Tästä blogistahan tulikin sitten eropäiväkirja. Hassua miten omat tunteet kulkevat vuoristorataa, välillä ollaan ja ajatellaan fiksusti, välillä piikitellään toisia.

Totuus sattuu

jep, sattuu se edelleenkin, ei ole eilisestä helpottanut.

Ei helpottanut oloa myöskään viinipullo, jonka tyhjensin. (fiksua) Tosin sain itkettyä vuoden kiintiön täyteen, jospa enää ei tarvitsisi?

Oloa ei myöskään helpota töiden loppuminen, työttömänä nyt masentavasta maanantaista alkaen, ja tuntuu että tätä toimettomuutta ei kestä. (tästä syystä mahdollisuus tuhota viinipullo keskellä viikkoa)

Ei helpota myöskään se että mies lähettelee viestejä ja tahtoo pysyä ysävinä. 

Mies on myös todella pahoillaan, ja ei voi minua pyytää elämään itsensä kanssa kun kerran on ”sellainen tälläinen” että ihastuu uusiin ihmisiin, eikä osaa päättää mitä haluaa.

pahoillani olen minäkin

Varsinkin siitä että hän kyselee olisiko mahdollisuuksia vielä tulevaisuudessa, kunhan hän on selvittänyt ajatuksiaan.

HÄN SELVITTÄNYT AJATUKSIAAN!! jos minä kerään tavarani ja lähden, en ole tulossa takaisin. PISTE. Vaikka ikävä onkin kova ja haluaisi vain toisen kainaloon ,ja toinen sanoisi että kaikki on hyvin, ja se oli vain pahaa unta.

sekavaa tekstiä, ja niin on asiat pään sisälläkin.

jos olisin fiksumpi, hymyilisin ja sopisin asiat, ilmoittaisin että ollaan kavereita ei muuta. Juotaisin kahvia ja kerrottaisiin kuulumisia. Päästäisin kaamean taakan selästäni tekemällä näin. Tiedän että se helpottaisi oloa eikä tarvitsisi olla enää vihainen, itselleen eikä toiselle.

Jostakin syystä en vain ole valmis tätä tekemään. Olen niin pettynyt, loukattu ja katkera! en vain nyt osaa ajatella positiivisesti ja ajatella että elämä jatkuu.

Tai sanoisinko vain etten taida olla sitä parasta kahviseuraa tänään.

Yritän pitää itseni kiireisenä.

Eilinen meni mukavasti vaatekaapia järjestellen, tänään taidan aloittaa kynsien koristelun, mukavaa värkkäystä, ilman että täytyy ajatella muuta..

Taidampa lähteä lenkille, tuonne vesiloskan sekaan. Ajatusten tuuletusta.

Minä rakastan sinua

ne ovat ne sanat, jotka jokainen haluaa kuulla. Hekin okeasti jotka väittävät etteivät välitä. Minä olin ennen sellainen.

Sitten elämäni tuli mies. Olimme kylmiä ja muista välittämättömiä. molemmilla omat mielipiteemme. Kumpikaan ei halunnut seurustella eikä luottaa keneenkään, ehdottoman huono yhdistelmä ikä eron, luonteiden ja lapsi mielipiteisen takia.

Minä rakastuin.

Nyt olen vain turta.

Minä rakastan sinua

Mieheni sanoi miettivänsä kuka on se oikea?

mistä sen tietää?

Hän oli ottanut yhteyttä naiseen joka oli humalaiselta illalta mieleen jäänyt. Hän oli ollut sitä mitä hän oli odottanutkin. Minä en tiedä sen enempää, koska en halua. miksi kiduttaa itseään enempää..

 joku rakastaa sinua, välittää ja tykkää, mutta ei vain rakasta tarpeeksi.

Lienee varmaan ihmisen perusluonteesta kiinni kuinka paljon kyseenalaistaa omia tekemisiään ja tunteitaan. Minä itse olen pyrkinyt etsimään ihmistä jonka kanssa minun olisi hyvä olla. Äitini sanoja lainaten ” etsi itsellesi mies jonka vikojen kanssa voit elää, kukaan ei ole täydelinen ”

Viisas äiti, ei koskaan varoittanut ihmisistä jotka rakastavat sinua tänään, mutteivät enää huomenna.  Tunteet kun tuntuvat kulkevan omia reittejään, ilman syitä tai tarkoituksia.

Pakkasin tavarani, itku ei auta, ei minun eikä miehen. 

Kuinka paljon täytyy ihmisen kestää?

Tänään romuna, huomenna ehkä ehjempänä, tulevaisuudessa jo jotain muuta.