Oletko koskaan miettinyt tapaa, jolla kohtaat ongelmat ja epäonnistumiset? Ihmisillä on erilaisia selviytymiskeinoja (coping skills tai coping mechanisms), jotka määrittävät tavan käsitellä hankalia asioita. Tutustuin erilaisiin selvitymiskeinoihin Tavoitevalmentaja-koulutuksessa, jonka syksyn aikana suoritin. Valmentaminen ei ole pelkästään sitä, että antaa ihmiselle hienon treeniohjelman ja tarkan ruokavalion. Ihminen yleensä tietää miten pitäisi liikkua ja syödä, ongelma on siinä, miksi hän ei tee niin. Tässä oli syy, miksi halusin käydä Tavoitevalmentajakoulutuksen, oppia ymmärtämään ihmisen käyttäytymistä.

Selvitymiskeinoja on kolmenlaisia

Tunnesuuntautunut

Tämä ihminen ajautuu tunteiden valtaan. Soittaa kriisin tullen ystävälleen ja he voivottelevat tilannetta yhdessä. Sitten hän soittaa äidilleen ja he vatvovat asiaa yhdessä. Sen jälkeen hän soittaa toiselle kaverille. Seuraavana päivänä asiaa puidaan työpaikan kahvihuoneessa. Tällainen vatvominen antaa ihmiselle tunteen, että hän yrittää tehdä asialle jotain, ratkaista sen. Vaikka itseasiassa tilannetta vain pyöritellään kuin pyykkejä pesukoneessa.

Ongelma tällaisessa selviytymiskeinossa on, että se ei pelkästään estä kriisin ratkeamista, se pitää negatiiviset tunteet pinnassa pitempään. Mieti näin, jos olet kokenut huonoa kohtelua, millainen fiilis sinulla siinä tilanteessa oli? Kun alat miettimään asiaa näin jälkikäteen tai kertomaan siitä toiselle, samat tunteet nousevat pintaa. Ikään kuin tuot itsesi takaisin epämukavaan tilanteeseen uudelleen ja uudelleen. Ja tästä on mitä hyötyä? Mitä hyötyä kriisin pyörittämisestä mielessä on? Usein sitä koittaa miettiä että tällä tavalla löydän ratkaisun. Mutta negatiivisten tunteiden vallassa asiaa vatvoessaan hyviä ratkaisuja harvoin löytyy. Päinvastoin, suuttuneena saattaa tehdä hölmöjä ratkaisuja ja pahentaa tilannetta.

Ongelmasuuntautunut

Tämä ihminen hakee aktiivisesti ratkaisua ongelmaan. Hän miettii kuka voi auttaa, mistä löytyy vastaus. Hän turvautuu ammattilaisen apuun, soittaa lääkärille, palkkaa personal trainerin, kysyy työkaverilta apua, googlaa, etsii tietoa. Tällä tavalla asiaan voidaan löytää ratkaisu. Ihminen katsoo eteenpäin sen sijaan että pyörisi tunteiden vallassa. Hän kyllä tuntee ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa, mutta hetken mietittyään pystyy ajattelemaan asiaa rationaalisesti. Tällainen keino on hyödyllinen, koska ongelmaan löytyy ratkaisu useinkin. Ihminen ei kuitenkaan välttämättä mieti miksi näin kävi ja miten tilanne voidaan jatkossa estää.

Merkityssuuntautunut

Tämä ihminen hakee merkityksellistä kokemusta asiasta. Hän miettii mitä on tästä kriisistä oppinut ja ennen kaikkea, mitä positiivista se on saanut aikaan. Kuulostaa erikoiselta, miten haitallisesta kokemuksesta voi löytyä mitään hyvää? Hyvä esimerkki on avioero. Ihminen miettii asiaa jälkeen päin että olipa kauhea kokemus, mutta kokee oppineensa itsestään paljon asioita. Hän näkee, että omassa itsessäkin on parannettavaa, ja alkaa työstämään näitä omia epäkohtiaan. Hän tietää, että on nyt vahvempi ihminen.

Meillä kaikilla esiintyy näitä kaikkia keinoja. Usein sitä ensin velloo hetken tunteessa, sitten miettii ratkaisua ja jälkeen päin etsii positiviisia asioita kokemuksesta. Voi kuitenkin olla, että tunteet imaisevat mukaansa, ja estävät eteenpäin menemisen. Mieti omaa reagointitapaasi? Pystytkö siirtymään asiassa eteen, vai jäätkö vellomisen tasolle?

Tunne ei välttämättä määritä toimintatapaa

Minulle oli erityisen oivaltavaa oppia näistä selviytymiskeinoista. Olen kirjoittanut aiemmin täällä ja täällä siitä, miten valmentaja hyödyn ammatillisesti tästä koulutuksesta. Selviytymiskeinojen ymmärtäminen auttoi minua sen sijaan ymmärtämään itseäni. Huomasin, että jään todella helposti tunteen vangiksi. Olisi helppoa vain jäädä jankkaamaan samaa asiaa sen sijaan että pyrkisi siitä eteenpäin. Niinpä aloin miettimään omaa suhtautumistani ongelmiin ja haasteisiin.

Ymmärsin, että vaikka tekisi kuinka mieli voivotella ja vatvoa, voi silti tästä tunteesta huolimatta tehdä toisin. Tavoitteeni oli oppia hallitsemaan omia mielenliikkeitä ja voin kertoa, että olen päässyt asiassa todella paljon eteenpäin. Olen tehnyt varmasti viikoittain, jopa lähes päivittäin nyt valintoja, jotka ennen olisin ehkä tehnyt toisin. Vaikka tunteet ovat sanoneet toista, olen silti pystynyt tarkastelemaan asioita järjen kautta, ja pystynyt näin ollen itse valitsemaan toimintatavan, joka vie minua kohti oikeaa suuntaa.

Arvojen mukaiset teot eivät aina tunnu helpoilta

Aina päätökset eivät ole helppoja. Mutta juuri siinä onkin jutun juju; oikeat valinnat eivät aina tunnu helpoilta! On kuitenkin omissa käsissä hyvin pitkälti se, millaiseksi omaa elämäänsä haluaa rakentaa. Miten saavuttaa tavoitteitaan, jos aina pyrkii pääsemään mahdollisimman helpolla? Tämän kun ymmärtää ensin itse, pystyy paitsi rakentamaan omaa henkilökohtaista elämäänsä paremmaksi, mutta myöskin auttamaan toisia ihmisiä tekemään valintoja.

Tykkäsin Tavoitevalmentajakoulutuksen sisällöstä. Koulutukseen kuului kattava materiaali ja työkirja, joita hyödynnän valmennustyössäni jatkuvasti. Parasta antia oli minulle henkilökohtaisesti se, että vapaalle keskustelulle ja kysymyksille oli aina varattu riittävästi aikaa. Näin Lasselta ja Mikolta pystyi suoraan sanoen nyhtämään ulos kaiken sen informaation, mikä itseä mietitytti. Tätä arvostan!

Tavallisten ihmisten valmentamisessa suurin haaste on se, miten uudet tavat saadaan pysyviksi. Ne eivät muutu pysyviksi ruokavalion tai treeniohjelman avulla. Valmentajan on autettava asiakasta johtamaan itseään, kehittämään toimeenpanotaitojaan ja pitämään yllä keskittymistä arjen pyörityksessä. Nämä ovat modernin valmentamisen keskiössä elämän kiskoessa asiakasta joka suuntaan. Että asiakas ymmärtää, mikä on hänelle tärkeää, miten hän voi edetä tavoitettaan kohti, sekä oppii huomaamaan, mitä vähemmän tärkeää elämästä voi karsia.

Tavoitevalmentajakoulutus alkaa Oulussa 15.2.2020 ja Espoossa 28.3.2020, täältä löydät lisätietoja. Koulutuksen järjestää Hyvinvointikoulu.

Teksti on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Hyvinvointikoulun kanssa.

Mulla olis pieni tarina sinnikkyydestä. Osa tietääkin, että olen ollut liikunta-alalla jo kohta 16 vuotta. Harva kuitenkaan tietää, miten pienillä askelilla usein pitää aloittaa päästäkseen tavoitteeseensa.

Minun tarinani

Opiskelin vuosituhannen alussa graafiseksi suunnittelijaksi ja tiesin, ettei ala ole minua varten, vaan halusin opiskelemaan fysioterapiaa. No, alan vaihto ei onnistunutkaan ihan heti, sillä en päässyt edes OAMK:n pääsykokeisiin. Tuon vuoden, minkä voisi ajatella tuhlaantuneen, käytinkin sitten työskennellessäni fysioterapia- ja kuntokeskuksessa työmarkkinatuen turvin. Olisin saanut saman rahan vain kotona makoilemalla, mutta halusin saada työkokemusta alalta. Arvokasta oppia tuli kartutettua, mitä tuskin olisin saanut kotoa käsin. Työskentelin kuntosalin respassa, tein saliopastuksia ja ryhmäliikunnan ohjauksia. Lisäksi opiskelin jo etukäteen kaikki luut ja lihakset latinaksi, mikä sitten myöhemmin helpotti opiskelujani. Päätin tehdä taktisen valinnan: hain seuraavana vuotena Kemiin ja pääsinkin kokeisiin, joista sain täydet pisteet. Fysioterapia-opiskelupaikka irtosi. Asuin tuolloin Raahessa silloisen mieheni kanssa, eikä päätös Kemiin muuttamisesta ollut helppo. Päätin kuitenkin muuttaa.

Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen sain kesätöitä Oulusta ryhmäliikuntaohjaajana. Itseasiassa sain Beauty Centeriltä tunnit maanantaille, keskiviikolle ja perjantaille. Muuten hyvä, mutta asuin tuolloin Raahessa, työmatkaa 75km. Olin iloinen mahdollisuudesta päästä ohjaamaan hienolle salille. Ja koska kesän asuin tietysti kotonani Raahessa, oli minun kuljettava maanantaisin bussilla Ouluun, jossa vedin kaksi kiertoharjoittelutuntia ja ajoin bussilla takaisin Raaheen! Palkka taisi mennä bussilippuihin. Keskiviikkoisin ajoin autolla Ouluun, pidin jumpan, menin vanhempieni luokse jossa olin perjantaihin saakka, pidin perjantain tunnin jonka jälkeen ajoin kotiini Raaheen.

Voisi ajatella että melkoinen vaivannäkö parin jumppatunnin takia! En silti koskaan valittanut että voi voi, minä sentään tulin Raahesta asti tänne. Suurin osa salin henkilökunnasta ei edes tainnut tietää etten asu samassa kaupungissa. Myönnän kyllä että maanantaisin bussilla tulo kiertoharjoittelun takia kysyi motivaatiota. Kiertoharjoittelun ohjaaminen ei sinänsä ole edes mitään erityisen kiinnostavaa. Siinä seisoin paikallani ja huusin ”vaihto” asiakkaiden tehdessä laitteilla. Silti tsemppasin heitä niin hyvin kuin pystyin ja valikoin soitettavat biisitkin oikein huolella. Ohjasin kaikki tuntini niin hyvin kuin osasin, koska työ oli jotain sellaista, mistä asiakkaat tietysti maksoivat ja ajattelin että tästä kokemuksesta voi olla hyötyä myöhemmin.

”Vähäpätöiset hommat”

Halusin Kemistä Ouluun opiskelemaan. Hain siirtoa, ja pyysin Beauty Centerin omistajaa kirjoittamaan saatekirjeen koululleni, että minulla olisi syksyllä Oulussa töitä. Sanoin, ettei minua tarvitse edes palkata syksyksi, mutta jos sen kirjeen saan? Ja omistaja kirjoitti. Lopulta kävin niin, että useampi luokaltani haki Ouluun siirtoa ja minä olin ainoa, joka sen sai. Kiitos työpaikan, joka saatekirjeessä mainittiin! Näinpä muutin Ouluun ja jatkoin myös tuntien ohjaamista Beauty Centerillä. Asuimme mieheni kanssa kaksi vuotta eri kaupungeissa, ennen kuin hänkin muutti Ouluun.

Valmistuin fysioterapeutiksi ja edelleen olen samalla salilla töissä. Nyt kokopäiväisenä valmentajana ja valmennuspäällikkönä. Mutta tähän pisteeseen on pitänyt nähdä vaivaa. Se, että kuljin Raahesta Ouluun yhden jumpan pidon takia, se, että opiskelen omalla ajallani kehittääkseni itseäni ja pystyväni työhön paremmin, on varmasti osasyy, että työt jatkuivat ja pääsin etenemään. Oli myös aika, jolloin ohjasin ryhmäliikuntaa 10 eri salilla, yhteensä 15-20 tuntia viikossa. Ohjauskokemusta karttui rutkasti, mutta siitä opin myös sen miten ylikunto hankitaan! En voi suositella sitä kenellekään.

Olen nähnyt paljon vaivaa, että saan tehdä itselleni mieluista työtä liikunnan sekä ihmisten parissa ja olla kiinnostavassa ja sopivasti haastavassa asemassa. Ja olenkin super-kiitollinen, että saan tehdä tällaista työtä!

Haluan kertoa tämän siksi, koska usein vain katsotaan ihmistä tai hänen asemaansa, tietämättä minkälaista taustatyötä se on vaatinut. Sinnikkyys ja määrätietoisuus ovat ominaisuuksia, jotka on jokaisessa ihmisessä. Meissä kaikissa on jo valmiiksi kaikki ne ominaisuudet, jotka tarvitsemme mennäksemme eteepäin. Ne pitää vain ottaa käyttöön. Ei siinä ole kyse tuurista, pärstäkertoimesta tai synnynnäisestä lahjakkuudesta. Eikä ole niin vähäpätöistä alaa, etteikö siinä kannata pyrkiä kehittymään. Minun kohdallani kyse on ”vain” liikunta-alasta. Mutta se on minun kiinnostukseni kohde. Sun kiinnostuksen kohteet voi olla taloudessa, lääketieteessä, taiteessa…

Pointtini on se, että ei ole niin vähäpätöistä työtehtävää, että sitä ei kannattaisi tehdä kunnolla. Koska miten suoriudut vaativimmista tehtävistä, jos teet pienetkin jutut huolimattomasti? Miten helpolla odotat asioiden tapahtuvan? Minkä verran olet valmis laittamaan itse hieman ekstra-efforttia? Milloin viimeksi olet haaveillut olevasi työssä, opinnoissa tai vaikkapa harrastuksessasi parempi? Minkä verran olet viimeisen puolen vuoden aikana asiaan panostanut?

Terkuin, Hanna