Tarina terveydestä

Stronger woman: Susanna

Tämä ei ole tarina sairastamisesta. Tämä on tarina tervehtymisestä. Oman vahvuuden löytämisestä.

sussu3.jpg

Susanna, 20,  kertoo, millaista on kasvaa vahvaksi sen jälkeen kun keho ja mieli ovat ensin olleet kaikkein heikoimmillaan. Hän sairastui anoreksiaan yhdeksännellä luokalla ollessaan. Sairaus veti pohjalle useammaksi vuodeksi, ja vei mukanaan niin fyysisen kuin psyykkisen terveyden. Lukioon mennessä, uuteen ympäristöön totutellessa lisääntyi epävarmuus ja ahdistus siitä, löytääkö uusia kavereita, ja hyväksytäänkö hänet. Silloin anoreksia otti Susannasta yliotteen.
 
Anoreksia on siitä erityinen tila, että sairastunut kokee tarvitsevansa sairautta. Se on osa hänen identiteettiään. Toisaalta haluaisi olla terve ja onnellinen, toisaalta tarvitsee sairautta, jotain mitä kontrolloida. Sairastunut kuvittelee kontrolloivansa syömisiään, että hän on vahva, kun voi päättää mitä syö, tai syökö ollenkaan. Vaikka itse asiassa se on juuri toisin päin: anoreksia kontrolloi sairastunutta. Pitää otteessaan. Pakottaa mittaamaan ja punnitsemaan. Siitä poikkeaminen tuottaa ahdistusta. Ahdistus helpottuu kontrolloimalla lisää, liikkumalla, vähentämällä syömisiä. Se ikään kuin palkitsee siitä, että tekee sairautta edistäviä tekoja. Sairastunut luulee hallitsevansa tilanteen. Usein hän jopa suuttuu jos ulkopuoliset puuttuvat tilanteeseen. Hänellä on tämä hallussa, hän tietää mitä tekee, hän ei halua apua. Mutta todellisuudessa anoreksia on ahdistanut sairastuneen selkä seinää vasten pimeään vankiselliin. Ulospääsyyn on yksi ainoa ovi; myöntää olevansa sairas.

1.png

 

Sairaalajaksot psykiatrisella osastolla  olivat kova pala. Ensimmäiseltä jaksolta kotiin päästessään hän oli edelleen sairas, vaikka painoa olikin saatu hoidossa nousemaan. Siksi tila alkoi heiketä, ja hänet otettiin sisään uudelleen. Tällä kertaa osastolle joutuessaan hän oli päättänyt, että nyt hän haluaa oikeasti parantua ja tulla vahvaksi!

Tarina terveydestä

Susanna uskalsi vihdoin päästää pikku hiljaa irti sairaudesta. Hän tajusi, kuinka paljon oli anoreksian takia menettänyt. Hän alkoi tekemään hyviä tekoja keholleen rankaisemisen sijaan. Opetella sallivampaa suhtautumista itseensä. Syömään vähän enemmän. Psykoterapia auttoi jäsentämään ajatuksia ja näkemään asioita uudessa valossa. Painon noustessa hän sai luvan alkaa käymään jälleen jumpassa, mikä oli ollut pitkään kiellettyä. Nyt Susanna liikkui siksi, että nautti siitä.
 
Aloitimme Susannan kanssa personal training-treenit 2016 kesällä. Tavoitteena opetella liikunnan ilon löytämistä, kehittää voimaa ja lihasta, sekä ennen kaikkea uskoa siihen, että keho pystyy ja jaksaa. Se, kun itseään heikkona pitävä ihminen huomaa, että hän jaksaa nostaa isompia painoja kuin viime kerralla, kasvattaa itseluottamusta. Kun näkee itsensä peilistä selkä suorana seisten, painotanko pään päällä vahvasti kannateltuna, kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kun ihminen itse huomaa, että hän jaksaa, hän uskoo sen. Sitä kautta fyysinen vahvistuminen muuttuu henkiseksi vahvistumiseksi. Itseluottamus paranee. Oman kehon näkee vahvempana, positiviisemmassa valossa. Susanna kertoikin jälkeen päin, että mitä enemmän voimia hän salilla sai fyysisesti, sitä enemmän voimia hän sai myös taistella sairautta vastaan.
 
Kävimme heti alussa läpi, että jos paino laskee, pt-valmennus keskeytetään. Kertaakaan niin ei käynyt. Treenasimme yhdessä kaksi vuotta. Sinä aikana Susanna teki itsestään terveempää päivä päivältä. Salitreenien ohella keskustelimme siitä, miten omiin virheisiin tulee suhtauduttua. Miten vaativa sitä itselleen voikaan olla. Miten käsitellä stressiä. Miten palautua ja rentoutua.
 
Vaativa suhtautuminen itseensä näkyi salitreeneissä siten, että jos jonakin päivänä rauta ei noussutkaan niin helposti kuin viimeksi, Susanna tuskastui. ”Nämä ovat niitä oppitunteja”, sanoin. ”Päivät ovat erilaisia. Joskus menee paremmin, joskus huonommin. Mutta jos haluat tulla onnelliseksi, sinun on hyväksyttävä eteesi tulevat asiat. Kaikkea ei voi kontrolloida. Jos niin kuvittelee, tulee väistämättä pettymään.” Onnellisuus lisääntyy, kun vaihtaa odotukset hyväksyntään. Tämä on ehkä suurin työ, minkä Susanna on tehnyt. Hän on sisäistänyt sen, että riittävän hyvä on riittävän hyvä. Se on vahvuutta. Että uskaltaa olla olemassa, vaikkei ole paras. Että hänellä on oikeus ja että hän kelpaa. Juuri omana itsenään.

Hyvinvoinnista suunta elämälle

Susanna on omien sanojensa mukaan hurahtanut kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Hän kouluttautui personal traineriksi ja aloitti juuri liikuntaneuvojan opinnot Rovaniemellä. Tavoitteena hänellä on liikuttaa mahdollisimman paljon ihmisiä, ja opettaa tervettä ja sallivaa suhtautumista liikkumiseen ja syömiseen. Susanna on ollut terve jo pitkään, ja sairastuneen identiteetti on vaihtunut terveen identiteettiin. Hän treenaa täysin oman hyvinvoinnin ja jaksamisen takia. Hän kertoo treenin olevan yksi parhaista tavoista ottaa aikaa itselleen ja nollata ajatuksia. Susanna haluaa parantaa omaa suorituskykyään, ei heikentää sitä. Hän nauttii liikkumisesta ja siitä saamistaan onnistumisen kokemuksista. Mitään tavoitetta ei ole vaakalukeman tai rasvaprosentin suhteen. Mutta mitä enemmän hänen painonsa nousee, sitä onnellisemmaksi hän tulee.

sussu1.png

Vahvuus Susannalle merkitsee rohkeutta, itsenäisyyttä ja itsevarmuutta. Hänen itsetuntonsa on vahva, eikä hän puhu enää itselleen negatiiviseen sävyyn. Fyysinen vahvuus on tuonut hänelle psyykkistä vahvuutta ja voimaa kaikkiin elämän haasteisiin. Vahvuus on itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on, myös keskeneräisenä. Vahvuus on rohkeutta olla oma itsensä. Vahva tietää omat rajansa, ja myös kunnioittaa niitä, ei puske niistä yli. Vahva ihminen uskaltaa pyytää apua kun huomaa että sitä tarvitsee. Vahva ihminen tekee omat päätöksensä.
 
Vahvin meistä on se, jolla on voimaa aloittaa kaikki alusta.

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys

Käyttäydy niinkuin se olisi jo totta!

Me ollaan pt-valmennettavien kanssa viime aikoina pohdiskeltu tavoitteiden saavuttamista. Miten päästä sinne, mihin haluaa? Miten saavuttaa parempi kunto, pudottaa painoa, tai oppia säännöllinen ja stressitön ruokailurytmi? Mä ehdotan sulle sitä, että käännät omat ajatuksesi nyt ihan ylös alasin. Käyttäydy, kuin olisit jo maalissa! Silloin et pelkästään saa tuloksia, mutta et voi edes estää niiden tuloa! Kerronpa miten.

kipp.jpg

Ensin pieni ”disclaimer”: seuraavaksi puhun ns. ”hyväkuntoisesta” ja ”huonokuntoisesta” ihan esimerkin vuoksi. Esimerkin ihminen on liikunnallisesti passiivinen ja ylipainoa on kertynyt, ja ruokailutottumukset ja muut elämäntavat enemmän tai vähemmän kehnoja. Tiedän, että jokaisella on oma taustansa, osa on hoikkia mutta liikkumattomia, osa ihmisistä liikunnallisia mutta ylipainoisia, osa syö terveellisesti muttei liiku, osa liikkuu mutta syö miten sattuu jne. Yhdistelmiä on lukemattomia, sekä on mahdollisia sairauksia, jotka vaikuttavat asiaan. Siksi en haluaisi antaa asiasta liian yksinkertaista vaikutelmaa. Jotta kuitenkin voin selittää esimerkin, käytän tietynlaista vastakkainasettelua, ja tervettä ihmistä esimerkissä. Siitä ei kannata kenenkään pahoittaa mieltään, ettei fokus mene ihan pointin ohi. En myöskään halua antaa kuvaa, että asia olisi yksinkertainen. Harvat asiat on yksinkertaisia, eikä elämäntapamuutos todellakaan ole simppeli juttu. Mutta jos olet päättänyt saavuttaa tavoitteesi, mieli keksii keinon saada sen. Jos et vielä ole sitoutunut asiaan, mieli keksii kyllä tekosyyn olla saavuttamatta sitä.

”Olen niin huonokuntoinen”

Otetaan hypoteettinen esimerkki että olisit päättänyt tulla ”hyväkuntoiseksi”, (voit ihan itse määritellä mitä se sinulle tarkoittaa). Oletetaan, että olet nyt liikunnan suhteen aloittelija, ehkä olisi ylipainoakin kertynyt. Olet miettinyt tarkasti, mitä tarkoittaa olla hyväkuntoinen, haluat vaikka jaksaa punnertaa polvet ilmassa ja osata kyykätä levytanko harteilla ja haluat pudottaa ylipainokilot. Hienoa! Jännä juttu sen sijaan on, että mieli ei ymmärä oikein tuota tavoitetta, jota vielä ei ole olemassa konkreettisesti. Se on abstrakti käsite. Siksi pelkkä mielikuva tavoitteen täyttymisestä ei välttämättä anna tarpeeksi intoa viedä hommaa käytäntöön, saatika loppuun.

Usein lopputulos siintää hienosti mielessä, että miten hienoa on, kun tuon saavutan. Mutta samalla tulet erittäin tietoiseksi siitä, että et ole vielä siellä. Ehkä ajattelet, että vielä joskus olet tosi fit! Mutta samalla mietit että voi vitsit kun olen NYT tällainen laiska ja kömpelö. No mikä mieliala, ”mindset”,tuosta nykyisyyden surkuttelusta tulee? Kun ajattelet, että olet laiska ja kömpelö, teet laiskan ja kömpelön ihmisen juttuja. Jos mielialasi on huono, teet huonoja valintoja. Miten monta kertaa olet ajatellut syöväsi terveellisesti, sitten jostain kumman syystä valitsitkin juustokakun jälkiruuaksi? Siitäkös seurasi itsesyyttely; ”Miksi taas otin herkkuja vaikken aikonut, olen tällainen vätys! Ihan sama syödä sitten loppupäivä miten sattuu kun kaikki on pilalla!” Näin. Kuinka monta kertaa huono fiilis on saanut aikaiseksi lisää huonoja valintoja?

Nyt mieti hyvää fiilistä. Mieti sitä, miltä sinusta tuntuu, kun olet saavuttanut tavoitteesi? Miltä näytät? Millainen olo on, kevyt, voimakas, ketterä, liikkuminen ei tee kipeää, vaatteet istuvat päälle jne? Mitä mieltä olet itsestäsi kun olet saavuttanut tavoitteesi? Ehkä olet ylpeä, onnellinen, täynnä tarmoa, ja haluat säilyttää kaiken saavuttamasi. Mikä on tämä mieliala? Positiivinen, eikö vain?! Hyvällä mielellä on helpompi tehdä hyviä valintoja.

Millainen on tulevaisuuden sinä?

Mieti vaikka vuoden päähän, aikaa jolloin olet saavuttanut tavoitteesi. Millaisia juttuja teet päiväsi aikana? Jos tällä hetkellä et harrasta liikuntaa, etkä järin mieti syömisiäsi (paitsi ehkä lähinnä jälkeen päin syyllisyyttä potien). Millaisia juttuja vuoden päästä, tulevaisuuden sinä tekee? Hän kenties on päivittäin aktiivinen, käy pari kertaa viikossa salilla tai jumpassa, hän miettii syömiset etukäteen niin ettei nälkä kasva megalomaaniseksi, hän valitsee terveellisempiä valintoja kahdesta vaihtoehdosta jne. On selvää, että hyväkuntoinen ihminen tekee pitkin päivää, päivästä toiseen, viikosta ja kuukaudesta toiseen hieman eri asioita, kuin huonokuntoinen ihminen. Urheilija tekee eri asioita kuin passiivinen ihminen. Siksi hän näyttää urheilijalta, siksi hän on terve ja voimakas. (Jos tuo viimeinen lause kiinnitti sun huomion, tekikö se sen negatiivisessa vai positiivisessa mielessä?)

now-1272358_1280.png

Jutun pointti on se, että jos haluat tulla hyväkuntoiseksi, sinun täytyy tehdä niitä asioita joita hyväkuntoinenkin tekee päivittäin, JO TÄNÄÄN!
Nyt eikä huomenna.
Tulokset on seurauksia teoista. Tulevaisuuden kuntosi on tulosta tämän päivän treenistä. Sinun täytyy uskotella itsellesi, että olet jo maalissa. Olet jo se hyväkuntoinen! Siksi teet niitä asioita, joita hyväkuntoinen tekee.

 

Seiso ryhdikkäämmin. Pukeudu vaatteisiin jotka istuvat ja näyttävät kauniilta. Jos joku vaate kiristää väärästä paikasta, nakkaa se pois! Päätä, että NYT olet se, joksi halusit tulla. Sano itsellesi, että haluan mennä kävelylle, koska hyväkuntoinen ihminen käy kävelyllä. Sano itsellesi, että nyt voin jättää päivittäiset herkuttelut pois, koska en tarvitse päivittäistä herkuttelua. Hyväkuntoinen ihminen syö kyllä joskus herkkuja, mutta harvemmin, ja nauttien, ja vain sellaisia herkkuja, joista hän todella todella pitää. Ei tarvitsekaan kieltäytyä kaikesta. Pitää voida myös elää ja nauttia. Mikä tärkeintä, ole itsestäsi ylpeä jo nyt.

Olet jo maalissa!

Kun sanot itsellesi että olen jo maalissa, olen osaava ja pystyn tähän, tämä on se mun juttu mitä teen; nostat omaa mielialaasi ja itseluottamustasi. Muistatko, hyvällä mielialla on helpompi tehdä hyviä valintoja? Ja kyllä, ensin tämä on vähän tällaista huijausta, uskottelet itsellesi että se on totta. Mutta jännä juttu, kun uskottelet näin, ja teet niitä juttuja, mitä liikunnallinen ihminen tekee, se muuttuukin todeksi! Jatkat pari viikkoa, kuukauden, ja hei, yhtäkkiä oletkin liikunnallinen ihminen! Kun jatkat tekoja systemaattisesti, niistä tulee osa elämääsi. Mutta se taika on siinä, että sinun pitää ensin uskoa että se on jo tapahtunut. Silloin sinun ei tarvitse miettiä, teenkö vai en, laistanko vai en. Vähän kuin sinun ei tarvitse miettiä että ryöstätkö pankin tänään vai huomenna, siksi koska et ole pankin ryöstäjä. Tai mistä minä tiedän. Toivottavasti et ole?

Monet asiat on periaatteessa ärsyttävän yksinkertaisia, mutta käytäntöön vieminen ontuu. On yksinkertaista hankkia treeniohjelma personal trainerilta, ja ravinto-ohjeet myös. Mutta joskus niitä ei siltikään noudata edes sitä yhtä päivää. Asia johtuu siitä, että olet niin fokusoitunut omaan nykyiseen ns. ”huonokuntoisen” identiteettiisi, ettei uusi elämäntapa istu siihen. Se ei sovi aivojesi päiväjärjestykseen. Aivoja pelottaa moinen muutos. Siksi on tuloksekkaampaa miettiä, että olet jo se tulevaisuuden onnistuja.

Pystyt muokkaamaan ajatuksiasi ja hallitsemaan mieltäsi, kun vain harjoittelet. Se on vähän kuin lihaksen treenaamista; toivomalla se ei kasva. Pitää tietoisesti jumpata omia ajatuksiaan. Tiedosta se, että jos haluat vuoden päästä olla kunnossa, sinun pitää tehdä niitä samoja asioita joita teet vuoden päästä, jo tänään. Jos aloittaminen siirtyy huomiseen. Ja taas huomiseen. Ja taas huomiseen, siirtyy tuo vuoden päästä siintävä onnistuminenkin aina kauemmas. Kenenkään kuntoa ei rakenneta pikakelauksella.

puzzle-2692245_1920.jpg

Vaatii uskoa tehdä tekoja, ennen kuin näkee tulosta.

Sinun pitää ensin uskoa siihen, sitten vasta näet. Eli arvostaa itseäsi ja luottaa siihen että osaat, ennen kun olet maalissa. Jos ajattelet ”Arvostan itseäni sitten kun olen hyväkuntoinen”, ehdollistat prosessin. Silloin maaliin pääseminen takkuaa, ja on pelkän tahdonvoiman varassa. Harvat vääntävät ison muutoksen läpi tahdonvoimalla. Jos uskot jo nyt olevasi mahtava, osaavat ja liikunnallinen, tulokset tulevat itsestään. Teet teot ensin, tulokset tulevat sitten itsestään. Se on fakta. Et voi edes estää muutoksen tapahtumista. Jos toimit kuten liikunnallinen ihminen, sinusta tulee liikunnallinen ihminen. Sinun mielesi pitää olla jo maalissa ennen kehoa jotta näin tapahtuu.

Jos elät joka päivä kuin hyväkuntoinen, sinusta lopulta tulee hyväkuntoinen!

Mutta se tekeminen tätyy aloittaa nyt. Voit vaikuttaa aina vain yhteen ainoaa sekuntiin elämässäsi kerrallaan. Jos ajattelet että hitto vie, vuosi pitää treenata että pääsen siihen ja siihen, lannistut varmasti. Sulla on vain yksi sekunti kerrallaan. On turha stressata jo etukäteen vuoden 31536000 sekunnista. Kaikki ne ominaisuudet, joita tarvitset, on jo sulla. Taitoja ja tietoa voit hankkia treeniin ja syömiseen ammattilaisen avulla, mutta ominaisuudet, mahdollisuus pystymiseen sulla jo on.

Ne on sulla ollut koko ajan valmiina, odottamassa käyttöön ottoa.

Lue toinen postaus aiheesta täältä: Onnistujan asenne

Ajatusmalli, jolla saavutat tavoitteesi

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli