Vietin juhannusta Miehen, hänen lastensa ja vanhempiensa mukana, mökkeilemässä. 

Alusta alkaen oli hieman epävarmaa oltiinko mökille ylipäätään lähdössä. Paria päivää aikaisemmin Mies sitten kysäisi epävarmasti että olisinko lähdössä mukaan, jos olisivat lähdössä ?

No juu, miksipä ei. En ollut suunnitellut lähteväni minnekkään koko juhannuksena, mutta kun kerran kysyttiin mukaan… Toisaalta kysymyksestä, kiertelystä ja kaartelusta, jäi sellaiset vibat että Miehen äiti olisi painostanut, mukaan kysymään. (Miehen äidin kanssa tultiin hyvin toimeen, molemmat kun ollaan aika puheliaita. Häntä selvästi häiritsi se ettemme ole parisuhteessa/yhdessä, ja ettei tiennyt mitä tulevaisuudessa tapahtuisi.)

Juhannusta edeltävä viikko oli taas aikaa itseni kanssa. Miehestä kuului välillä whatsapp:in kautta, mutta ei nähty. Suurimman osan ajastani vietin yksikseni, Pikkulikan vaatteita pyykkäillen ja tavaroita järjestellen. Ehkäpä senkin takia mökille mukaan kysyminen tuli hieman yllätyksenä.

Torstaina kävin verikokeissa sektiota varten. Tarvitsivat kuulemma kaiken maailman verenkuvia ym. sille varalle ettei kaikki menekään niinkuin elokuvissa. Oli puhe että verikokeiden jälkeen tulisin Miehen luo hakemaan säilytyksessä ollutta pinnasänkyä. No, me tehtiin ruokaa ja sain kauan kaivattua läheisyyttäkin. Ei puhettakaan pinnasängysn mahtumisesta minun autooni. Illaksi varattiin elokuva ja kaupasta juhannusruokien lisäksi hieman karkkia. (Huom. raskausajandiabetes on pysynyt hallinnassa, eli vähän karkkia on sallittua) Siellä kaupassa sitten alkoi kaamea alavatsan jomotus. Kipua, särkyä oli hankala kuvailla. Vähän niinkuin voimistuvia kuukautiskipuja mutta silti niin erilaisia. Tässä vaiheessa alkoi tuntua sille että tällä menolla minä synnytän sinne mökille! Vaan kaikki kipuilu loppui ennen elokuvan päättymistä, ja näin ollen minäkin uskaltauduin lähtemään.

Kovasti mietin mielessäni että millaisen ”kuvan” mukaan lähtemiseni antaisi lapsille, saatikka sitten Miehen vanhemmille.

Perjantaina ajettiin 200km pohjoiseenpäin, mökille jossa ei ollut sähköjä ja vesi haettiin järvestä. Ei tehty sen kummempaa kuin kalastettiin ja grillailtiin, sekä nautiskeltiin ulkosaunasta. Vaikka olenkin todella mukavuuden haluinen, niin pakko myöntää että on siinä kiireettömässä mökkielämässä oma viehätyksensä.

Koetin yöllä nukkumaan mennessä tehdä lapsen liikelaskentaa, mutta höpöttely Miehen kanssa sai laskut koko ajan sekoamaan. Jospa se riittäisi että lapsi liikkuu mahassa, vaikka liikkeiden tarkka määrä jäikin epäselväksi.

Entäs nyt sitten Juhannuksen jälkeen? 

Suhdekuvio ei ole miksikään muuttunut, ja päivä päivältä alkaa käydä selvemmäksi etten minä ainakaan näin pysty elämään. Sektioaika lähenee uhkaavasti, tänään rv38+5 ja sektioaika rv39. Lähteekö Mies sektioon mukaan, on edelleen epäselvä.

Että sellainen juhannus. Peukut pystyyn nyt sen puolesta, että Pikkulikka vielä kääntyy ja säästyn leikkaukselta.