identiteetti-kriisi

Olenko yksin ajatusteni kanssa? Jostakin syystä mikään ei nyt ole hyvin. Kokoajan on levoton olo, enkä oikein tiedä miten pitäisi olla.

Mietin ja pyöritän päässäni tulevaisuutta, ja menneisyyttä. Mitä olen saavuttanut, mitä on vielä saavuttamatta.

Asunto, ammatti, omaisuus, reissaamiset…

Koen että kotini pitäisi olla oma. Kaksi ammattikoulututkintoa takana, mutta ne eivät riitä, pitäisi olla korkeammin koulutettu. Omaisuutta voisi aina olla enemmän tai se voisi olla laadukkaampaa ja elämän kokemuksiakin pitäisi olla. Sillä nythän minusta on tulossa äiti.

Myös ”turhemmat” tai ”vähemmän tärkeät” asiat, ovat nousseet pohdittaviksi.

Ulkonäkö, uudet huonekalut, vaatteet, korut ja kengät, hienompi autokin olisi kiva, sen vanhan ruostekasan tilalle..

Jostakin syystä pelkään että kaikki tälläiset ”itsensä hemmottelut” jäävät, pikkulikan synnyttyä. Toisaalta pelkään ettei minulla ole enää aikaa panostaa itseeni. Toisaalta että olen vain liian väsynyt ajattelemaan ulkonäköni huolehtimisesta.

Minä pelkään muuttuvani jonkinlaiseksi äiti-stereotypia-versioksi itsestäni. Pelkään etten lapsen synnyttyä ole enää minä, ja leikkaan tukkanikin lyhyeksi, koska lapsen saaneet tekevät niin.

Tämä on jonkinlainen äitiys-identiteetti-kriisi! (vähän niinkuin se edessä häämöttävä 30-kriisi, josta luulin selviäväni ostamalla moottoripyörän)

Onko ok haaveilla kalliista kengistä, uudemmasta autosta, hampaiden valkaisusta ja ripsien pidennyksistä yms. turhakkeista, jotka eivät ole pakollisia, mutta kuitenkin toisivat sen hyvän mielen. Vai toisivatko?

Saako äiti olla turhamainen?

Entä materialisti?