Bed of flowers

Päätettyäni muutama päivä sitten, että tänä kesänä kannan tähänastisen elämäni kalleinta esinettä, eli järjestelmädigitaalikameraani mahdollisimman usein mukanani, avautuivat silmänikin kotikaupungilleni lähestulkoon uudella tavalla.
Uudella, koska a) en ollut edes tietoinen Espan kauniista kukkaistutuksista b) en ole aiemmin nähnyt Michel-ravintolaa, enkä Shanghai Cowboyta valmiina. (Viimekertainen kohtaaminen kiinalaisen lehmipojan kanssa tapahtui sydäntalvella pimeässä, rakennuspressujen alla. Siis syömässä kävin, jos kuvauksesta tuli jotakin muuta mieleen.)

Joka tapauksessa pyrin siis ottamaan kuvia, joita turisti veisi mukanaan kotiinsa ja kertoisi kuinka ah niin kaunis ja kukkea stadi olikaan. 

Oranssi on älyttömän herkullinen väri. Sen sanotan aiheuttavan katsojassa näläntunnetta. Siitä en menisi takuuseen, mutta kieltämättä yksi ranteenpyöräytyksellinen Stockmannin tuulikaapin kiskan appelsiinijäätelöä maistuisi kummasti. Then again, koskapa eivät minulle herkut maistuisi.

Kuvia ottaessani varvistellessani kohti suotuisinta kukka-apajaa, käveli takanani mies keltaisessa t-paidassa, Väinämöisen valkosiniristikkäinen pyöreä lakki päässään ja tuohitorvi käsissään. Mies puhalteli tuoheen oikein olan takaa tasaisin väliajoin ja nauratti omat viehkeät ”full bloom” kukkakuvani. Takana töräyttelevä ehta nationalisti oli hauska lisä, mutta onneksi kuvat tulevat ilman ääntä.