Mustavalkoinen ajattelu tuhoaa onnistumisesi

SAATKO ITSESI KIINNI MUSTAVALKOISESTA AJATTELUSTA? (julkaistu facebookissa 2.9.2017)

Ihmismieli on siitä jännä, että se ajautuu usein ”joko tai”-ajatteluun, mitä elämäntapamuutoksiin tulee. Mustavalkoisessa ajattelussa koemme, että päivä on joko täysin onnistunut, tai täysin pilalla. Painonpudottaja miettii, että kun lounas jäi väliin ja söin pullan, niin loppupäiväkin on siis pilalla. Voin herkutella illan, ja aloitan taas huomenna. Joustava ajattelija kohauttaa olkiaan, että ”höh, söinpä pullan, shit happens”, ja syö sitten seuraavan ruuan niinkuin suunnitelmaan kuului. Ja loppupäivä menee suunnitellusti, säännöllisesti syöden ja illalla tätä joustavaa ajattelijaa ketuttaa todennäköisesti paljon vähemmän kuin mustavalkoista ajattelijaa, joka vietti illan itseään sättien ja syöden vielä lisää herkkuja.

Joustava ajattelija ei tee mitään jatkotoimenpiteitä ”repsahdusten” sattuessa. Hän ei skippaa seuraavaa ruokaa, tai lähde liikkumaan rangaistakseen itseään. Hän syö normaalit ruuat, ja menee liikkumaan jos oli aiemmin niin aikonut. Mustavalkoinen ajattelija jättää ruuat väliin, nälkävelan kasvettua syö lisää herkkuja ja lähtee liikkumaan rangaistuksena. Näin hän velloo epäonnistumisessa, ja lisäksi saa itsensä yhdistämään rangaistuksen liikuntaan. Sanomattakin on selvää, että kun saamme negatiivisia mielleyhtymiä liikuntaa kohtaan, ei innostus liikuntaa kohtaan juuri kasva, päin vastoin, alamme kehittää vastareaktioita ja ”tekosyitä”, ettei enää tarvitse lähteä liikkumaan. Koska kuka nyt haluaa niitä rangaistuksia jatkuvasti, liikuntahan on yhtä kuin rangaistus?

Jos haluamme vaikkapa pudottaa painoa, käytämme paljon aikaa sen miettimiseen, MILLOIN on sopiva hetki aloittaa. Mietimme, ”Onko töissä juuri silloin kiirettä… eihän ole lomamatkoja tai bileitä tulossa… ja jos vain en sairastu flunssaan, niin marraskuun toisesta viikosta lähtien minulla on ideaalitilanne ainakin kolme viikkoa, SILLOIN voin pudottaa painoa!” Mistä lähtien elämä on mennyt juuri, niinkuin sen suunnittelimme menevän?

Varsinkin, kun tehdään loppuelämän muutoksia, esimerkiksi reilua painonpudotusta, muutokset on tehtävä elämä edellä. Niin, että sovellat muutokset elämääsi varten, ei niin, että sovellat elämäsi muutosta varten. Tarkoitan, että raivaatko elämästä työt hetkellisesti minimiin, vietkö koirat hoitoon, ja sanotko kavereille että neljään viikkoon sinusta ei sitten kuulu mitään kun haluat keskittyä painonpudottamiseen. Mitä tapahtuu sitten kun elämä taas nostaa päätään?

Mitkä olisivat sellaisia muutoksia, että pystyt niitä tekemään, oli elämäntilanne sitten mikä tahansa? Pystytkö syömään enemmän kasviksia? Nukkumaan ehkä tunnin enemmän? Pystytkö ottamaan proteiinipitoisen välipalan ”töistälähtö-valipalaksi”, jonka syöt ennen kuin lähdet nälkäisenä kotiin ja ruokakauppaan? Jos koitat muuttaa kaiken kerralla ja pienikin repsahdus on ”epäonnistuminen”, on aika vaikea jatkaa pitkään. On nimittäin paljon parempi onnistua pienissä asioissa, kuin epäonnistua suurissa.