Kehopositiivisuuden rumat kasvot

Ilmeisesti mun keho on liian laiha puhumaan kehopositiivisuudesta. Kehopositiivisuuus (body positive) on aate, joka alunperin lähti liikkeelle marginaalisten kehojen puolustamisesta. Mahtava aate! Kannatan! Ei kun ai niin, minulla ei ole oikeutta siihen! Olen liian hyväkuntoinen. OOTTEKO TOSISSANNE?

Anteeksi nyt vain, mutta tämäntapainen bodysheimaaminen vain vie aatetta taaksepäin. Mielestäni jokaisella on oikeus pitää omaa kehoaan kauniina, nauttia liikunnasta ja elää. Mutta tässä ei nyt ole kyse minusta henkilökohtaisesti, puhun ilmiöstä yleisesti, ja lähinnä työni kannalta: Valmentajana törmään usein siihen, että ihmiset kokevat olevansa liian lihavia tai huonokuntoisia vaikkapa kuntosalille. Tällaisiin ongelmakohtiin haluan työssäni puuttua. Liikunta kuuluu kaikille! Koitan tuoda kehopositiivisuusaatetta siksi esiin, että jokainen kokee, että on oikeutettu tekemään samoja asioita, huolimatta painostaan, iästään tai kunnostaan. Miten tuon sitä esiin, jos en saa puhua siitä? Kuka omistaa tämän aatteen? Keneltä kysyä lupa?

Bodypositive vai bodynegative

Aiheeseen liittyviä keskusteluita seuranneena törmäsin erittäin rumaan asiaan: toisten kokemusten vähättelyyn. Jos joku ihminen kertoi olevansa vaikkapa 20 kiloa ylipainoinen, ja siksi kokevansa ahdistusta, keskusteluun tuli 40 kiloa ylipainoinen ihminen sanomaan ettei sulla ole oikeutta sanoa noin, minäkin olen näin paljon sinua isompi! Sitten tuli kolmas, joka olikin 60 kiloa painavampi, lyttäämään tämän toisen kommentoijan, että sulla ei ole oikeutta sanoa noin, minä olen vieläkin isompi.

Miksi ihmiset haluavat vain lisätä toistensa ahdinkoa!? Ei ole olemassa mitään ultimaattista määrää olla onneton, että jos joku on onneton, ja toinen vielä onnettomampi, niin sitten sitä surullisuutta ei enää saisi riittää tälle ensimmäiselle? Ja katoaako tuo ylipaino samalla? 20 kiloa ylipainoinen ei enää jollain ihmeen kaupalla olekaan oikeutettu näihin tunteisiin, jos toinen on 40 tai 60 kiloa painavampi? Toisia kiusataan siksi, että he ovat ylipainoisia. Ja sitten heitä saatetaan kiusata siksi, etteivät kuitenkaan ole tarpeeksi ylipainoisia. Mitä järjettömyyttä!

Entä tämä oma kehoni sitten? Voisiko joku kertoa mulle, mihin mä sitten kuulun?

En kuulu ainakaan mihinkään seuraavista:

Kehopositiivisuuspiirit: Ei, olen liian laiha.

Fitnesspiirit: Ei, olen liian löllö.

Tavan väestö: Ei, olen liian hyväkuntoinen.

Huippu-urheilijat: Ei, olen liian huonokuntoinen.

Normaalipainoiset: Ei, painoindeksiltäni olen lievästi YLIPAINOINEN!

Ylipainoiset: Ei, 34-vuotiaaksi naiseksi ole rasvaprosentiltani lievästi liian VÄHÄRASVAINEN!

Näin ollen, mulla ei ole siis ”oikeutta” kuulua mihinkään muottiin.

Mutta tiedättekö mitä, juuri johonkin muottiin änkeäminen tekee onnettomaksi! Meillä kaikilla on kyllä tarve kokea kuuluvansa johonkin. Sitten kun sanotaan, että et ole tervetullut tänne, aiheuttaa se ahdistusta ja surua. Mutta mieti, haluatko oikeasti kuulua juuri sinne? On paljon yhteisöjä, harrastuksia, sosiaalisia ympyröitä, joihin kuulua. Miksi väkisillä puskea itseään johonkin epäsopivaan? Jos vibat jossain ympyröissä on negatiiviset, nosta kytkintä!

Mä koen, että kuulun omaan kehooni. Sinne olen aina tervetullut. Olen tehnyt pitkän työn siinä, että olen oppinut hyväksymään itseni. Mieheni kerran katsoi yhtä salilla otettua valokuvaa, ja totesi hyväntahtoisesti että ”onpa muhkeat reidet”. Itse ajattelin mielessäni että bigger the better. :) Mutta aina ei ole ollut näin. Aiemmin halusin olla pienempi. Mutta nyt olen tämän kokoinen ja se on ihan ok, itse asiassa mielelläni treenaan jotta saisin vielä lisääkin lihasta. Mutta hei, jos olisin todella hoikka, ”liian laiha” jopa, niin varmasti olisin nähnyt vaivaa myös silloin, että opin hyväksymään kehoni.

Kenellä on oikeus olla tyytyväinen kehoonsa?

Siksi on tosi ikävää, että ihan kaikilla ei tunnu olevan oikeutta olla hyvää mieltä kehostaan. Koska aina on joku jolla on asiat huonommin. Aina. Jos itse ajattelet, että siinä taas yksi hyväkuntoinen paasaa kehopositiivisuudesta, niin tiedäthän, että sinäkään et ole maailman huonokuntoisin tai ylipainoisin? Aina on jollain vielä huonommin. Ja se, että tällaista pitää edes sanoa, on surullista.

Me ihan turhaan tehdään enempää ongelmia tähän muutenkin niin vaikeaan tilanteeseen. Tyytymättömyyttä, ahdistusta, kiusaamista on jo ihan tarpeeksi, ilman että me väännetään positiivisista asoista negatiivisia. Jos mietit, että joku ihminen ei kuulu tähän aatteeseen, niin mieti, onko sua suljettu koskaan jostain jutusta ulkopuolelle? Miltä se tuntui? Et kai halua jatkaa samaa rataa itse? Olethan itse parempi ihminen?

Miten puhut itsestäsi?

Toki ymmärrän, että jos joku tosi hyväkuntoinen ja hoikka tägää bodypositive-keskusteluihin itsensä ja valittaa puolitosissaan jostain pienestä kauneusvirheestä, on se epätahdikasta. Ylipäätään kehostaan valittamisen voisi karsia pois. Mitä se auttaa yhtään? Mitä itsesi haukkuminen tekee sinulle? Ei se ainakaan saa liikuntaintoa nousemaan, tai ala tehdä mieli terveellisiä ruokia. Enemmänkin sitä itsesyytöksissä velloessaan ajattelee, että millään ei ole mitään väliä, ja sitten ahmii koppakaupalla sipsejä. Siksi omasta kehostaan rumasti puhuminen pitäisi lopettaa. Sanoisitko samoja asioita ystävällesi? Aivan, älä sitten sano niitä itsellesikään.

Mulle henk. koht. ei merkkaa juurikaan se, että käytänkö hashtagia #bodypositive, vai #bodylove, vai #bodyacceptance, mutta tämä keskustelu aiheen ympärillä merkaa. Se vain osoittaa, että me ei olla tultu yhtään eteenpäin. Luulin jo välillä, että nyt viimein aletaan antamaan tilaa kaikenlaisille kehoille, mutta ei. Ja en tarkoita, että mulle tulisi antaa tilaa. Se ei ole ollut mun tarkoitus. Kuten yllä kirjoitin, työskentelen sitä kohti, että kaikilla olisi oikeus liikkua, elää ja olla onnellinen. Ja yleensä tähän liittyy liikkumattomuus, ylipaino, jotkin sairaustilat. Ja heitä haluan auttaa.

Mä itse kyllä pärjään tämän kehon kanssa, vaikken kuulukaan mihinkään spesifiin ryhmään.

Se on ihan ok.

Mutta mieti sä, kenelle sä voisit antaa tilaa ja hyväksyntää?