Päivä ennen sektiota

Huomenna on tyttäreni syntymäpäivä.

Ainakin tällä hetkellä elän siinä uskossa, ja se todella jännittää. Huomisesta siis todella tulee tyttäreni syntymäpäivä.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sivuilla on selitetty keisarileikkauksen, eli sektion kulku, mutta minua tämän lukeminen (uudestaan ja uudestaan) ei auta. Leikkaus on aina leikkaus, ja tämä pelottaa. Kuinkahan moni on vetäissyt paniikki-itkut leikkaus-saliin vietäessä?

Miten sitten olen valmistautunut? Syömällä tuhdin iltapalan, sillä leikkaus aikaa en tiedä etukäteen, ja syömättä ja juomatta on oltava klo. 24 lähtien. Peseydyn ja poistan turhat korut ja kynsilakat. Olen pakannut sairaalarepun, ja ladannut kameraan patterit. (Huomenna viimeinen masukuva ennen lähtöä) Laittanut puhelimeen ainakin viisi herätystä, etten varmasti myöhästy ja yritän valaa uskoa itseeni että ”kaikki menee hyvin”.

Vaikka ”kaikki menisi hyvin” olisin mielelläni kokenut ”luonnollisen” synnytyksen. Tällä hetkellä koen että jään jostakin kokemuksesta paitsi. Toisaalta saan kokemuksen, jota monet muut ”eivät saa”. Lähes kaikki tuntemani synnyttäneet ovat sanoneet, että tekisivät sen uudestaan, millaista sellainen kipu oikein on?

Mies lupasi tulla mukaan, toivottasti Hän myös pitää kädestä ja lohduttaa, jos se itku oikeasti pääsee. Heti aamusta suuntaamme OYS:siin ja muusta en tiedä. Jännittää, ja pelottaa.

Ehkäpä perätilassa kököttävä Pikkulikka vielä kääntyisi, ja koko leikkaus olisi muisto vain?