei halua apua. Mutta todellisuudessa anoreksia on ahdistanut sairastuneen selkä seinää vasten pimeään vankiselliin. Ulospääsyyn on yksi ainoa ovi; myöntää olevansa sairas.

Sairaalajaksot psykiatrisella osastolla  olivat kova pala. Ensimmäiseltä jaksolta kotiin päästessään hän oli edelleen sairas, vaikka painoa olikin saatu hoidossa nousemaan. Siksi tila alkoi heiketä, ja hänet otettiin sisään uudelleen. Tällä kertaa osastolle joutuessaan hän oli päättänyt, että nyt hän haluaa oikeasti parantua ja tulla vahvaksi!

Tarina terveydestä

Susanna uskalsi vihdoin päästää pikku hiljaa irti sairaudesta. Hän tajusi, kuinka paljon oli anoreksian takia menettänyt. Hän alkoi tekemään hyviä tekoja keholleen rankaisemisen sijaan. Opetella sallivampaa suhtautumista itseensä. Syömään vähän enemmän. Psykoterapia auttoi jäsentämään ajatuksia ja näkemään asioita uudessa valossa. Painon noustessa hän sai luvan alkaa käymään jälleen jumpassa, mikä oli ollut pitkään kiellettyä. Nyt Susanna liikkui siksi, että nautti siitä.
 
Aloitimme Susannan kanssa personal training-treenit 2016 kesällä. Tavoitteena opetella liikunnan ilon löytämistä, kehittää voimaa ja lihasta, sekä ennen kaikkea uskoa siihen, että keho pystyy ja jaksaa. Se, kun itseään heikkona pitävä ihminen huomaa, että hän jaksaa nostaa isompia painoja kuin viime kerralla, kasvattaa itseluottamusta. Kun näkee itsensä peilistä selkä suorana seisten, painotanko pään päällä vahvasti kannateltuna, kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kun ihminen itse huomaa, että hän jaksaa, hän uskoo sen. Sitä kautta fyysinen vahvistuminen muuttuu henkiseksi vahvistumiseksi. Itseluottamus paranee. Oman kehon näkee vahvempana, positiviisemmassa valossa. Susanna kertoikin jälkeen päin, että mitä enemmän voimia hän salilla sai fyysisesti, sitä enemmän voimia hän sai myös taistella sairautta vastaan.
 
Kävimme heti alussa läpi, että jos paino laskee, pt-valmennus keskeytetään. Kertaakaan niin ei käynyt. Treenasimme yhdessä kaksi vuotta. Sinä aikana Susanna teki itsestään terveempää päivä päivältä. Salitreenien ohella keskustelimme siitä, miten omiin virheisiin tulee suhtauduttua. Miten vaativa sitä itselleen voikaan olla. Miten käsitellä stressiä. Miten palautua ja rentoutua.
 
Vaativa suhtautuminen itseensä näkyi salitreeneissä siten, että jos jonakin päivänä rauta ei noussutkaan niin helposti kuin viimeksi, Susanna tuskastui. ”Nämä ovat niitä oppitunteja”, sanoin. ”Päivät ovat erilaisia. Joskus menee paremmin, joskus huonommin. Mutta jos haluat tulla onnelliseksi, sinun on hyväksyttävä eteesi tulevat asiat. Kaikkea ei voi kontrolloida. Jos niin kuvittelee, tulee väistämättä pettymään.” Onnellisuus lisääntyy, kun vaihtaa odotukset hyväksyntään. Tämä on ehkä suurin työ, minkä Susanna on tehnyt. Hän on sisäistänyt sen, että riittävän hyvä on riittävän hyvä. Se on vahvuutta. Että uskaltaa olla olemassa, vaikkei ole paras. Että hänellä on oikeus ja että hän kelpaa. Juuri omana itsenään.

Hyvinvoinnista suunta elämälle

Susanna on omien sanojensa mukaan hurahtanut kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Hän kouluttautui personal traineriksi ja aloitti juuri liikuntaneuvojan opinnot Rovaniemellä. Tavoitteena hänellä on liikuttaa mahdollisimman paljon ihmisiä, ja opettaa tervettä ja sallivaa suhtautumista liikkumiseen ja syömiseen. Susanna on ollut terve jo pitkään, ja sairastuneen identiteetti on vaihtunut terveen identiteettiin. Hän treenaa täysin oman hyvinvoinnin ja jaksamisen takia. Hän kertoo treenin olevan yksi parhaista tavoista ottaa aikaa itselleen ja nollata ajatuksia. Susanna haluaa parantaa omaa suorituskykyään, ei heikentää sitä. Hän nauttii liikkumisesta ja siitä saamistaan onnistumisen kokemuksista. Mitään tavoitetta ei ole vaakalukeman tai rasvaprosentin suhteen. Mutta mitä enemmän hänen painonsa nousee, sitä onnellisemmaksi hän tulee.

Vahvuus Susannalle merkitsee rohkeutta, itsenäisyyttä ja itsevarmuutta. Hänen itsetuntonsa on vahva, eikä hän puhu enää itselleen negatiiviseen sävyyn. Fyysinen vahvuus on tuonut hänelle psyykkistä vahvuutta ja voimaa kaikkiin elämän haasteisiin. Vahvuus on itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on, myös keskeneräisenä. Vahvuus on rohkeutta olla oma itsensä. Vahva tietää omat rajansa, ja myös kunnioittaa niitä, ei puske niistä yli. Vahva ihminen uskaltaa pyytää apua kun huomaa että sitä tarvitsee. Vahva ihminen tekee omat päätöksensä.
 
Vahvin meistä on se, jolla on voimaa aloittaa kaikki alusta.