Nainen, jonka nimi on Nathalie

Olen rakastunut! Hän on lumonnut minut valloittavalla tyylillään, jossa sekoittuu herkkyys, romantiikka ja huumori. Onneksi saan viettää hänen seurassaan vielä muutaman hetken.

Puhun ranskalaiskirjailija David Foenkinosista ja hänen kirjastaan Nainen, jonka nimi on Nathalie (Gummerus 2011). 

Nathalie törmää jalkakäytävällä Françoisiin, he rakastuvat ja menevät naimisiin. Eräänä päivä Fraçois jää juoksulenkillä auton alle ja kuolee. Nathalie uskoo, ettei voi enää koskaan olla onnellinen. Työpaikalla pomo olisi valmis lohduttamaan liiankin innokkaasti, mutta nainen torjuu kaikki yritykset. Kolme vuotta myöhemmin Nathalie suutelee mitätöntä ruotsalaiskollegaa Markusta, joka on osunut hänen työhuoneeseensa.

Tarina alkaa rakkauskertomuksena, mutta se on lopulta enemmän kertomus surun voittamisesta ja elämän jatkamisesta.  Kirja on tyyliltään kevyt, mutta siinä on myös syvällinen vivahde.

Loppujen lopuksi voimmekin miettiä, onko sattumaa todella olemassa. Olisikohan niin, että kaikki kohtaamamme ihmiset kävelevät alueellamme vain siinä toivossa, että kohtaisivat meidät? Asiaa pohtiessaan huomaa, että nuo ihmiset totta tosiaan tuntuvat usein hengästyneiltä.

Ihastuin erityisesti hupsuihin alaviitteisiin ja lukujen lomassa oleviin pieniin huomioihin, jotka vaihtelevat aforismeista ruoka-ohjeisiin.

On mahtavia ihmisiä joita tapaamme väärällä hetkellä. Ja on ihmisiä jotka ovat mahtavia, koska tapaamme heidät oikealla hetkellä.

Pakko hehkuttaa kirjaa jo nyt, vaikka lukematta on vielä noin 70 sivua. Heh, ranskalaiskirjailijoissa ja Ranskaan sijoittuvissa tarinoissa on jotakin uskomatonta vetovoimaa.  Tämä on jo kolmas lukemani kirja tänä vuonna. Suosittelen lämpimästi!

PS. Nyt on paljon puhuttu Black Swan nähty. Huhu! Oli mahtava, hieno ja paljon kauheampi kuin kuvittelin. Onneksi mukana oli poikaystävä, jonka kättä saattoi puristaa.