Tilannepäivitystä

Tilanne päivitystä: Mitään ei oikeastaan ole tapahtunut.

tai oikeastaan on, mutta se ei vain näy missään.

Olen viettänyt lähes jokaisen yöni miehen luona, olemme siis viettäneet aikaa kuten aiemmin, ”kun kaikki oli vielä hyvin”. Hänen lapsensa tulevat ja menevät, ja minäkin ostan ruokaa jääkaappiin sekä siivoan.

Sitten tuli keskiviikko ja Miehen firman pikku-joulut. Minä kuskina, tosin vein vain juhlapaikalle. Hakemisesta sovimme ilmoittelevamme myöhemmin.

No yöllä ei Miestä saanut kiini ja minä maalailin kauhukuvia ressiinsä juoneesta, humalaisesta joka ei pääse itse kotiin. Lopulta 4 yöllä sain humalaisen puhelun jonka mukaan oli allekirjoittanut kunnossa ja äärimmäisen humalassa. Hän kysyi minne ajelee taksilla. Käskin tulla luokseni. 

Tämä puhelu helpotti oloa huomattavasti. Olihan toki mielessä käynyt firman nais-työntekijät sekä baarista löytyvä seura, joka seuraavana aamuna katoaa tuhkana tuuleen.. (Ja sanotaan nyt selvyyden vuoksi että Mies oli kuulemma jättänyt puhelimensa vahoingossa takin taskuun, ja hukannut narikkalapun.)

Mies varmisti vielä taksista että olin hereillä, ja etten ollut vihainen. ” Kulta olen tulossa kotiin, ja mää oon nyt juonu kyllä vähän liikaa..”

Ensinnäkin kotini ei ole Hänen kotinsa, eikä minua koskaan ole kutsuttu kullaksi. Tämä enteili erittäin humalaisen Miehen halua kertoa tunteistaan, jotka ilmeisesti olivat vaaleanpunaisia. Kyllä.

Mies ilmaantui kämpilleni,  ja sitten Minun tuli kuunnella tarkkaan.

Minä haluaisin että..

  • Sinä sanot kämppäsi irti
  • Muutat minun luokseni
  • Meistä tulee perhe, sinä minä minun lapset ja meidän lapset

Vaikka minun on hankala hyväksyä niitäMinä rakastan sinua ja niitäkin.” sopertaa Mies kyyneleet silmissä. Kaatokännissä.

Tämä hieman söi uskottavuutta ja tuumasin Miehelle että jos laitettaisiin nukkumaan ja puhutaan huomenna asioista.

Tämähän ei Miehelle sopinut. Kyyneleet jatkoivat virtaamista ja puheelle ei näkynyt loppua. Kunnes..

Mennään naimisiin! ”

” Etunimi, toinen nimi, sukunimi,Tahdotko sinä rakastaa Minua niin myötä kuin vastoin käymisissä? ”

Kysymys, jonka jokainen haluaa varmasti kuulla, joskus Henkilöltä jota rakastaa.. 

Nyt parin päivän mies on kuitannut kaikki puheensa lähinnä ”olimpas humalassa”-kommentilla . Ja minä en ole mitään kysellyt. (Tosin olen kiusoitellut että Hän olisi luvannut ostaa minulle neljän tonnin timantti-sormuksen)

Mutta kyllä tälläiset känni-puheet jättävät jälkensä. Voisiko todella olla niin että Mies haluaisi olla perhe, eikä vain kaksosten takia, vaan myös rakastaisi minua?

Vai ovatko nämä kännipuheet juuri niitä, joita ei pitäisi uskoa?

Tässäpä kysymys johon tuskin koskaan saan selvää vastausta.

Tilannepäivitystä: RV 12+1

  • painoa tullut lisää (syön kirjaimellisesti kolmen edestä)
  • luulin pahoinvointien jo loppuneen, kunnes annoin ylen.. toivottavasti ensimmäisen ja viimeisen kerran.
  • Hiusväri ei pysy päässä (liekkö johtuu hiuksen huonosta kunnosta, vai raskaudesta?)
  • Kynteni ovat alkaneet katkeilla!! (Liekkö alienit vievät multa jotain tarvittavia kynsien rakennusaineita?)
  • omat housut painaa, ja mamma farkut on liian isot.
  • Minulle on ilmaantunut tuhat ja yksi finniä! (pitää se tämäkin siis kokea, olen jälleen murkkuikäinen)

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Hius- ja tunnesekoilua

Perjantai iltana kävin noutamassa viimeisetkin tavarani Miehen luolta. Vihainen ja katkera minä ei tietenkään halunnut näyttää minkäänlaisia tunteita paikan päällä.

Mies sanoi poistavansa minut facebookista, sekä puhelimestaan, kun Häellä ei ilmeisesti ole minulle mitään positiivista sanottavaa. Ei halua loukata turhaa..

Sitten ihan vaan oltiin molemmat niinkuin ei mitään olisi ikänä sattunutkaan. Auta armias sitä tunnetta kun ajelin kotiinpäin.

Itkua, itkua ja surua.

Ainoa asia mitä mietin Lauantai aamuna oli, Miksi tämän täytyy sattua niin pirusti?

Empä sitten ole hetkeen puhunut enää tilanteestamme läheisilleni. Jokaisella on oma mielipide asioihin ja oikeastaan minulle on tullut muiden kommenteista vain paha mieli. Enkö minä saisi olla ainoa joka haukkuu Miestä..

Lauantain aikana vaihdettiin Miehen kanssa viesti ja pari, eli Hän ei poistanut Minua puhelimestaan. Suurimmaksi osaksi muuten vaan jutustelua mm. itse värjäämistäni hiuksista, joille kävi hiemän köpelösti 1pkk värinpoiston ollessa riittämätön. Violetti tukka oli osaksi keltaisen, vaalean punaisen ja vaalean violetin sekä tietysti tumman violettien läikkien peitossa.

Ei enää kotivärjäyksiä omin käsin kiitos!

onneksi Siskoni pelasti tämänkin katastroofin. (siskoltani löytyy parturikampaajan pätevyys.) ja nyt on pää punertavan-oranssi!! 🙂

Hiusten värjäyksen aiheuttaman häsläyksen aikana en kerennyt edes miettiä Miestä.  Siskolleni puhuin ja mieti mahdollisuutta etten sanoisi neuvolaan ollenkaan Miehen nimeä. Ei tarvisi tulevaisuudessa tapella mistään vauvoihin liittyvistä asioita..

Olenkohan ihan hullu, kun mietin tekeväni isättömiä lapsia? Olisiko se väärin lapsia kohtaan?

yöksi lähdin kuskaamaan ystäviä baariin ja itsekkin kävin muutaman biisin jorailemassa. Mies oli yövuorossa, ja yhteyttä pidettiin kun baarista olimme poistumasssa. Illan viimeisimpiä taisivat olla ikävä, ajele meille yöksi, haluan sinut kainaloon ja anteeksi kun olen tälläinen, etten tiedä mitä haluan.

Minä menin.

Minä menin sinne kainaloon. Hyvin siellä viihdyin ja sainkin paljon halauksia, hellyyttä, massulle silityksiä ja nukuimmekin lähes koko sunnuntain. Herätessä Mies ehdotti että olisimme käyneet jossakin syömässä. (Siis ihan ravintolasta oli puhe) 

Ravintolaan ei sitten lähdetty, kun läheisimmät paikat ostoskeskuksessa olivat jo kiinni. Haettiin pitsat ja katsottiin elokuvaa tv:stä. Miten hyvälle tälläinenkin voi tuntua…

Mies lähti yövuoroon ja Minä kotiin nukkumaan. Kotiin ajellessa mietin edellisen päivän kotimatkaa. Sama matka, mutta niin eri fiilis. En ollut enää surullinen, ei itkettänyt. Vaikka eihän Mies ole edelleenkään mitään minulle luvannut.

Miten yksi päivä voi muuttaa kaikki tunteet??

eräs tuttuni (jolle innostuin avautumaan) sanoikin ” Vaikka väität ettet laita tunteita enää peliin ja ettet luota Häneen, sinä loukkaat itsesi. Aina.”

Niin totta.

Tunteet myllertää.

Mies kyselikin tämän päivän suunnitelmiani. Oli kuulemma mukavaa, kun olin kainalossa ja lähellä.

Kauneus Oma elämä Rakkaus Hiukset