Lääkärineuvola ja perhevalmennusta

Raskausviikon 35+6 lääkärineuvola oli heti aamusta, ja tietenkin myöhästyin. Noloa.

Aamujumpat tuli vedettyä juoksuspurtin muodossa parkkipaikalta terveyskeskukseen, ja suoraa hoitajan huoneeseen. Painoni oli hieman laskenut (?!) ja naureskelimme sen johtuvan juoksuspurtista. En siis saanut nuhteita painonlaskemisesta, kuten olen kuullut joillekkin käyneen.

Hoitajalta kyselin isyyden varmistamisesta, ja Hän suositteli ottamaan itse yhteyttä lastenvalvojaan, kun Likka syntyy. Näin varmistaisin asioiden nopean etenemisen.

Lääkärillä sen sijaan oli ankeampia uutisia. Myötätuntoisesti Hän totesi joutuvansa laittamaan lähetteen äitiyspolille, sillä Likka on edelleen väärinpäin. Tosin samaan hengen vetoon lohdutteli, että kyllä Hän vielä ehtii kääntyä, ja etteivät lääkärit ala kaikkia lapsia käännyttämään, vaan tilanne arvioidaan tapauskohtaisesti.

Olin todella laskenut sen varaan että Likka kääntyisi itse..

Sainkin puhelinsoiton muutamia tunteja myöhemmin, ja äitiyspolille ajan jo ensiviikolle. Huih, todellako tässä nyt aletaan toista väkisin käännyttämään?

Tämän kääntämisen suhteen tunteeni ovat todella ristiriitaiset.

Samalle illalle olin kalenteriin merkannut perhevalmennusta. Miestä kyselin varovasti mukaan, mutta ei lähtenyt. Toisaalta minulla oli sellainen olo, että ei pitäisi mennä itsekkään. Olisi pitänyt uskoa pientä ääntä korvien välissä.

Perhevalmennusta piti aamulta tuttu, mukava hoitajatäti. Valmennukseen kuuluisi neljä kertaa, ja aina olisi jokin eri aihe josta keskusteltaisiin. Samalla porukalla nähtäisiin (osalla miehet matkassa, osalla ei) ja viimeisillä kerroilla saattaisi osalla olla jo vauvoja matkassaan. Hoitajatäti olisi joka kerralla paikalla, ja hänen lisäkseen joku ”vierailevatähti”, tällä kertaa kirkontyöntekijä.

Tämän kertaisen tapaamisen aiheena olisi parisuhde.

Kivat kaikille, ei olisi pitänyt tulla…

Reilun tunnin kirkontäti kertoili vuorovaikutuksesta, perheestä ja parisuhteesta. Hän myös rakensi palikoista talon, joka symbolisoi ”parisuhdetta”. Ensimmäinen palikka oli perustukset, eli luottamus. Sillehän parisuhde yleensä perustuu. Tässä vaiheessa viimeistään minulle tuli todella kurja olo, ja olisi tehnyt mieli lähteä jo kotiin.

Seksuaalisuus-palikka, sen sijaan sai aikaan kunnon tunnekuohun! Tai oikeammin kirkkotädin sanat ja mielipide, jonka olisi voinut puolestani pitäää omanaan.

” Saatan olla hieman vanhanaikainen, mutta seksihän kuuluu avioliittoon, kyllähän te tiedätte”

Ärsytti. Sisäinen teinini olisi halunnut kapinoida ja huutaa ivallisesti, etten tiedä, enkä nyt oikein ymmärrä. Päätin kuitenkin olla hiljaa. Ei sillä että olisin katkera elämäntilanteestani (Siis olen, tiedostan sen itsekkin) mutta kyllähän seksuaalisuus on osa ihmistä, vaikka kuinka olisin raskaana ja yksin, tai sitten vaihtoehtoisesti avioliitossa.

Yhteenvetona, tällä ensimmäisellä perhevalmennuskerralla ei ollut minulle mitään annettavaa. Sain kotiin viemisiksi pahan mielen ja kauheasti kirkonvastaisia ajatuksia. (Nyt olen tosin jo rauhoittunut, ja se kirkontäti pitäkööt mielipiteensä)

Ensikerralla puhuttaisiin sitten synnytyksestä, ja mukana olisi kirkontädin sijaan joku alan ammattilainen. Kysymyksiäkin saisi miettiä valmiiksi. Tässäpä aihe enemmän minun makuuni.