Monta päivää on ilma ollut ankea. Yleisesti ottaen kaikki on ok, mutta mieli ajoittain maassa. Eilen sitten päätin lähteä hakemaan nostetta mielialaan reippaasta kävelylenkistä. 

Pitkälle en pötkinyt, kun mahaan alkoi sattua. Siis toden teolla sattua!

Hölläsin vauhtia ja lopulta kävelyni oli lähinnä kummallista etukumaraa taaperrusta. Oikealle puolelle kylkeen/mahaan sattui. Tarkkaan ottaen navan korkeudelle. 

Mitä oikein tapahtuu? Keksin peloissani kymmenen hyvää syytä soittaa lääkärille, mutta soittamatta jäi. Olihan kellokin jo 7 illalla.

Taapersin sisätiloihin, ja laitoin makaamaan sohvalle. Pikkuhiljaa kipu laantui ja katosi. Se siitä mielialan nostatuksesta, ja liikkumisesta.

Tämä ei muuten ollut ensimmäinen kerta. Edellinenkin lenkkeily yritys jäi hitaaksi lyllertämiseksi. Silloin päättelin kivun johtuvan kadonneista vatsalihaksista(?) ja pakolla vaan painoin eteenpän. Kipu lakkasi juuri ennenkuin pääsin takaisin talolle.

Huono päivä ja paska fiilis. Olisi pitänyt olla tyytyväinen ja iloinen, kun raskausviikkojakin tuli täyteen 30, mutta ei.

Ahdistusta pukkasi heti aamusta, kun päässä tuntui pyörivän liikaa ajatuksia. Väsytti, mutta uni ei tullut. Itketti, muttakun ei halunnut itkeä. Halusin puhua kaikesta, mutten halunnut puhua mistään.

Kävin myös eilen katsomassa tarjottua asuntoa.

Joo, siis sellainen ihan perus kaksio, ilman omaa saunaa. Eiköhän se mene. Positiivisina puolina kämpässä mainittakoot jonkun onnettoman timpurin kyhäämä terassi ja tilava varasto.

Tuntuu sille, että kaikki muut ovat innoissaan muuttamisestani. Liekkö ovat yhtä innoissaan tulossa kantamaan muuttolaatikoitani?

Tämä aamu ei eronnut eilisestä. Tuntuu sille että pitäisi painella takaisin peiton alle, eikä nousta koko päivänä ylös.