Eilen tuli käytyä neuvolassa rv 15+5. Paikalla olivat neuvolatäti sekä (ylläri!) harjoittelija.

Ei harjoittelija minua haitannut edelliselläkään kerralla, mutta kun se edellinen opetteli kirjaamaan tietokoneelle kaiken, tämä opetteli pistämään minua sormeen.

Ensin jutellaan niitä näitä ja saan torut, kun mukanani ei ole voimaantumiskaavaketta, täytettynä tietenkin.

”Siis tä, mikä kaavake?? ” Minähän en viitisinyt sanoa tädille että kaikki hänen antamansa paperit nakkasin nurkkaan, ja en ole niitä viitsinyt läpikäydä. Joka sivulla lippulappusesta riippumatta puhutaan siitä kuinka odottaminen on ihanaa ja onnelista aikaa..

Tiedoksi nyt kaikille, että vaikka on hyviä päiviä ja huonoja päiviä, niin pääasiassa tästä olotilasta ja oman pään sisällä käydyistä myllerryksistä on rakkaus ja onnellinen odotusaika kaukana.

” Joo, minä tuon sen sitten ensi kerralla, täytettynä ”

Sitten käskettiin hypätä puntarille. Tuumasin että painoa on tullut lisää, mutta kuuluuko sitä jo tulla?… En saanut vastausta. Harjoittelija likka oli hiljaa tuppisuuna ja tuijotti minua. Ja neuvolatäti kirjasi jotain äitiyskorttiini eikä lie kuullut koko kysymystä.

Sitten oli harjoittelijan näytönpaikka. Verenpaineen mittaus ja se inhottava hemoglobiinin otto. Verenpainetta otettiin kahteen kertaan, sillä jostain syystä ensimmäinen mittaus ei onnistunut. Hemoglobiini puolestaan taisi jännitää harjoittelijaa enemmän kuin minua. Pisto sormeen ja sitten odotettiin verta. Vaikka tyttö kuinka puristeli sormea, niin verta ei tullut tarpeeksi. Lopulta tulos oli epämääräinen ja neuvolantäti käski ottaa uuden näyteen. Minä jo kauhistuin että uudelleenko mua pistetään, mutta samasta reiästä se puristi yhden veritipan lisää. Tuloksena käski käydä ostamassa rautatabletteja, jos väsyttää.

Tähän väliin mainittakoon että kahdet itkut olin jo siellä itkenyt. Ensimäiset, kun kerroin että toinen vauva oli kuollut, ja toiset kun täti alkoi kysellä miehen perään. ” Joo no ei tullut mukaan ei. Että hyvin menee kiitos. ”

Sitten sydänäänien kuuntelu! Tämä oli minulle se mitä koko käynniltä odotin, että saisin kuulla että toinen on hengissä siellä. Ja harjoittelija aloittaa.. maha paljaaksi, kone käyntiin, geeliä ja kokeilemaan. Tyttö heilutteli sitä ultrauskapulaa ees taas vaan mitään ei löytynyt… pelkkää kohinaa.. Minä aloin jo itkua vääntämään kun neuvolatäti otti ohjat ja sieltä alamahalta se pikkuinen löytyi. Ihan hengissä.

Siinäpä se tarkastus sitten olikin.

Harjoittelija ei saa minulta minkäänlaisia pisteitä, kyllä toisen vuoden opiskelijan luulisi jo jotain osaavan? näin jälkihuuteluna ilmoitan että sormi josta verikoe otettiin on edellee kipeä 🙁

Ja neuvolatäti on oikeasti ihan tosi mukava ja iloinen. Jotenkin vaan tuntuu että kun menen neuvolaan, niin täti yrittää kovasti olla paras kaverini, jolle pitäisi kertoa kaikki ja uskoutua. Toisaalta hänestä näkee päällepäin ettei hän tiedä miten tulisi suhtautua siihen, ettei mies ole mukana.

Kotona etsin voimaantumispaperin, tai oikeammin tämä paperi on Voimavarakysely lasta odottavalle perheelle

Minusta tulee perhe kun lapseni syntyy, ja tämä kysely ärsyttää, jopa raivostuttaa. Ajattelin sanoa että koirani söi sen kyselyn.

***

Muistutin eilen illalla Miestä, että ultra aika olisi keskiviikkona klo. 12.30

Hän harmitteli saman aikaista fyssari aikaansa, ei voi mitään. 

No ei sitten voi. ei tarvii tullakkaan, pyyän jonkun kaverin mukaan joka oikeasti haluaa nähdä vauvan ja olla tukena.