Eräs viisaaampi sanoi,

” Vauvat huutavat vanhempiensa puhumattomia asioita ” 

Eipä olisi tämä ”uskomus” voinut parempaan paikkaan kolahtaa, joten päätin tästä mainita miehellekkin.

Tähän sain vastaukseksi;

” paskaa ”

” No siellä sun luona se huutaa, eikä oo tyytyväinen ollenkaan. Lapsi aistii ympäristön ilmapiirin.. ”

” Ärinää. Sitte pitää pysyä pois huutopaikasta tarpeeksi pitkään, että voit osoittaa todeksi em. jutun Piste ”

Minä tähän, että hänkö ei pidä asioiden selvittämistä ratkaisuna? Että pitäisi ennemmin puhua..

Miehen mielestä  ”meillä ei ole mitään selvitettävää.”

Minä puolestani keksisin vaikka mitä asioita, jotka pitäisi puhua selväksi.

• Parisuhde, mitä tässä ollaan ja ei olla. Johonkin on vedetävä selvä raja.
• Pikkulikan nimi, ristiäiset
• huoltajuus, asuminen, elatusmaksut ym. jotka kaikki riippuvat ensimmäisestä keskustelutaiheesta ja toisistaan

Se vain on niin pirun vaikeaa, ja helpompi on jättää kaikki sanomatta, ja tunteet paljastamatta. Tämähän on meiltä onnistunut erinomaisesti, kun kaksi aikuista yrittää vältellä hankalia puheenaiheita, niistä ei yksinkertaiesti puhuta. Silloin myös on helpompi salailla toiselta kaikki mitä haluaa, mikä taas voisi vaikuttaa toisen ajatuksiin, tästä epämääräisestä olemisestamme. (Kyllä luottamuspula)

Olemme palanneet kotiin. Mies halusi meistä ”vapaata”, eikä kuulemma kestä kuunnella huutavaa Pikkulikkaa. Hän myöskin on kovin väsynyt, eikä ” vanha Mies enää jaksa, vauva-arkea, huutavaa vauvaa.. ” Ilmeisesti emme palaa Miehen luo lähiaikoina, sillä Pikkulikka on tyytyväisempi meidän ollessamme kahdestaan minun kotonani, verrattuna siihen että olisimme Miehen luona.

Yritin myös kysyä, olisiko Miehellä  kiinnostusta osallistua nimen antamiseen. En saanut vastausta… Mielestäni on aika erikoista, ettei Hän osannut sanoa löytyykö kiinnostusta osallistua tyttärensä nimeämiseen, enhän minä sentään nimiehdotusta kysynyt…

Tätä kirjoittaessani, katselen sitteriin nukahtanutta(!!) Pikkulikkaa, ja mietin että miten tätä voisi olla jaksamatta.