Löytöjä

img_0754.jpg

Olen asunut pian puoli vuotta muutaman sadan metrin päässä UFFista, mutten ole saanut aikaiseksi käydä kurkkimassa valikoimaa. Tänään päätin vihdoin piipahtaa neljän euron tasarahapäivien kunniaksi. En ole kovin innokas kirpputori- yms. käytettyjen vaatteiden penkoja, joten suuntasin suoraan tutkimaan laukkuja. UFF ei pettänyt, vaan mukaan tarttui yllä oleva pikkulaukku – ja vielä niinkin huokeaan hintaan kuin eurolla.

Niin ja Lilylle kiitos kangaskassista, joka saapui tänään!

Muoti Ostokset

Jälkitunnelmia

Näin eilen ensimmäistä kertaa tanssiesityksen, joka oli tehty Wikileaksistä. Aika huimaa! Esitys oli kekseliäs ja hieno. Tässä tarinassa nörttipoika päätyi lopulta telkien taakse. Näinkin poliittiseen aiheeseen oli tarttunut ryhmä Ruotsista, ja heidät palkittiin parhaan showcasen palkinnolla (1200 euroa).

Olin siis eilen jo edellisessä postauksessa mainitsemassani Nordic Moves -katutapahtumassa. Tanssitapahtumat ovat fyysisesti rankkoja paitsi kilpailijoille, myös meille katsojille. Eilinen tapahtuma kesti noin 13 tuntia, josta olin itse paikalla 11,5 tuntia. Siinä ovat istumalihakset kovassa treenissä.

Tapahtuma oli kansainvälisempi kuin koskaan ennen. Osallistujia oli ainakin yhdestätoista maasta: Suomi, Ruotsi, Norja, Viro, Venäjä, Liettua, Puola, Saksa, Ranska, USA ja Portugali. Jos mukaan lasketaan vielä tuomarit, voidaan listaan lisätä Korea.

Yhtenä kilpailusarjana oli vogue, jota tuomaroi kaksi lajin huippua, Javier Ninja ja Benny Ninja. 1 vs 1 -kilpailu käytiin ballroom tyyliin eli kaksi kilpailijaa tanssi tuomareille ja yleisölle yhtä aikaa. Aitoon ballroom tyyliin kuuluu toisen tanssijan häiritseminen. Eräs ulkomailta saapunut kilpailija käytti tätä hyväkseen ja muun muassa heitti toisen kilpailijan päälle vettä. Talking about a diva attitude!

Kaikki tuomarit myös esiintyivät. Saimme todistaa uskomattoman upeaa battlea, kun Benny Ninja ja Javier Ninja esiintyivät ballroom tyyliin. Hot hot hot!

Eiliseltä jäi soimaan päähän mahtava biisi:

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen