Lopputyöstressi

life.jpg

Tänään iski tosissaan stressi/ahdistus/turhautuneisuus lopputyöstä. Olen luonteelleni ominaiseen tapaan tehnyt työn jo suureksi osin valmiiksi – yli kolme viikkoa ennen ensimmäisen version palauttamista. Mutta onko tässä työssä työssä mitään järkeä?

Sain muutama päivä sitten työni ohjaajalta vinkkejä siitä, mitä  kannattaa vielä miettiä, hioa ja tehdä hieman uudelleen. Vinkit olivat hyviä, mutta toisaalta ne saivat minut epäilemään, vastaakohan työni ollenkaan sitä, mitä toimeksiantaja odottaa.

Erehdyin myös lukemaan muiden tekemiä lopputöitä, mikä entisestään vahvisti tunnetta siitä, että työni on huono ja jää aivan liian pintaraapaisun tasolle. Huoh!

Kuva

Suhteet Oma elämä Opiskelu Ajattelin tänään

Tingi Sokoksella

Kauppakeskusten ja tavaratalojen kevään shoppailukampanjat ovat taas hujahtaneet vauhdilla ohi. Viimeisiä alennuspäiviä viedään, kun Sokoksella vietetään tällä viikolla 3+1 -päiviä.  Sokoksella on päätetty yhdistää shoppailuhulinaan sosiaalista mediaa. Asiakkaat voivat alentaa muutaman tietyn tuotteen hintaa klikkaamalla Facebookin Tykkää-nappia.

Bongasin tämän Markkinointi & Mainonnan verkkosivuilta. Sokos on siis kehittänyt Tinkain-nimisen palvelun, joka löytyy 3+1 -päivien nettikuvaston yhteydestä. Tingattavana on neljä tuotetta. Tarjolla on Lumenen kasvovoidepakkaus sekä miesten ja naisten tuoksuja, muun muassa Versacea. Yksi tykkääminen alentaa hintaa 0,01 euroa.

Ensimmäisen tuotteen tinkiminen on jo mennyt kiinni, ja se on tullut tänään myyntiin. Tuotteita myydään tingatulla hinnalla vain Sokoksen kauneuden verkkokaupassa.

Enpä muista törmänneeni tällaiseen aiemmin. Mielenkiintoinen tapa aktivoida kuluttajia! Miinuksena toki se, ettei tinkimiseen voi osallistua, ellei ole Facebookin jäsen. Mitä mieltä te olette?

Muoti Meikki Uutiset ja yhteiskunta Trendit