Ulkoiluta sisäistä äijääsi

Mikä ihmeen ”sisäinen äijä”? Onpa erikoisesti ilmaistu. Annas kun selitän. Se on meillä kaikilla, myös naisilla. Tällä tarkoitan sitä osaa sinussa, jolla ”on munaa”. Olemme viime aikoina jutelleet pt-asiakkaiden kanssa liikunnan, ja varsinkin salitreneenin vaikutuksesta itseluottamukseen ja omaan kehonkuvaan.

Onnistumiset vahvistavat itseluottamusta. Kun joudut ponnistelemaan, ja selviät tuosta ponnistuksesta voittajana, usko itseesi kasvaa. Tämä nyt on helppo käsittää jos ajatellaan vaikka pelottavan puheen pitämistä. Ahdistaa, pelottaa, ja ollaan todellakin epämukavuusalueella. Sitten kun puheen pitää, selviää siitä kunnialla, on olo kuin voittajalla. Ja seuraava puhe menee ehkä jo helpommin. Näin ponnistelu, epämukavuusalueella työstäminen on tehnyt sinusta hieman vahvemman ja itsevarmemman. Oletko ajatellut, että monia elämän ponnisteluita ei voi itse säädellä? Elämä saattaa tarjota liikaa ja liian vaikeita haasteita. Näin ollen niistä ei aina jää niin voittajaolo. Lähinnä päivä voi olla rämpimistä ja suoriutumista eteenpäin, joskus jopa alisuoriutumista. Jos mieliala on muutenkin matala, vastoinkäymiset vain pahentavat tilannetta.

Voimme kuitenkin altistaa itsemme onnistumisille. Hyvin yksinkertainen tapa on tehdä se kuntosalilla. Säännöllinen voimaharjoittelu tutkitustikin parantaa mielialaa ja lisää itsevarmuutta ja pystyvyyden tunnetta. Koska salilla altistamme itsemme ponnisteluille jotka ylittävät päivittäisen normaalin kuormituksemme rajan ja selviämme vielä salilta omin jaloin (useimmiten ainakin) kotiin, olemme saaneet onnistumisen kokemuksia. Saliharjoittelu ei siis vahvista sinua vain fyysisesti, vaan myös psyykkisesti!

Olen nähnyt monen pt-asiakkaani kohdalla sen, miten ujosta pienestä tytöstä on kasvanut tilansa haltuun ottava rohkea nainen. Ja kaikki he sanovat, että salitreenillä on ollut siihen suuri vaikutus. Toki kasvaminen, elämäntilanteiden muuttuminen ja ylipäätään itseensä tutustuminen ovat osana tässä muutoksessa.

Ulkoiluta sisäistä äijääsi

Mikä tämä äijäjuttu sitten on? Kuulostaa sekstistiseltä?! Eräs asiakas, parikymppinen nainen kertoi saaneensa oivalluksen. Hän on usein kertonut olevansa epävarma ulkonäöstään, koska on nykyään isompi kuin ennen. (Kyseessä siis on todella hyväkuntoinen, hoikka ja lihaksikas nainen.) Mutta hän on aiemmin ollut pienempi, ja vuosien myötä ja tietysti myös salitreenin myötä lisää painoa on tullut. Tämän hän osaa selittää ihan järjellä, että lihasta on tullut ja se on ok, mutta silti hän kertoo että tulee aina epävarma olo, kun hän katselee vanhoja, pieneksi jääneitä vaatteitaan. Hän kertoi, että kotoa poistuessaan hän laittaa aina todella löysät vaatteet päälle, koska kokee, ettei voi pukeutua tiukkoihin vaatteisiin. Mutta salilla hän sanoo asian olevan eri. Salilla hän voi laittaa tiukan topin ja jumppatrikoot päälle, ja häntä ei ahdista yhtään. Peiliin katsominen ei tunnu ikävältä, ja hän kokee voivansa olla rauhassa ja rennosti. Hän mietti, että tämä on jo edistystä. Olen samaa mieltä. Sanoin että mietitäänpä, miten saisit tuon asenteen vietyä myös salin ulkopuolelle.

On hyvä huomata, että itsensä hyväksyminen ei tarkoita sitä, että sulkisi häpeän tunteet johonkin piiloon. Idea on kuunnella omia ajatuksiaan ja hyväksyä ne. Esimerkiksi näin: ”Okei, mua vähän hävettää laittaa tämä paita päälle. Se on ookoo, mua saa hävettää jos mua kerta hävettää, mulla on oikeus siihen” (omien tunteiden tunnistaminen ja hyväksyntä). ”No, haluanko laittaa tämän paidan päälle? Joo, haluan, ei se oikeesti näytä tyhmältä, mää vaan ressaan turhaan” (järjellä ajateltu). Ja laita sitten se paita päälle!

Jos salilla on rento olo, mietitään mistä se johtuu. No, meillä ensinnäkin varmaan siitä että Beauty Center on naisten sali, joten miesten katseet on heti poissuljettu. Tämä ei kuitenkaan ollut se pääasiallinen syy. Juttelimme asiasta, ja esitin näkökulman, että hänessä on enemmän äijää, kun hän on salilla, verrattuna ulkomaailmaan. Salilla nostellaan rautaa. Teemme maastavetoja, kyykkyjä, hiki virtaa ja perkeleetkin lentävät välillä. Ja mieli oppii, että tämä nainen nostaa rautaa, tämä nainen on vahva. Kun mieli on tätä mieltä, antaa mieli luvan keholle olla sitä mitä on. Kun asenne omaan itseen on se, että minä olen vahva, on asenne samalla myös se, että minulla on oikeus olla täällä ja ottaa juuri sen verran tilaa haltuun kuin haluan. On ikään kuin oikeus näkyä ja kuulua. On oikeus kolistaa painoja, pudottaa ne maahan niin että koko talo tömähtää, ja on oikeus olla juuri niissä vaatteissa kun itse haluaa. Tämä on mielestäni äijäasenne. Sanoin, että sulla on jo tuo oikea asenne itseäsi kohtaan. Oot löytäny sisäisen äijäsi. Nyt ala ulkoiluttaa sisäistä äijääsi. Vie se kaupungille, vaatekauppaan, baariin.

Mieli nimittäin uskoo kehoa: Seiso haara-asennossa, kädet vahvasti lantiolla, rinta pystyssä ja kuvittele Teräsmiehen viitta liehumaan harteillesi. Istu sohvalla jalat harallaan, nojaa kyynärpäillä polviin ja vartalolla eteenpäin. Näytät päättäväiseltä. Mieli uskoo, että olet vahva ja päättäväinen. On tehty tutkimus aiheesta: koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään ja heidän piti pitää esitelmä, lukea paperista sama juttu yleisölle. Toisten piti odottaa vuoroaan haara-asennossa seisten, kädet lanteilla, toisten istua jalat yhdessä, kädet sylissä lysähtäneessä ryhdissä. Ei ole yllätys, että voimakkaassa asennossa seisseet suoriutuivat esitelmästä itsevarmemmin, sujuvammin ja antoivat itselleen myös mahdolliset takeltelut paremmin anteeksi.

Joten: vie sisäinen äijäsi ulos! Potkaise ovi auki kun poistut asunnostasi. Vaatekaupassa jos joku liru riepu ei mahdu päällesi, naura räkäisesti ja hae ronskisti isompi koko, kaupassa osta kunnon ruokaa, ja syö sitä myös! Nosta painoja salilla. Kävele eteenpäin rohkeasti ja reippaasti. Ota tila haltuun, sun ei tarvitse jäädä nurkkaan, sulla on oikeus olla siinä missä olet. Suurin jarrun painaja elämässämme olemme yleensä me itse. Jalka kaasulle jarrun sijaan!

Hanna

hyvinvointi mieli terveys liikunta
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *