Asiat selväksi!

Blogini ensimmäisessä postauksessa pohdin ;

onko tässä kaikessa kyse minun vainoharhaisuudestani sekä huonosta itsetunnosta, tunteesta jonka mukaan en koskaan riitä,ole tarpeeksi? ja pelkään miehen löytävän jonkun paremman.

Mies päätti yllättää, ja lopettaa puhumattomuuden aikakauden ja avata sanaisen arkkunsa. Hänen töissä ollessaan alkoi puhelimeeni pukata pitkää viestiä. Selväksi kävi etten minä ole vainoharhainen (edelleenkään), Minä en koskaan riitä, ole tarpeeksi. En vuosi sitten, en myökään nyt. Tuskin koskaan.

Ei kenenkään ole koskaan ennen tarvinnut olla kanssani pakosta/velvollisuudentunteesta. Eikä minun ole koskaan ennen tarvinnut kyseenalaistaa ihmisen motiiveja olla kanssani. Ehkä minä luulin että asiat muuttuisivat. Tai oikeastaan toivoin niin. Niin ei kuitenkaan ole, enkä minä voi Miehen tunteille mitään.

se vituttaa. Surettaa ja on paha mieli. pettymys. itkettää. …

En vastannut viesteihin, joissa Mies minulle avautui ajatuksistaan. 6viikkoa sitten synnyttäneeltä hormoonihirviöltä tuskin voi saada kovin viisaita sanoja tälläiseen ennen rauhoittumista ja ymmärrystä siitä että nämä samat asiat joutuu jälleen käymään läpi.