Edellisestä kirjoituksesta alkaa olla viikko. Ja lähes viikko meni erossa miehestä. 

Se viikko oli hyvin sekava. Tunsin itseni yksinäiseksi ja surulliseksi.

Yöunet olivat kadonneet jonnekkin, ja pitkään nukkumiset venyivät pitkälle päivälle.Viideltä iltapäivällä herätessä alkoi itsekkin ymmärtää että näin ei voi jatkua.. 

Itkin kuollutta vauvaa, yksinäni ja pelkäsin toisenkin vain kuolevan pois.

Joka päivä pakotin itseni lähtemään jonkun ystävän luokse ”kahville” vaikka oikeastaan tarkoitus oli käydä jossakin, etten vain jumittuisi neljän seinän sisään.

Mies huuteli kuulumisiani jokapäivä, viimeistään illansuussa, kun pahin yksinäisyys painoi päälle. Olimme molemmat ikävissämme, mutta samaa mieltä siitä, ettei meidän ole hyvä yhdessäkään..

Sitten..

Tällä kertaa meidät yhteen saattoi minun autoni.

Kauhukseni huomasin unohtaneeni autoni katsastuksen!

Seuraavana aamuna katsastamaan, ja läpihän se ei mennyt. Katsastaja-setä ei myöskään antanut armoa unohdus-vahingolle, vaan tuomitsi autoni ajokieltoon. Voi ei!

Hyvä että kerkesin ulos koko katsastus-pisteeltä, kun kaamea epätoivo valtasi mielen ja kyyneleitä ei voinut pidätellä. Samassa soi puhelin.

Mies sieltä soitteli ja kyseli menikö auto läpi katsastuksen.

Itkun sekainen selitys auton surkeasta kohtalosta, sai Miehen pyytämään minut luokseen. Ja paikalle saapuessani sain lämpimän, lohduttavan halauksen.

Ensin otettiin selvää paljonko auton korjaaminen tulisi maksamaan, ja tutkittiin nettiautoa, löytyisikö sieltä mielenkiintoista pirssiä alle. Ei löytynyt.

Niimpä mies puki ylleen haalarit ja paineli talliin hitsaamaan autoni lokasuojaa…

Minä tiedän että Hän vihaa vanhojen autojen hitsauksia yli kaiken, eikä aikaisemmin ole sitä suostunut kenellekkään tekemään.. (ei myöskään minulle)

Naapuri sattui paikalle, ja yksissä tuumin miehet paikkasivat pakoputken ja minulle näytettiin kuinka rekisterikilven valot tähän autoon vaihdettiin. Seuraavalle päivälle jäi molempien takaiskunvaimentimien vaihto.

Illalla Mies tuumasi että ” Nukuttaisiinko sitä paremmin jos nukuttaisiin vierekkäin? ”

***

Nyt on auto katsastettu.

Jäin myös seuraavaksi yöksi.

Nyt koetan itselleni hokea, ettei tämä mitään tarkoita.

Eilen saunassa Mies kommentoi turvonutta vatsaani ” Tehän näytätte ihan raskaana olevalta naiselta ” ja laittoi kämmenen vatsalle. Tämän tehtyään Hän katsoi suoraan silmiini ja hymyili.

Minusta ei ole tuntunut pitkiin aikoihin niin hyvältä.

Ympäri käydään, ja yhteen tullaan…

Olen kovasti miettinyt mitä kirjoittaisin. Miten saisin pahaa oloa purettua..

En ole vain osannut/halunnut kirjoittaa. Ja kaikki seuraamani blogitkin ovat jääneet lukematta. Ruuan tekeminen on vapaehtoinen pakko. Siivoaminen ei voisi vähempää kiinnostaa, saatikka askartelut, piirtämiset, lenkkeilyt …

Rv jotakin, ei kiinnosta sekään.

Mielessäni minulla on kuva, ultrakuva. Siinä kuvassa näen kaksi sikiötä. Toinen hieman toista pienempi. Siinä muistikuvassa toista sikiötä tökitään ja häiritään, ilman mitään seuraamuksia. Toisella on sydänäänet ja liikkuukin, toinen siinä rinnalla on veltto. 

Minä haluaisin saada sen mielikuvan pois päästäni, mutta se ei lähde. Siellä se on. Voiko ihminen unohtaa jotain näkemäänsä?  Minusta tuntuu että haluaisin osata unohtaa…

Minä olen palasina.

Joulu ja pyhät menivät ohitse. Ennen joulua Mies ei osannut suhtautua suruuni. Koetti olla huomioimatta, kunnes kyllästyi itkuuni ja surkutteluuni, ja menetti hermonsa. Sen jälkeen itkin vain yksinäni, tai huomaamatta.

Eleltiin niinkuin mitää ei olisi tapahtunut. Tosin ajoittain pillahtelen itkuun, kun jokin asia muistuttaa kaksosista. Jouluaika oli täyttä paskaa niskaan, Miehen puolelta. Vietimme joulun eriosoitteissa, vaikka Hän oli luvannut että tulee jouluksi äidilleni, kanssani. (Joulupäivänä ilmoitti menevänsä ensin syömään ystävilleen.) Äärimmäisen noloa oli selitellä miksi Hän ei tullutkaan.

Mikään ei ole mustavalkoista ja kaikella on se toinenkin puoli.. 

Sitten koitti nykyhetki. Kuinka minä kaikessa vainoharhaisuudessani tein jotain, mitä Mies ei pystynyt antamaan anteeksi. Luin Hänen puhelimestaan tekstiviestit.

”Ystävälleen” oli kovasti avautunut, ja asiaa ei helpottanut se, että tämä ystävä oli juurikin se edellinen pano. Pano, jonka oma lapsi ei nuku öitä ja Hänen elämäsä on ilmeisesti kaikin puolin hankalaa. Hän kovasti lupaili Miehelle samanlaisen tulevaisuuden ja kaikki oma-aika tietenkin olisi mennyttä.

Kaunis tulevaisuuden kuva, kieltämättä. (Onneksi itse ei osaa tätä tulevaa paskaa odottaa)

Miehen kirjoituksista kävi hyvin selväksi, ettei Hän osannut suhtautua minuun, ja että Hän oli kanssani ”olosuhteiden pakosta” ja että Hän tyytyy siihen mitä saa ja alkaa leikkiä kanssani kotista. ” En minä sitä raaski enää hylätäkkään ”

Se mitä minä alunperin etsin toisen puhelimesta, oli tietoa tästä toisesta naisesta, joka alunperin ilmaantui elämääni sotkemaan kaiken. Ja vastaus kysymykseeni oliko Hän ollut samassa paikassa joulun, oli kyllä. Mies oli tiennyt koko ajan että toinen nainen olisi tulosa jouluksi sinne. Hän oli viettänyt joulua kyseisen naisen kanssa, ollut samassa paikassa yötä ja viestitellyt tämän tästä jälkikäteen.

Tämän naisen viestejä ei puhelimessa ollut. Mies oli ne poistanut, koska olivat kuulemma saanet välinsä niin tulehtuneiksi etteivät enää pidä yhteyttä. 

Samapa tuo, mutta vainoharhaisuus osoittautui todeksi. Minulle raakasti valehdeltiin että Hän illasti,ja vietti joulunsa ystäviensä kanssa. Tosin eihän se ole vale, kun jätettiin kertomatta muut seurueen jäsenet? 

***Seuraavassa tunteenpurkaus**

Mustasukkaisuutta ja vihaa. Miten minä vihaankaan valehtelua!! Miten minä vihaan sitä ettei se Mies ikinä rakasta minua ja halua minun kanssani tulevaisuutta!! Minä vihaan sitä akkaa joka mustaa miehen kaikki positiiviset ajatukset mustiksi!! Minä vihaan sitä toista naista joka on aina parempi kuin minä!!! Minä vihaan miehen ystäviä jotka järjestävät tälläisia tilanteita!!! Minä vihaan kaikkia, jotka sanovat että onhan sinulla vielä yksi vauva!!

..Minä vihaan itseäni kun en osaa olla iloinen yhdestä vauvasta…

*****

Mies ilmoitti ettei enää halua jatkaa. Mikä tämä meidän homma tässä nyt ikinä on ollutkaan. Tiivistettynä kaikki mitä minä jälleen uskalsin haaveilla ja toivoa, on palasina. Eivät ollenkaan totta…

Miehen puolustukseksi on sanottava että, vaikka Hän jätti minut tekstiviestillä (useammalla), sai Hän hyvin selvitettyä oman kantansa. Tämä homma ei koskaan tule muuttumaan paremmaksi, ja Hän ei halua tälläistä elämää.

Nyt minä olen taas yksin. Ja yksin itken. Palasina.

Eikös tässä ole aika paljon omaa vikaa, kun löytää itsensä samasta tilanteesta, saman ihmisen kanssa, yhä uudelleen ja uudelleen? 

*****

Minä vihaan olla palasina!

******