Muffineita, nam

muffinit2.jpg

Pidettiin viime lauantaina juhlat avopuolisoni kanssa. Olin jo päättänyt hyvissä ajoin, että nyt vihdoin on hyvä hetki korkata viime jouluna saamani Ihastuttavat kuppikakut -kirja ja tehdä myös ensimmäistä kertaa elämässäni muffineille kuorrutus.

Tein vanilja- ja suklaamuffineita vaniljakreemillä. Varsinkin kuorrutus oli tosi namia, vaikka itse sanonkin! 🙂

Muutin ohjeen kuivien ainesten grammat desimittoihin.

Vaniljaiset kuppikakut (12 normaalikokoista)

110 g voita

2,5 dl sokeria

2 kananmunaa

n. 4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

n. 1,2 dl maitoa

1 tl vaniljauutetta (käytin vanilja-aromia)

Suklaisiin olisi oikeasti ollut hieman toiset määrät suunnilleen vastaavia aineita, mutta päädyin vetämään mutkat suoraksi ja lisäsin vastaavaan vaniljaiseen taikinaan 100 g sulatettua tummaa leivontasuklaata.

 

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi kulhossa, kunnes seos on vaaleaa ja tasaista. Lisää munat yksi kerrallaan, vatkaa taikinaa pari minuuttia jokaisen lisäyksen jälkeen.

Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe yhteen toisessa kulhossa, ja maito ja vaniljauute toisessa astiassa.

Lisää kolmasosa jauhoseoksesta taikinaan ja vatkaa hyvin. Kaada joukkoon kolmasosa maidosta ja vatkaa uudelleen. Toista nämä vaiheet, kunnes kaikki jauhot ja maito on sekoitettu.

Lusikoi taikina vuokiin. Täytä hieman yli puolilleen. Paista 180-asteisessa uunissa n. 25 min.

 

Vaniljakreemi (15-20 normaalikokoiselle tai n. 60 minikokoiselle)

110 g voita

n. 0,6 dl maitoa

1 tl vaniljauutetta (käytin vanilja-aromia)

n. 8,3 dl tomusokeria

Vatkaa voi, maito, vaniljauute ja puolet tomusokerista tasaiseksi kulhossa. Tämä voi viedä useamman minuutin. Lisää loput tomusokerit vähitellen ja vatkaa uudelleen, kunnes seos on tasaisen kermaista.

muffinit.jpg

Ikean muffinipelti (ekaa kertaa käytössä) osoittautui vähän hölmöksi, kun muffineista tulee niin korkeita. Ja toiseksi, siihen ei mene mitkä vaan paperivuoat vaan juuri ne Ikean. Sen tosin rekisteröin jo pari viikkoa sitten ko. Ikea-ostoksilla.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *