Eilinen oli hyvä päivä
Tyytyväisenä heräsin tähän aamuun. Eilinen oli hyvä päivä.
Aamupäivästä suunnistin optikolle, ja löysimme minulle uudet, upeat silmälasit.
Tämä on valmistautumista uuteen elämääni, sillä epäilen ettei piilolasien kanssa jaksa leikkiä aamuin illoin, kun huolehdittavana on pieni vauva. Varsinkaan kun piilolasit päässä en voinut nukkua, ja vauvan kanssa on ihan ok ottaa välillä päikkäreitä.
Kesken lasien kokeilun minut valtasi outo tunne. Koko kropan läpi kulki kummallinen aalto, tuli kauhean kuuma ja joka paikka, kädet, kaula, kasvot tuntuivat hikoavan. Sitten humahdus. Kaikki tuntui ja kuulosti hidastuvan. Tuli heikko olo. Tämäkö on sitä kun pyörrytää? Istuuduin keskelle lattiaa,ja optikko haki minulle lasin vettä. Oloni kuitenkin parani nopeasti.
Päiväsaikaan oli aika tarkastettavaksi keskusneuvolaan.
Tätä olin pelännyt jo etukäteen, mutta myöhästymis-paniikki ei antanut aikaa jäädä murehtimaan tulevaa ultrausta. Auttamattomasti myöhässä, 10 min. ja lääkäri ei ollut tästä mielissään. Kiireellä ja häpeissäni loikkasin pöydälle ja eikun tutkimaan.
Toinen vauva, oli muuttunut tunnistamattomaksi möykyksi. Lääkäri sanoi, että näin pitääkin olla. Pian sitä möykkyäkää ei siellä olisi. Syytä menehtymiseen en koskaan saisi tietää, todennäköisesti sillä oli ollut joku vakavamman asteinen kehityshäiriö/vamma, joten ei ollut elinkelpoinen.
Uskon että tämän näkeminen, ja asiasta lääkärin kanssa puhuminen sekä ”viimeinen itkeminen” auttoivat hyväksymään asian. Enää ei ole mielikuvaa kuolleesta vauvasta mahassa. On vain se toinen.
Sitten tutkittiin pikku-alienia vähän lähemmin <3
Normaalisti oli kehittynyt ja kasvanut. Lääkäri tarkisteli raajojen pituuksia, sydäntä sekä aivoja. Ja myös sukupulta tutkittiin. Ei oikein ultrauksesta tykännyt ja alkoi kaamea liikehdintä puolelle jos toiselle.
Lopuksi lääkäri totesi, että saataisiinkohan me tästä vielä sulle kuva muistoksi, niin johan alkoi alienilla nokka pystyssä poseeraaminen!
Sain pari kuvaa pikku nirppanokasta ja lääkärin mielipiteen sukupuolestakin!!
(jätetään se vielä salaisuudeksi, jos vaikka olisi lääkäri veikannut väärin. Rv16+0, kaverini osasi kertoa että virhearvioita sattuu usein, kun näin aikaisessa vaiheessa mennään arvioimaan)
Hyvillä mielin lähdin kotia kohti, ja postista noutamaan pakettia. Puolet tilatuista vaatteista ei vastanneet odotuksia, mutta muutaman uuden odotuspaidan kelpuutin osaksi vaatekaappiani.
Hain pitsan, hyvän päivän kunniaksi ja katselin elokuvan ihan vain yksinäni.
Loppu illan yllätyksenä, turhaa höpinää-keskustelun päätteeksi tuli kutsu
” Ei kiinnostas saunoa illalla? ”
Ja minä menin, kuten arvata saattaa, Miehen luo.
Olin päättänyt, etten kerro Miehelle mitää vauvasta ellei tämä itse kysyisi, mutta jo tarjottu glögilasi sai leppymään.
Kertoilin ultrauksesta, ja Mies kyseli kaikenlaista, ihastelellen mahaani, silitti sitä ja tuumasi sen olevan oikeastaan aika söpö.
Voi kuinka voikaan tuntua niin hyvälle tälläinen huomio! Ilta oltiin vain, yö nukuttiin, pääsin kainaloon ja sain hellittelyjä.
Aamulla aikainen meno optikolle, vaati aikaista nousemista. Yllätyksekseni Mieskin nousi, ja alkoi kokata aamupalaa. Munakasta.
Munakas tomaateilla,sipulilla ja pikku ripaus chiliä on niin parasta! Itse olen tätä joskus yrittänyt, mutta aikaansaannos on aina kokkeli, joka parhaassa tapauksessa on palanut pohjaan.
Joskus kun vielä olimme miehen kanssa yhdessä, Hän antoi minun nukkua jonain aamuina pitkään ja kokkasi tätä minulle hemmottelu-aamupalaksi. Minulle tämä munakas merkitsi välitämistä. Tämän aamuinen munakas oli kaunis muisto siitä mitä meillä joskus oli.
Kaikkineen, pyörryttämisineen ja vauva kuulumisineen eilinen oli hyvä päivä, ja tämäkin päivä on ollut mukava. Eivätkö kaikki päivät voisi olla tälläisia?