Ohjaajan tähtihetkiä – pahimmat jumppamokat

Mun blogi on melkoisen asiapitoinen. Vastapainoksi keräsin ryhmäliikuntaohjaajien ryhmästä heidän noloimpia mokiaan. Mukana myös omia! Kaikkia en kehtaa edes kertoa! Kun ohjaa monta tuntia viikossa vuosien ajan, on selvää, että aina ei vain niin sanotusti mene nappiin… No, lue itse. Ehkä olet ollut paikalla todistamassa jotain näistä IRL?

 

Ohjaajan tähtihetket

 

-Sh’bam-tanssitunti, ja on sanomattakin selvää, että olen koko kaupungin – ellei jopa koko Suomen kuumin kissa! 😀 Ciaran biisi ”Put your hands on my ah! Baby touch me like that. Make my body, boom zoom. When you touch me like that. Touch me like that, when you touch me like that”. Yyyyberseksikäs haaran levitys ja housun takasauma: RÄTS!! Yyberseksikäs haaran levitys lukuisia kertoja, ja jokaisella kerralla housun takasauman repeämä jatkaa repeämistään… Vähän siinä meinas seksikkyys kärsiä. Ja yli puolet tunnistakin oli vielä edessä. Eniten harmitti kyllä ne housut. Pidin niitä kaapissa tähän syksyyn asti. Ne oli mun lempparit. A.H.

 

-Ohjasin kerran spinningiä haaremihousuissa, ja yhden nousun aikana haarakohta tarrasi kiinni satulan kärkeen. Itse nousin satulasta ylös, mutta housut eivät… Enpä ohjaa enää kyseisissä housuissa. -P.V.

 

fail-1714367_1920.jpg

Kuva: Pixabay

 

Ennenvanhaan, kauan sitten cd-levyjen aikaan, kun miksailin Bodypumpia useasta eri ohjelmasta, niin kerran ei ihan biisi ja koreografia kohdanneet. Unohtui vaihtaa levy. Ohjasin ihan väärään biisiin liikkeitä. Ja huolestuttavinta on, että saattoin vedellä vaikka kuinka pitkälle sitä biisiä ennen kuin edes tajusin et joku on pielessä. Pokkana loppuun asti vaan. M.P.

 

Minä oon käyny kusella mikki päällä, ei ollu ku joku 60 henkee salissa myhäilemässä ku palasin…Kyssyin että mikä se niin naurattaa? Tuumasivat että kävitkö vessassa…? M.K.

 

-Kerran pidin Bodybalancea ja mun laukku oli siinä ihan mun vieressä (sali oli aika pieni). Loppurentoutuksessa huomasin että mustasta laukusta roikku kirkkaan pinkit rintsikat ihan kokonaan ulkopuolella. KUKAAN asiakas ei voinu olla niitä näkemättä koko ajan. Niihin oli varmaan hyvä kohdistaa katse tasapainobiisissä! Semmonen team teaching-class rintaliivien kans sitte. H.K.

 

-Ehkä eniten hävetti mun vikalla pumppitunnilla raskaana ollessa, ennen äitiyslomaa kun askelkyykyssä sanoin, että ”Tämä biisi on kova ilman painojakin, mutta itellähän on tämä lisäpaino vaikken haluaisi.” Kuulosti lähinnä siltä että en halua tätä vauvaa. E.H.

-Kerran Bodycombat-lanseerauksessa olin unohtanut opetella kasibiisin ja tämä selviää minulle ja ohjaajakaverille kutosbiisin kohdalla? Me ratkaistiin tilanne niin että kaveri juoksi seiskan viimeisellä sekunnilla soittimelle, ja skippasi kasin ja miä tyynesti ilmotin että ”Hienoo hei, treeni kohta takana, vatsat enää jälellä, hakekaa matot”. Yks jäi eturiviin tuijottamaan meitä ja tuli tunnin jälkeen kysymään että mitä meijän kasibiisille kävi. M.R.

 

-Yhesti oon Bodycombatissa ollu muay thai-kappaleessa niin in the essence ja badass, et heitin hanskat nurkkaan, mahtipontisena ja huusin: ”Nyt taistellaan tosissaan…” ja lauseen lopun muistan elävästi: ”…ja kovimmat vetää paljaalla!” A.I.

 

 

 

 

 

-Mulla oli tarkoitus pyöräilytunnilla ohjeistaa asiakkaita jännittämään napaa selkärankaa kohti, mutta käskinkin sitten kovaan ääneen ”Nännittämään napaa selkärankaan”? Pakko myöntää, että hetkeksi ihan itsekin häkellyin että mitäs sitä tuli sanottua. Ja on mulla kerran pyöräilytunnilla jäänyt poljin kenkään kiinni -ja kyllä poljin siis irtosi pyörästä kokonaan. Siinä sitten tuli pari asiakasta repimään poljinta avuttoman ohjaajan jalasta irti. J.P.

-Kerroin bodypumpissa miten ei missään aikaisemmassa koreografiassa ole hartiabiisi jälkeen ”ottanut eteen” näin paljon. Sormellani osoitin olkapäätä, mutta pääni sisällä repesin räkänauruun. H.H.

-Ihan jotain ensimmäisiä Cxworx-koreoita ohjatessani liikkeenä oli tietynlainen vuorikiipeilijä, jossa polvi piti viedä reippaasti ohi kyynerpään. Reteesti ohjasin hidasta versiota ”Polvi liukuu ulos, palautuu taakse jne jne”. No sitten lähti liikkeelle ykköset ja hyvä noste musiikissa, niin meikäläinen kajauttaa ilmoille tahdin ja ohjeet hieman lyhennettynä: ”ULOS-TAA ULOS-TAA ULOS-TAA!” H.H.

 

-Koska hyvä kollegani kertoo tätä juttua avoimesti, niin voinen kai jakaa hänen kommelluksensa täällä. Hän oli ohjannut erään tunnin alkulämppää ja hänen oli pitänyt sanoa seuraavan liikkeen nimi kanta-peppuun. Noh, jostain syystä hän oli miettinyt mielessään, että sanoako kanta-peppuun vaiko kanta-pyllyyn. Siinä epähuomiossa peppua ja pyllyä takellellessa, suusta olikin livahtanut: ”Kanta-pilluun!” M.A.

 

Meillä käy yks näkövammainen, lähes sokea tyttö tunneilla, ja mulla on joku ongelma, kun aina sanon vahingossa jotain tyyliin ”Kato tänne. Mä nään teidät. Hyvältä näyttää. Eipäs lintsata mulla on silmät päässä.” Ja aina ku saatan hänet ovelle tunnin jälkee nii sanon että ”Nähdään!” En kyl usko että hän on mitenkää ottanu itteensä, mut mua hävettää kyllä. Oon vaan joka kerta että fuck my life. I.R.

 

-Ohjasin uusinta sh’bam-ohjelmaa. Seiska-biisissä kun hypätään ja nostetaan kädet niin rintsikat räpsähti auki! Koska uus ohjelma, en pystynyt lopettamaan, koska asiakkaat ei osannu ohjelmaa vaan oli pakko jatkaa loppuun asti tissit irrallaan! (Huom, ne pysy kyllä topin sisällä). Biisin jälkeen kaikki sai seurata kun kaivoin rintsikat esiin kainaloista ja jotenkin takas kiinni. A.R.

 

-Tää legendaarinen, mistä naisasiakkaani eivät olleet ilmeisen mielissään… Bodycombat-tunnilla aikoinaan olin just ennakoimassa side shufflea ja osoitin käsillä vasemmalle ja huusin, että ”Let’s go lehemät, navetta palaa!” (Meillä oli siis tämmöne sanonta aikoinaan Evijärvellä)…Samalla sekunnilla ku sannoin ton, mielessäni ajattelin, että olisko nyt hyvä hetki hypätä Tuiran silloilta pää eeltä Merikoskeen. M.K.

 

Kerran kesällä sanoin yhelle tutulle asiakkaalle tunnin alussa kun puhuttiin säästä, että ”Sä olet ainaki ollu auringossa ku oot noin ruskee!” Sit hokasin, et just sen takana oli eräs tummaihoinen asiakas ja kaikki luuli varmaa et tarkotin sitä! Haastetta ei ole vielä kuulunut. H.K.

 

-Tänään tipuin lavalta selkä edellä joka ny ei todella oo noloin tai pahin moka mutta ainaki tuorein. Ja oon tavallaan odottanut koska se tapahtuu. I.R.

 

Tunnilla ohjatessa tunnen miten tamponi lähtee niinkun seuraavilla jalannostoilla, jos en tee asialle mitään. Painoin mikin kiinni ja huusin vaan että ”Nyt loppu muuten patterit. Haen nopeesti spinnisalista. Huonompi juttu vaan, että ne patterit sitten oikeesti loppu myöhemmin kesken tunnin.” Sit on ne housut revenneet haaroista combatissa… ja tietty ei vaihtareita mukana. Joko mä vedän tulevan pumpin niin että stringit vilkkuu tai katon löytyykö takahuoneesta mitään… No löytyyhän sieltä: jotkut 80luvulta jääneet vanhat, pitkät ja paksut sinapinkeltaiset toppahousut…. Ei muuta kun lahkeet käärien polviin ja heinäkuun helteissä ohjaamaan!
Ja vielä viimeinen loppukevennys: kehonhuoltotuntia ohjatessa ja jotakin liikettä näyttäessä täydelle ja hiljaiselle salille… tulihan sieltä JÄRJETÖN pieru…. Saako jo valua lattialautojen välistä maan alle. Luojaaah! C.N.

 

Oon huutanut: ”Nyt laitetaan valot pois ja aletaan hommiin!” Ja lisäksi ”Kakkonen on parempi kuin ykkönen!” J.L.

 

-No siis vaikka tää perus että mikki jää kaulaan tunnin jälkeen, virta päällä tietty, (täysi sali odottamassa seuraavaa ohjaajaa, kuulee kaiken kajareista..) ja meet respaan ilmoittamaan reippaasti että ”LÄHDEN NYT KOTIIN HARRASTAMAAN SEKSIÄ!” H.B.

 

Jatkoa luvassa…. Lue täältä osa2.

 

Kirjoittaja on fysioterapeutti ja personal trainer Oulun Beauty Centerillä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Höpsöä

Toivepostaus: Miten liikkumaan sairastelun jälkeen?

Lukija toivoi kirjoitusta sairastelun jälkeen uudelleen liikkeelle lähdöstä. Loistava aihe, ja siitä paljon kysellään! Tässä tekstissä kerron miten välttää ahdistus siitä, että treenien tulokset ovat nyt hukkaan heitetyt. Saat myös tietää, miten pystyt jopa selättämään orastavan flunssan, tai miten voit tietämättäsi edesauttaa sen puhkeamista. Lopuksi pieni tietoisku treenin jälkeisestä lihaskivusta.

 

Flunssa tuli ja pilasi kaiken?!

Ihan ensiksi kannattaa kuopata se ajatus, että kaikki saavuttamasi olisi jotenkin hukkaan heitetyt sairastelun aikana. Ellet sitten ole ollut kuukausia täysin vuodelevossa, niin en olisi huolissani yhtään.

Lue täältä, miten opit näkemään kokonaisuuden, eikä motivaatio pysähdy ensimmäiseen flunssaan. Lyhyesti, sinun on luovuttava projektiluonteisesta ajattelumallista. Se nimittäin on syy, miksi liikkuminen usein loppuu vaikkapa pariin flunssaan. Jos ajattelet, että treenaat nyt kaksi kuukautta vaikkapa kesää varten, on ajatuksesi naulittu hetkeen, jolloin projektin, (eli liikkumisesi) pitäisi olla valmis. Jos ajattelet vain tuota kahta kuukautta, tuntuu yksi ja varsinkin kaksi flunssaviikkoa torpedoivan ihan kaiken! Siksi usein ei huvita jatkaa, kun koetaan, että kaikki hyöty on menetetty, eikä enää ehdi kesäkuntoon!

silhouette-2512805_1920.jpg

Kuva pixabay

Sen sijaan jos ajattelet, että liikut itsesi vuoksi, loppuelämäsi vuoksi, ei tuo parin viikon sairastelu enää tunnukaan merkittävältä. Jos meinaat elää vielä vaikka 60 vuotta, kuinka pahalta kahden viikon flunssa enää tuntuu? Sinulla on loppuelämä aikaa liikkua ja treenata ja syödä hyvin. Tärkeää on, että jatkat aina uudelleen. Ja vaikket voi liikkua, voit kuitenkin syödä hyvin?

 

Keskity asioihin, joihin voit vaikuttaa

On asioita, joihin et voi vaikuttaa etkä voi muuttaa niitä. Kuten se, jos flunssa iskee ja kaataa sut kokonaan petiin. Silloin sen sadatteleminen ja tuskailu vain ahdistaa. Jos mietit koko sairastelun ajan että nyt kunto häipyy, tulokset katoaa, aiheutat vain motivaatiosi häviämistä. Lannistat itse itsesi ja hävität motivaation.

On myös asioita, joita et voi muuttaa, mutta voit vaikuttaa niihin. Eräänlaisia kompromisseja. Näissä täytyy hyväksyä, että et voi muuttaa niitä vaikka voitkin vähän vaikuttaa. Tämä voisi olla vaikka syöminen flunssasta huolimatta! Et voi poistaa flunssaa, mutta voit kuitenkin syödä hyvin. Näin asia ehkä stressaa sinua, mutta kun koet, että voit tehdä itse asialle jotain, ahdistus laantuu.

Lisäksi on asioita, joita voit muuttaa ja joihin voit vaikuttaa. Esimerkiksi terveenä ollessasi voit muuttaa liikuntasuunnitelmaa jos haluat, voit mennä lenkille salin sijaan. Voit myös päättää, syötkö oikeaa ruokaa lounaaksi, vai pelkän kahvin. Voit siis vaikuttaa siihen, miten energinen olet päivällä. Jos skippaat lounaan, olet nuutunut ja kärttyinen, jos syöt kunnon lounaan, olet energinen ja pirteä.

Mitä enemmän keskität energiaasi niihin asioihin, joihin voit vaikuttaa, sitä onnellisemmaksi tulet. Sitä parempia tuloksia saat. Mitä enemmän tuskailet asioiden kanssa, joille et voi mitään, sitä ahdistuneemmaksi itsesi teet.

hallinnan ympyrä.jpg

Hallinnan ympyrä on yleisesti käytetty kuvaus työhyvinvoinnin piirissä, mutta se pätee ihan kaikkeen elämään. Keskity siihen mihin voit vaikuttaa. Käyttämällä energiaa asioihin, joille ei voi mitään, lisäät vain ahdistusta.

 

Kevyt liikunta parantaa vastustuskykyä

Voiko ”puolikuntoisena” liikkua? Riippuu taudin vakavuudesta. Pelkkä ylähengitysteissä oleva infektio, kuten pieni nuha ja kurkkukipu ei estä kevyttä treeniä. Itseasiassa nyt on aika kevyelle aerobiselle! Kevyt harjoittelu parantaa vastustuskykyäsi! Tämän on epäilty johtuvan vilkastuvasta verenkierrosta, jolloin valkosolut ja vasta-aineet kiertävät kehossa tehokkaammin, ja havaitsevat taudinaiheuttajia helpommin. Myös lisääntynyt keuhkotuuletus (suomeksi siis hengästyminen) ja hikoilu edesauttaa taudinaiheuttajien nujertamista. Kohtuutehoinen liikunta edistää taudin nujertamista myös edullisen hormonituotannon kautta. Myös kohonnut kehonlämpötila harjoituksen seurauksena voi estää bakteerien kasvua.

Joten jos tunnet että flunssa iskee, niin äkkiä ulkoilmaan reippailemaan! Kevyttä kävelyä tai pyöräilyä, ja nautiskellen! Nuku hyvät unet. Seuraavana päivänä voi olla, että flunssan alku on tipotiessään!

 

Kova liikunta laskee vastustuskykyä

Jos sen sijaan alkavassa flussassa teet kovan rääkkitreenin, vaikutus on päinvastainen. Kova liikunta laskee vastustuskykyä. Joten puolikuntoisena jumpattu vauhtikestävyysrääkki aiheuttaa sen, että seuraavana aamuna tauti on päällä ja kovaa! 90minuuttia kestävä raskas liikunta (siis puolitoista tuntia kovatehoista ryhmäliikuntaa, tai salibandyhöntsäpeli) laskee vastustuskyvyn 72 tunniksi! Koulussa kuulin fysiologian luennolla että maratonin jälkeen vastustuskyky on HIV-potilaan tasolla. (Toki kyseisessä sairaudessa vastustuskyvyn taso riippuu monesta tekijästä. Tästä fraasista mulla ei ole sitä paitsi lähdettä vakuudeksi, mutta pysäytti kyllä ajattelemaan puolikuntoisena treenaamista uudemman kerran.) Et siis varmaankaan halua mennä tekemään kovaa treeniä jos epäilyttää että oletkohan tulossa sairaaksi? Sen rääkin jälkeen satavarmasti olet.

Flunssa iski, hävisikö voimat?

Mutta sitten asiaan, miten liikkeelle jos flunssa on kaatanut petiin, ja sitten iski vatsatauti ja sitten vielä oli kiirettä töissä? Helposti vierähti kolme-neljä viikkoa ilman liikuntaa! Apua, mitä nyt?

thermometer-309120_1280.png

pixabay

Ensin tee itsellesi selväksi, että kuntosi ei ole laskenut juuri mihinkään. Muutama viikko ei aiheuta tavallisella kuntoilijalla juurikaan mitään muutoksia. Voi tietenkin mennä pari treeniä ennen kuin saat normaalin treenifiiliksen, mutta se ei ole voimien häviämisen syytä. Tuntuma on vain vähän hävinnyt hetkellisesti, eli siksi pitkän levon jälkeinen treeni tuntuu tahmealta. Kova sairastelu voi hetkellisesti vetää voimia alas, mutta se johtuu ihan yleiskunnon laskusta. Esimerkiksi ärhäkän influenssan jälkeen voimat tuntuu olevan alempana, mutta ne palailee kyllä. Yleensä viikon terveenä olon jälkeen voimat salilla tuntuu olevan jo normaalit.

Kunto pysyy yllä kolmasosalla siitä, mitä kehittävä treeni vaatii. Jos siis käyt säännöllisesti 3-4 kertaa viikossa salilla, niin kerran viikossa riittää ylläpitämään! Jos käyt kaksi kertaa viikossa salilla, niin kerran viikossa joka toinen viikko pitää juuri ja juuri suurinpiirtein saman tason yllä. Nämä koskevat ns. tavallista kuntoilijaa. Mitä paremmalla tasolla olet, esimerkiksi kilpaurheilija, huippuvire häipyy paljon helpommin.

Takaisin treenin pariin!

Pienen flunssan jälkeen odota ainakin yksi kuumeeton päivä, sitten aloita iisisti. Mitä kovempi tauti on ollut, lähde sitä rauhallisemmin liikkeelle. Jos treeni tuntuu tavallista raskaammalta, silloin ei ole vielä kovien harjoitusten aika. Etenkin angiina on sellainen tauti, joka voi altistaa jälkitaudeille, muun muassa sydänlihastulehdukselle. Sydänlihastulehduksen oireita ovat kova väsymys, rintakipu, hengenahdistus, sydämen tykyttely ja heikentynyt rasituksen sieto.

Aloita mielellään ensin jollain aerobisella. Esimerkiksi kävelyllä, uinnilla, kevyehköllä jumpalla. Nimittäin varmaa on se, että varsinkin lihaskuntoharjoitus vetää jumiin koko kropan. Joten voi olla helpompi päästä uudelleen mukaan liikkumisen makuun, kun et heti vedä itseäsi niin jumiin että vessanpöntöllekin istuminen sattuu. Tee siis parina päivänä ensin aerobista treeniä, ja sen jälkeen vasta salille. Salillakin kannattaa ottaa vähän tuntumaa ensin, eli älä aloita niillä painoilla suoraan, mihin viimeksi jäit. Tee vaikka hieman vähemmän sarjoja, ja pudota painoista pikkuisen pois. Jos homma tuntui menevän hyvin, niin seuraavalla kerralla lisää.

Mitä tehdä treenistä kipeytyneille lihaksille?

DOMS (delayed onset muscle soreness), eli treenin jälkeinen lihasarkuus on tavallista varsinkin tauon jälkeen salille palatessa, tai ohjelmaa vaihtaessa. Myös oikein kova treeni aiheuttaa kipua. Kipu ei kuitenkaan ole yksistään tehokkaan treenin mittari, vaan treeni voi kyllä mennä perille ilman julmettua tuskaakin. Doms ei kuitenkaan ole ns. haitallista kipua, ellei se sitten ole jotain aivan överiä. Keho ylikorjaa mikrovauriot, eli rakentaa lihaksen hieman vahvemmaksi ja suuremmaksi kuin se oli ennen vauriota. Tähän perustuu siis treenin lihaksia kasvattava vaikutus, yhdistettynä anaboliselle hormonituotannolle.

dumbbell-3097725_1920.jpg

pixabay

Jos domsit iskee, muista että lihas on kylmänä kipein! Eli kun seuraavana päivänä kivistää, koita liikkua kevyesti. Kävele, tee iisiä jumppaa, joogaa tai muuta vastaavaa. Parhaiten kipu lähtee kun saat hien hieman virtaavaan, ja teet dynaamista, pumppaavaa liikettä. Mitä paremmin veri kiertää lihaksissa, sitä paremmin kipu helpottuu. Lämmenneitä lihaksia on myös hyvä venyttää. Älä kuitenkaan venytä rajusti tai rullaile putkirullalla.

Kipu johtuu lihaksissa ilmenevistä mikroskooppisen pienistä repeämistä, ja siitä syntyvästä tulehduksellisesta tilasta, sekä lihasturvotuksesta joka aiheuttaa painetta. Sitä et voi poistaa kokonaan rullailemalla tai venyttämällä. Muista myös, että treenin jälkeen tosi kipeä lihas on revähdysaltis! Jos siis etureidet on ihan kosketusarat, älä treenaa samaa lihasryhmää ennen kuin kipu on hävinnyt, eli muutamaan päivään. Lihas nimittän revähtää tuolloin helpommin.

Jotkut ovat suosineet tätä saman lihasryhmän treeniä kolmenakin perättäisenä päivänä nimenomaan laajempien mikrovaurioiden toivossa. Voin vain kuvitella sitä tuskaa! Ja hei, liikunnan ei ole kyllä tarkoitus aiheuttaa niin kovia tuskia että normielämä hankaloituu! Joten, normaali, tavallinen ihminen, joka haluat nauttia liikunnasta: älä ihmeessä treenaa kipeytynyttä lihasta samalla liikkeellä seuraavana päivänä! Anna kehon palautua!

Yhteenvetona:

-Puolikuntoisena, vain lievästi flunssaisena liiku kevyesti, mielellään ulkoilmassa.  Vältä kovatehoista treeniä.
-Sairastumisen jälkeen odota yksi kuumeeton päivä, ja sitten voit voinnin mukaan liikkua kevyellä teholla. Kovempiin treeneihin palaile asteittain sitten kun olet ensin levännyt yhtä monta päivää, kuin kuumettakin oli. Tehosta treenejä voinnin mukaan.
-Aloita sairastelun jälkeen liikunta matalatehoisella aerobisella, ja vasta sen jälkeen voimaharjoittelua ja viimeisenä mukaan kovasykkeiset treenit.

Pysytään terveinä!

 

Lähteet:

Medplus: Exercise and immunity: https://medlineplus.gov/ency/article/007165.htm

NCBI Exercise Intensity and Duration Effects on In Vivo Immunity: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25380472

Potilaan lääkärilehti: http://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/kuumesairaudet-ja-liikunta/

Kirjoittaja on fysioterapeutti ja personal trainer Oulun Beauty Centerillä

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys