Täytyykö lapsen harrastaa?

Miksi lapsi harrastaa? Toki joku haluaa lapsestaan menestyvän kilpaurheilijan ja se on ok, jos lapsi itsekin sitä haluaa. Puhutaan kuitenkin nyt huvikseen harrastavista, ei niin vakavasti treenaavista lapsista mihin suurin osa kuuluu. Pienelle lapselle harrastamisen syyksi riitää se, että se on hauskaa. Ja sitä sen totta vie on oltava! Kun lapsi kasvaa, ja kyseenalaistaa miksi treeneissä käydää, kerro hänelle että tässä treenataan elämää varten.

IMG_20181021_093306_642.jpg

Liikkuessaan lapsi oppii yrittämään, onnistumaan ja epäonnistumaan. Hän oppii sietämään jännitystä kilpailutilanteessa tai näytöksessä, hän oppii suoriutumaan vaikka on hälinää ympärillä, suuntaamaan keskittymistään vain omaan suoritukseen. Hän oppii toimimaan toisten lasten kanssa, ja kuuntelemaan ohjeita valmentajalta. On ihan hyvä taito osata kuunnella auktoriteettia. Tykkäsitpä ajatuksesta tai et, niin sitä taitoa tarvitaan aikuisena! Hän oppii rauhoittamaan itsensä jos jännittää, muistelemaan kerrattuja kuvioita ja soveltamaan oppimaansa sekunnin sadasosassa muuttuvissa pelitilanteissa. Arvokkaita taitoja. Huomasitko, että harrastuksen hyödyt, joista kerroin, liittyvät kaikki henkiseen kasvuun ja tunteiden säätelyyn? Niitä taitoja oppii liikkuessa, yllättävää kyllä!

On ilmiselvää, että harrastaessa oppii motorisesti ketterämmäksi ja pysyy hyvässä kunnossa. Mielestäni lapselle kuitenkaan ei tarvitse niitä niin hirveästi avata. Ehkä voi sanoa, että kun harrastaa voimistelua, niin voimat kasvavat, ja kun kehossa on voimaa, ei tule selkä tai polvi niin helposti kipeäksi. Se, mitä en lapselle edes sanoisi, on että liikkuminen laihduttaa, tai estää lihomista. Tämä ei kuulu lapsen motiiveihin liikkua! Piste. Lapsi liikkuu siksi että se on hauskaa, siksi että hän haluaa. Kun hän tarpeeksi monta vuotta liikkuu noista syistä, kantavat ne syyt läpi aikuisuudenkin. Lapsen motiivit liikkua tulisi olla sellaisia, että hän saa jotain sillä että liikkuu: hupia, kavereita, (psyykksisiä kykyjä, vaikkei pieni lapsi sitä vielä itse edes ymmärrä). Motiivit eivät saisi olla sellaisia että liikkumisella päästään jostain asiasta eroon, kuten lihavuudesta.

Työelämä vs lapsen harrastus

Voi olla vaikea samaistua lapsen maailmaan, joten mietitään meille aikuisille helpompaa esimerkkiä, vaikkapa työtä: Mitä vaaditaan siihen, että teet työssäsi hyviä suorituksia ja pysyt motivoituneena? Se edellyttää kolmea asiaa: omaehtoisuutta, yhteisöllisyyttä ja kyvykkyyden tunnetta. Omaehtoisuus tarkoittaa, että saat itse vaikuttaa työtehtäviisi edes jonkin verran, tai vaikkapa työvuoroihisi, sinulle ei pelkästään sanella kaikkea ylhäältä päin. Yhteisöllisyys tarkoittaa, että sinut hyväksytään työyhteisöön ja koet olevasi turvassa. Uskallat kertoa mielipiteitäsi ja toiset hyväksyvät ne, vaikka olisivatkin eri mieltä kanssasi. Kyvykkyyden tunne tarkoittaa, että tiedät, mitä osaat ja luotat omiin taitoihisi. Teet työtehtäväsi varmuudella ja rennosti. Uskallat haastaa itseäsi (ensinnäkin koska koet olevasi työhteisössä turvassa, jossa epäonnistumisetkin sallitaan) ja haluat oppia lisää. Kyvykkyyden tunne ei tarkoita että uskoisit osaavasi kaiken, vaan nimenomaan tiedät mitä osaat, haluat oppia lisää ja tiedät myös, milloin konsultoida kollegaa.

Toteutuvatko nuo asiat omassa työssäsi? Jos toteutuvat, niin sulla on mahtava työ ja työyhteisö! Jos ei, niin vink vink johtoon päin. Nämä asiat ovat tutkitusti sellaisia, mitkä saavat työn tuottavuutta nousemaan, ja ehkäisevät henkilöstön uupumista.

Täsmälleen samalla tavalla tulisi edetä lasten harrastusten kanssa. Lapsen tulisi itse saada vaikuttaa asiaan: mikä laji häntä kiinnostaa? Ja itse treeneissä, teetkö kuperkeikan vai hypyn, tai jos molemmat nyt vain täytyy tehdä, niin teetkö ensin kuperkeikan vai hypyn? Valmentaja kannustaa ja kutsuu lasta nimeltä. Kaikille lapsille opetetaan, että kannustetaan ja autetaan kaveria, ja taputetaan kun joku onnistuu. Otetaan kaikki mukaan ja muidenkin kuin oman parhaan kaverin kanssa voi tehdä pariharjoitteita. Autetaan lasta tunnistamaan oma kyvykkyys, kerrotaan mikä meni erityisen hienosti. Suunnitellaan harjoitteita niin, että lapsi saa onnistumisen kokemuksia. Ei haittaa, että aina ei onnistu, mutta mitä enemmän onnistumisia, sitä paremmaksi itseluottamus harjoitellessa kasvaa. Mitä parempi itseluottamus, sitä enemmän uskaltaa yrittää ja välillä epäonnistua. Tähän taas linkittyy yhteisöllisyys vahvasti, valmentaja ja joukkue sallii epäonnistumisen.

IMG_20181021_093248_120.jpg

Tuleeko lapsella olla harrastuksia?

Olen sitä mieltä, että kyllä. Mutta ehkä yksi tai kaksi. Joka päivälle ei tarvita treenejä, lapsella tulee olla myös vapaa-aikaa. Kun lapsi on pihalla kavereiden kanssa, omaehtoisuus totetuutu liikkuessa aika kätevästi. Lapsella on hyvä myös olla välillä tylsää, ettei aina ole ohjelmoitua suunnitelmaa. Hänen on hyvä olla välillä myös yksin omien ajatustensa kanssa.

Jos lapsi ei halua lähteä harrastukseen, niin selvitä syy miksi. Onko siellä sattunut jotain, onko harrastus liian vaativa? Halusiko lapsi sinne alunperinkään? Vai laiskottaako häntä vain? Tai, korjaan, ehkä häntä ei laiskota, ehkä hän vain testaa vanhempiaan, että saako tahtonsa läpi. Muistan itse kun harrastin uintia, enkä aina halunnut lähteä treeneihin. Lähinnä siksi että sohvalla oli niin mukava lojua! 🙂 Mutta joka kerta kun lähdin, niin ei kaduttanut jälkeen päin. Lapsi ajattelee tässä ja nyt, hänen on vaikea kuvitella että siellä treenipaikalla sitten yleensä on tosi mukavaa. Auta lasta tässä, ja tsemppaa lähtemään. Se on ehkä kannattavampi tapa, kuin ”on mentävä koska olen jo maksanut tämän”. Hinnalla perustelu on sinun motiivisi viedä lapsi treeneihin, ei lapsen. Auta häntä löytämään oma syynsä liikkua. Motivaatiota pitää houkutella esin, ei se tule odottelemalla.

Kannustava aikuinen lapsen harrastuksissa

Jotkut asiat jäävät mieleen todella vahvasti. Ne tuntuvat ihan vähäpätöisiltä siinä hetkessä, mutta jopa yksi lause saattaa määritellä pitkälti sitä, miten näet itsesi, tai miten suhtaudut haasteisiin. Muistan olleeni joskus 8-vuotiaana uintikisoissa. Odotin vuoroani, ja tärisin. En tiennyt miksi. Olotila oli jotenkin epämiellyttävä. Seisoin odottamassa pääsyä omalle radalleni ja vieressäni oli joku mies, ehkä talonmies tai uinninvalvoja, en muista. Taisin sanoa hänelle että en tiedä miksi mun koko keho tärisee. Miesi siihen vaan hymähti että sua jännittää, ja se tärinä loppuu kyllä samantien kun pääset veteen. Uskoin häntä ja se vähän rauhoitti minua. Ja kävi juuri kuten hän sanoi, heti kun hyppäsin veteen, tärinä tietysti lakkasi ja uin oikein hienon suorituksen. En muista voitinko, tuskinpa! Mutta uinti meni hyvin. Pointti on se, että olin lapsi. Mua ei ollut koskaan jännittänyt niin paljon! En edes tiennyt että keho voi täristä kun jännittää. Ja silti uskalsin hypätä veteen ja uida siitä huolimatta.

Noista kokemuksista on neljännesvuosisata aikaa, ja silti jokin yksittäinen lause on jäänyt niin vahvasti mieleen. Ja väitän, että sen ansiosta olen menestynyt monessa asiassa paremmin kuin ehkä muuten olisin. Olen ollut lukemattomissa ahdistavissa ja jännittävissä tilanteissa, ja jännityksestä huolimatta pystynut suoriutumaan kiitettävästi. Taikasana ei ole se, ettei jännitä, vaan se, että tiedät osaavasi jännityksestä huolimatta. Ja että osaat rauhoitella itseäsi sen verran, ettet aivan lamaannu.

En ole ammattikasvattaja. Olen kolmen lapsen äiti, ja fysioterapeutti. Siltä pohjalta nämä ajatukset. Olin eilen tyttäreni esimmäisessä voimistelunäytöksessä. Kyseessä oli harjoitusnäytös, jotta lapset saavat tuntumaan kisatilanteisiin. Oli hälinää ja välillä kaksi lasta samaan aikaaan lavalla tekemässä omaa kuviotaan. 7-vuotias tyttäreni onnistui hienosti. Hän teki viisi temppua, joista kolme meni loistavasti ja kaksi vähän sinne päin. Me ei ole edes käyty tätä ”suoritusta” läpi että mikä meni hyvin ja mitä voi parantaa. Jos hän itse kysyy, että miten voi tehdä paremmin ensi kerralla, niin sitten katsotaan. Mutta niin kauan kuin hän on sillä fiiliksellä että hauskaa oli, niin sillä mennään. Aina ei tarvitse pyrkiä suorittamaan, ilon kautta tekeminen riittää vallan mainiosti.

Bloglovin

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *