Ja taas olen käynyt neuvolassa Rv 23+5

Pissat oli ok, mutta hemoglobiini liian alhaalla. Rautaa siis apteekista hakemaan. Hassua kyllä, en tunne itseäni mitenkään väsyneeksi?

Sitten neuvolantäti tuumasi laittavansa minut sokerirasitustesteihin.

Siis tä? Ne pissathan oli ok?!

Siis mikä sukurasite? 

Ei olisi pitänyt mainita, että äidilläni todettiin raskausajan diabetes, kun se neljännen sai… 

saan siis tämän takia ilon olla syömättä sen 12h ja kuluttaa lisäksi 2h aikaa laboratorion käytävällä. Voin jo kuvitella kuinka pökrään käytävälle, ja saan kaikki mahdolliset kulkutaudit ja pöpöt muilta asiakkailta.

Ah, niin ihanat mielikuvat. Eiköhän se aika kulu, jos ottaa kirjan mukaan ja valloittaa kauimmaisen nurkan siitä odotusaulasta, voin vain toivoa, ettei tule flunssaisia viereen istumaan.

Sitten koetin kysellä alavatsakipuiluista, ovatko normaaleja, ja että kuuluuko lapsen liikkumisen sattua? Täti käski kysellä lääkäriltä, n.kk päästä on sen vuoro..

Yritin kysellä isään liittyvistä asioista, mutta täti ohjeisti minua googlettamaan sanan lastenvalvoja. Netissä voi kuulemma laittaa ihan kysymyksiäkin sille lastenvalvojalle..

No sitten, sain nipun papereita. Tärkeimpinä näistä Kelaan menevät, joilla haettiin äitiyspakkausta ja äitiyspäivärahaa.

Täti ohjeisti kysellessäni paperin täyttämisestä käymään osoitteessa kela.fi. Sieltä kyllä löytyy laskureita ja tietoa, miten ne paperit täytetään, ja jos ei aukea, niin voinhan aina käydä paikanpäällä. (Loppujenlopuksi kävinkin, kun halusin varmistua paperien oikein täyttämisestä.)

Henkinen tuki kaikkiin asioihin oli tältä kokemukselta nolla. Tai ainakin siltä minusta tuntui, että olen vain tyhmä, kun jotain koetin kysellä.

Ystäväni soitti puolestani kelaan (ennen kuin itse kerkesin) ja vastaus kaikkiin kysymyksiini oli, ettei isä saa lomia/etuuksia, jos ei asu samassa osoitteessa. Isyysloman voi pitää isyydenvahvistamisen jälkeen, jos siis sama osoite.

Sama ystävä, myös auttoi päivärahapaperin täyttämisessä <3

Neuvolantäti alkaa ärsyttää kerta kerralta enemmän. Alan jo toivoa, että saisin isomman kämpän joltain muulta alueelta, että voisin hyvällä omatunnolla vaihtaa neuvolaa.

Seuraavana päivänä neuvolantäti soitti perään ja kyseli sainko jostakin apua äitiysraha-paperien täyttämiseen, ja että isyyslomaa ei saa, jos ei asu samassa osoitteessa.

Taisi jäädä tätiäkin vaivaamaan tämä meidän kohtaaminen?

Mies lähti alkuviikosta reissuun. Surkea, pettynyt fiilis on nyt vaihtunut hälläväliä- asenteeksi, Miestä kohtaan.

Oikeastaan monta päivää ”yksinään” on tehnyt hyvää, vaikka tunnetusti olen niitä ihmisiä, jotka eivät osaa olla yksin.

Ystäviäni olen tapaillut säännöllisesti päiväsaikaan, ja illalla kuuden aikaan olen linnoittautunut kotiin, omaan ylhäiseen seuraani. Päätin siis ottaa omaa aikaa itseni kanssa, ilman ketään muuta.

Kovasti suunnittelin kaikkea mitä aijoin tehdä, aijoin lukea kirjoja, aijoin ommella ompelukoneella, aijoin ostaa lankaa ja opetella vihdoin virkkaamaan. Haaveilin myös hiihtämisestä,vaikkei minulla ole omia suksia. Mitään en saanut aikaiseksi; kirjat kököttävät omilla paikoillaan kirjahyllyssä, langat ja sukset löytyy edelleen kaupan hyllyltä. On vähän aikaansaamaton olo.

Mitä minä sitten olen tehnyt?

Olen katsonut aikaisemmin nauhoitettuja mielisarjojani, olen surffannut netissä ja kolunnut läpi kaamean kasan äitiys-blogeja. Olen syönyt/herkutellut. Olen pohdiskellut tulevaisuutta. Ainoa mitä olen ”saanut aikaiseksi” on siivoaminen, mutta sitä ei lasketa koska se kuulu arki rutiineihin.

Juttelin eräs päivä psykoterapeutiksi opiskelevan ihmisen kanssa tulevaisuudeestani. Hän kysyi, Mitä sitten, jos Miehen kanssa ei ole tulevaisuutta. Mitä sinulla sitten on?

Tässäpä pohdinnan arvoinen kysymys. Mutta minulla ei  ole vastausta. Elämäni on menossa kohti tuntematonta, oli mies mukana tai ei. Toisaalta aika jännää, toisaalta aika pelottavaa. Nämä päivät, omaa aikaa vietellen todistivat että tekemistä kyllä on yksinään, kunhan saan aikaiseksi.

Toisaalta, se etten osaa vastata, tarkoitaa sitä että siellä tulevaisuudessa on sitä mitä minä halua siellä olevan. Kaikki ovet ovat vielä avoinna.

Positiivisella mielellä, eteenpäin. Ehkäpä tänä iltana luen sitä kirjaa?