Piristystä kukista

img_0768.jpg

Kukat tuovat kivan lisän kodin sisustukseen. Toinen orkideoistamme on kukkinut jo usean viikon ajan. On hauska seurata, kun orkidea alkaa puskea uutta vartta ja kukkaa. Tietää tehneensä jotain oikein, kun kasvi muuttuu ja uudistuu!

img_0762.jpg

Ostan kukkia todella harvoin, sillä harmittavan usein ne nuukahtavat jo parissa päivässä. Pähkäilin kukkakaupassa pitkään, haluanko neilikoita vai gerberoita. Ainakin nämä neilikat olivat hyvä valinta, sillä ne ovat pysyneet hyväkuntoisina jo pian kaksi viikkoa! Ehkä kukkia voisi siis ostaa hieman useammin, ensi kerralla sitten niitä gerberoita. 🙂

Koti Sisustus

Lomahaaveita

kreikka3.jpg

kreikka1.jpg

Kylmän sään ja lopputyön parissa puurtamisen välissä olen haaveillut lomamatkasta. Ollaan poikaystävän kanssa samoilla linjoilla siinä, että seuraava ulkomaanreissu tulee olemaan löhöilyloma auringossa.

Suuntana on luultavasti Etelä-Eurooppa, sen tarkemmin emme ole vielä miettineet. Lomakohteella ei ole kovinkaan paljon väliä, kunhan siellä on lämmin ja voi vaan olla ja rentoutua. Mahdollisia maita ovat ainakin Italia  ja Portugali.

Näillä näkymin lomalle on mahdollista lähteä vasta kesätyöpestin jälkeen syyskuun alussa. Toisaalta mikä olisikaan mukavampi tapa palkita itsensä työntäyteisen kesän jälkeen!

Yllä olevat kuvat ovat kesältä 2008 Loutrakista, Kreikasta.

Suhteet Oma elämä Matkat