aikaa itseni kanssa

Mies lähti alkuviikosta reissuun. Surkea, pettynyt fiilis on nyt vaihtunut hälläväliä- asenteeksi, Miestä kohtaan.

Oikeastaan monta päivää ”yksinään” on tehnyt hyvää, vaikka tunnetusti olen niitä ihmisiä, jotka eivät osaa olla yksin.

Ystäviäni olen tapaillut säännöllisesti päiväsaikaan, ja illalla kuuden aikaan olen linnoittautunut kotiin, omaan ylhäiseen seuraani. Päätin siis ottaa omaa aikaa itseni kanssa, ilman ketään muuta.

Kovasti suunnittelin kaikkea mitä aijoin tehdä, aijoin lukea kirjoja, aijoin ommella ompelukoneella, aijoin ostaa lankaa ja opetella vihdoin virkkaamaan. Haaveilin myös hiihtämisestä,vaikkei minulla ole omia suksia. Mitään en saanut aikaiseksi; kirjat kököttävät omilla paikoillaan kirjahyllyssä, langat ja sukset löytyy edelleen kaupan hyllyltä. On vähän aikaansaamaton olo.

Mitä minä sitten olen tehnyt?

Olen katsonut aikaisemmin nauhoitettuja mielisarjojani, olen surffannut netissä ja kolunnut läpi kaamean kasan äitiys-blogeja. Olen syönyt/herkutellut. Olen pohdiskellut tulevaisuutta. Ainoa mitä olen ”saanut aikaiseksi” on siivoaminen, mutta sitä ei lasketa koska se kuulu arki rutiineihin.

Juttelin eräs päivä psykoterapeutiksi opiskelevan ihmisen kanssa tulevaisuudeestani. Hän kysyi, Mitä sitten, jos Miehen kanssa ei ole tulevaisuutta. Mitä sinulla sitten on?

Tässäpä pohdinnan arvoinen kysymys. Mutta minulla ei  ole vastausta. Elämäni on menossa kohti tuntematonta, oli mies mukana tai ei. Toisaalta aika jännää, toisaalta aika pelottavaa. Nämä päivät, omaa aikaa vietellen todistivat että tekemistä kyllä on yksinään, kunhan saan aikaiseksi.

Toisaalta, se etten osaa vastata, tarkoitaa sitä että siellä tulevaisuudessa on sitä mitä minä halua siellä olevan. Kaikki ovet ovat vielä avoinna.

Positiivisella mielellä, eteenpäin. Ehkäpä tänä iltana luen sitä kirjaa?